From the Depths of Darkness sisältää uudelleen äänitettyjä kappaleita kahdelta ensimmäiseltä Burzum-levyltä. Kuuntele itse, miten uusinnat toimivat. Alta voit lukea, mitä Vikenes tarinoi viimeisimmässä Infernon haastattelussa.
[TÄMÄ KUUNTELUKAMPANJA ON PÄÄTTYNYT.]
Kuka pelkää mustaa miestä?
Erakko astuu taas esiin Burzumin muodossa. Mies nimeltä Varg Vikernes vaikenee yhä.
Teksti: Riitta Itäkylä www.burzum.org
Kristian Larsson Vikernesillä on monta nimeä, monta identiteettiä ja monta syytä olla yksi niin sanotun metallikulttuurin väärinymmärretyimmistä taiteilijoista. Mitä enemmän media yrittää miestä tulkita, sitä viekkaammin hän vaihtaa taktiikkaansa, nimeään, mielipiteitään ja lausumiaan.
Vikernesille media ei ole totuuden vaan valheiden torvi. Epäluulo on osittain oikeutettua, mutta samalla se ruokkii juuri niitä mielikuvia ja myyttejä, jotka ovat ympäröineet miestä Euronymousin murhasta saakka ja joita vastaan hän niin usein hyökkää.
Tai pitäisikö sanoa “hyökkäsi.” Viime vuosien taistelutaktiikkana on nimittäin toiminut vaikeneminen. Taiteilijan verho laskeutui persoonan eteen, ja raja mytologian ja todellisuuden välillä on häilynyt entisestään.
Mies antaa kuitenkin yhä haastatteluja. Hän vastaa modernin teknologian välityksellä (nykymaailmassa erakoillakin on internetyhteys) ja syöttää tietokoneeseen lauseita antiikin ajan hengistä, ajoittain huutomerkeillä höystettyinä.
Suurin osa vastauksista on lyhykäisiä. Hän verhoutuu, vaikenee ja väistelee ihailtavan tyylikkäästi. Tarkoitusperä on selvä: tee itse omat johtopäätöksesi. Tulkitse itse. Tulkitse oikein, tulkitse väärin, jätä tulkitsematta.
Ilkikurisuus ja levoton viha katosivat Vikernesistä jo vuosia sitten.
Murhatuomiotaan kuuntelevaa virnuilevaa nuorukaista ei enää ole. Tämän lehden ilmestyessä hän on jo viettänyt 38-vuotismerkkipäiväänsä, eikä valokuvista enää huou se kuuluisa kylmä ironia ja ilkeä välinpitämättömyys. Toisin sanoen, Count Grishnackhia ei enää ole.
Vai oliko häntä koskaan? Kun Varg Vikernesiltä kysyy, näkeekö hän entisen taiteilijanimensä osana henkilökohtaista kehityskaartaan vaiko kenties omasta itsestään riippumattomana fiktiivisenä hahmona, mies vastaa kyllästyneeseen tyyliin:
– Se oli pseudonyymi. Ei enempää, ei vähempää. En koskaan pohdi asiaa, eikä sillä ole merkitystä.
Ja mitä henkilökulttiin tulee, “rasistin” ja “murhaajan” maine ei aiheuta pienten lasten isässä turhautumista, tai edes misantrooppista ylpeyttä.
– En oikeastaan välitä suuntaan tai toiseen.
Lukija tulkitkoon tämän miten tahtoo, mutta katumuksesta tuskin on kyse.
Putous
Burzumin “paluu” viime vuonna Belus-levyn muodossa oli monelle yllätys. Vankilasta kantautuvat vihjailevat lausunnot heijastivat miehen kaipuuta hiljaisuuteen, sekä yhteiskunnan että niin sanotun musiikkimaailman odotusten ulottumattomiin, perheen, maaseudun ja kirjoittamisen yksinäiseen syleilyyn.
[alays teksti=”Musiikin tekeminen on minulle pysähtymätön prosessi.”]
Sana “paluu” on lainausmerkeissä ensinnäkin siksi, että Burzumin nimi ei koskaan ennättänyt hautakiveen saakka, ja toisekseen, koska varsinainen luomisprosessi ja säveltäminen sinänsä eivät koskaan tukehtuneet norjalaisen oikeuslaitoksen asettaman fyysisen vankeuden ahtauteen.
– Musiikin tekeminen on minulle pysähtymätön prosessi, Vikernes selittää. –Aina silloin tällöin olen saanut aikaiseksi tarpeeksi musiikkia voidakseni äänittää levyn.
“Silloin tällöin” on tässä tapauksessa venyvä käsite, olihan Belus ensimmäinen Burzum-julkaisu yli kymmeneen vuoteen. Vankilassa oli toki aikaa tutkia kirjallisuutta ja julkaista ajatuksiaan tekstimuodossa, mutta musiikilliset kokeilut jäivät suurelta yleisöltä pimentoon koko viime vuosikymmenen ajaksi.
Ensimmäistä “vapaudessa” julkaistua Burzum-tuotosta seuraa nyt levy nimeltä Fallen. Vikernes väittää kyseessä olevan “kokonaan uusi albumi, tehty suurimmaksi osaksi Belusin jälkeen”, mutta myöntää kuitenkin levyjen syntyneen osittain samanaikaisesti. Belusin synnyttämisen, äänittämisen, aikoihin tammikuussa 2010 uutukainen oli jo siitetty.
Kaksosista ei siis ole kyse, mutta sukulaissuhde kuuluu ja tuntuu.
– Fallen levytettiin oikeastaan täysin samalla periaatteella, paitsi että tällä kertaa en käyttänyt sampleja korostaakseni rumpuja koko ajan. Ainoa rumpusample Fallenilla on kick, joka kuuluu ainoastaan hitaissa osissa.
Belus sai osakseen miltei pelkästään palvovaa suitsutusta; niin media kuin fanitkin puhuivat innokkaasti “paluusta black metalin juurille”. Yksitoista vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja Burzumin voiman aste vuonna 2010 yllätti monet.
Vikernes suhtautuu ihmisten puheisiin, kehuihin ja arvioihin lakonisen viileästi.
– No, kyllä minä seurasin niitä, ainakin jonkin verran, mutta en aio vaivautua tällä kertaa.
– Mikään ei enää yllätä minua, mutta ei minulla ollut mitään odotuksia. Näen asian siten, että teen musiikkia pienelle ryhmälle ihmisiä, jotka omaavat tietyn maun. En odota muuntuvani uudeksi Metallicaksi tai mitään semmoista. Oletin ja oletan, että ne, jotka pitävät Burzumista, tulevat pitämään Burzumista.
– Voi sanoa, että olen nykyään huolettomampi ja kärsivällisempi. Mutta itsevarmempi? Enpä oikeastaan. Olin aika itsevarma jo vuonna 1991. Totisesti tarpeeksi itsevarma pystyäkseni jättämään “suositun” bändin – omasta näkökulmastamme, niihin aikoihin – ja sen sijasta tekemään kaiken itse ja aloittamaan kokonaan alusta.
Haudanavaaja Antiikista
Fallen alkaa ja päättyy instrumentaaliraidoilla. Kuiskaus- ja rumpurituaalien väliin mahtuu viisi kaunista ja raa’anherkkää viisua. Vikernesin puhdas laulu kuulostaa tyyneltä, jopa raukealta. Levyn yleistunnelma, kaipuu ja kypsyys tuovat ajoittain mieleen Ihsahnin Hardingrock-sivuprojektin, joka manaa esiin norjalaisia ikivanhoja perinteitä ja kansantarinoita, niin muodossa kuin sisällössäkin.
Vikernes kuitenkin kiistää koskaan kuulleensa maanmiehensä viimeaikaisista edesottamuksista ja teilaa itse asiassa kärkevästi koko “kansanmusiikin” ylipäänsä.
– Halveksun niin sanottua norjalaista folkia. Minulle Fallen edustaa yksinkertaisesti metallimusiikkia Burzum-tyyliin. Mutta ei sen ole väliä, kutsummeko sitä siksi tai tuoksi. Sinä olet vapaa käyttämään mitä termiä haluat.
Jää hämärän peittoon, mitä mies tarkoittaa “niin sanotulla norjalaisella folkilla” ja mikä tekee kyseisestä nimikkeestä hänen mielestään halveksuttavan. Hän ei tunnu haluavan selittää yksityiskohtaisemmin omaa tulkintaansa sanasta “folk”, saati sitten kansallisesta yhtäläisyydestä tai edes yleisskandinaavisesta identiteetistä.
Tuttuun tapaansa hän kiistää olevansa kiinnostunut muiden ihmisten tai ympäröivän yhteiskunnan tekemisistä. Kun Vikernesiltä kysyy, tarvitseeko taiteilija ympärilleen omia aikalaisiaan tai muita taiteilijoita, vastaus tulee miltei runon muodossa.
– Sillä ei ole minulle minkään maailman merkitystä. Kaipa minä tunnen yhtäläisyyttä Antiikin aikojen torvensoittajien kanssa, heidän, jotka avasivat pronssihoukuttimillaan hautakuoppia ympäröivien aitojen portit.
Pimeyden sivilisaatio
Menneisyys, menneisyys, menneisyys. Vikernes vaikuttaa olevan yksinkertaisesti kykenemätön, tai vähintään haluton, antamaan minkäänlaisia mielipiteitä todellisuudesta tai nykypäivän realiteeteista ilman viittauksia aurinkojumaliin tai menneen ajan taruihin. Kaikki koetaan myytteinä ja kielikuvina, mikä on varsin romanttinen tapa kokea ympäröivä maailma. Mutta jos kaikki, Burzum mukaan luettuna, on yksilön omassa tulkinnanvarassa, kuinka voimme luottaa mytologian heijastavan mitään varmaa tai ehdotonta?
– Se, että toteaa taiteen ymmärtämisen olevan subjektiivista, kuten olen todennut, ei tarkoita, että kaikki olisi suhteellista, etteikö objektiivista “totuutta” ole muka olemassa. Taiteella voi olla tarkoituksellinen merkitys, jonka taiteilija on sille antanut, mutta muutkin voivat arvostaa sitä, muista syistä.
Onkin mielenkiintoista huomata, että vaikka Vikernes painottaa yksilön valtaa, mitä tulee taiteen tulkintaan ja merkitysten luomiseen, hän jättää sen miltei tyystin huomiotta, kun puheenaihe kääntyy kulttuuriin, historiaan ja tulevaisuuteen yleisesti.
– Turkkilaiset valtasivat Balkanin alueen 400 vuoden ajaksi, ja negatiiviset seuraukset ovat yhä havaittavissa. Se näkyy jopa älykkyystesteissä, joissa Balkanin kansat saavat keskimäärin kymmenen pistettä vähemmän kuin eurooppalaiset aikalaisensa, koska he ovat sekoittuneet turkkilaisten kanssa. Koko alue on köyhä, rikki, rikollisten vallassa, ja sieltä puuttuu minkäänlainen luomisvoima. Sama pätee mihin tahansa Euroopan alueeseen, joka on pääosin ei-eurooppalaisten ja heidän sekoitettujen jälkeläistensä asuttama.
– Totta kai näyttää siltä, että koko Eurooppa on menossa samaan suuntaan, mutta suunta voidaan ja varmasti tullaankin jossain vaiheessa muuttamaan. Eurooppa nukkuu, mutta herätessään hän tulee olemaan armoton ja julma ja ratkaisee nämä ongelmat helposti. Kuka tahansa historiaa tunteva tietää tämän.
Mitä Burzumiin ja sen tulevaisuuteen tulee, Vikernes näkee musiikkinsa ja Euroopan sivilisaation hyvin samankaltaisessa valossa.
– Burzum elää yhä kuolemassa ja uudelleensyntymässä, kuten se on tehnyt vuodesta 1991 saakka. Luodakseen uutta täytyy ensin tuhota vanha. Tai pikemminkin: sytyttääkseen uudelleen hyvän ja tehdäkseen sille tilaa, on tuhottava ensin se vanha.
Voimme ehkä tulkita tämän siten, että Burzum ei vielä seuraa Count Grishnackhia hautaan, vaan Norjan maaseudulta käsin tullaan luomaan uudestaan black metalin liekkiä jatkossakin. Toisen tulkinnan mukaan Burzumin tulee tuhoutua, jotta Varg Vikernes saa itselleen taas tilaa.
Vain mies itse tietää sen ainoan, oikean oman merkityksensä. Meille muille jää pelkkä tulkinta.
Vikernes Vs Nietzsche
Yksi Varg Vikernesiin liittyneistä tulkinnoista on, että mies on innokas Friedrich Nietzschen filosofian peräänkuuluttaja. Perusteiksi ovat riittäneet niinkin hämärät ja epäselvät termit kuin “misantropia”, “rotuoppi” ja “yli-ihminen.”
Ironista on paitsi se, että miehet ovat ajatusmaailmoiltaan varsin kaukana toisistaan, myös se, että Friedrich Nietzsche oli ja on yhä vähintään yhtä väärinymmärretty kuin väitetty seuraajansakin. Miesten yhteneväisyyden voidaan siis sanoa perustuvan kummankin ajatusmaailman vääräoppiseen tulkintaan.
Ensimmäinen, ja kenties tärkein, erotus miesten välillä on kreikkalainen mytologia ja sen merkitys.
[alays teksti=”En pelkää Euroopan väkivaltaista tulevaisuutta. Odotan sitä.”]
Kotimaataan halveksuva saksalainen vaeltaja eli koko ikänsä rakkaussuhteessa Olympos-vuorelta periytyviin myytteihin; itse asiassa Nietzscheä on mahdotonta ymmärtää tutustumatta ensin kreikkalaiseen tarustoon. Norjalaiselle aikalaisellemme Antiikin Kreikka edustaa kuitenkin vanhempien ideaalien korruptoitunutta, laimennettua versiota.
Nietzsche kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, mitä Vikernesillä on sanottavanaan Kreikan kahdesta suuruudesta:
– Dionysos ei ole Apollon vastakohta. Se, mihin viittaat, on pelkkä kreikkalaiseen mytologiaan perustuva kahtiajako. Tämä tulkinta on moderni kehitelmä, jolla ei ole mitään tekemistä jumalien tai niiden merkitysten kanssa.
Toisena mainittavana erona on miesten täysin vastakkaiset käsitykset yksilön, ryhmän ja biologian merkityksestä.
– En ole huolissani, enkä pelkää Euroopan väkivaltaista tulevaisuutta. Odotan sitä. Me tarvitsemme väkivaltaa sekä sisäisiä että ulkoisia vihollisiamme kohtaan, jotta lajimme voi selviytyä.
– Ihomme on muuten myös raja, ja sen tarkoituksena on – kuten kaikkien rajojen – pitää harmilliset bakteerit ja virukset loitolla, kaikissa muodoissaan.
Puhuessaan lajinsa selviytymisestä ja rajojen tarpeellisuudesta Vikernes sekoitetaan helposti siihen Nietzscheen, joka unelmoi yli-ihmisen voitosta ja paasasi joukkomentaliteetin heikkoudesta.
Nietzschelle “yli-ihminen” oli kuitenkin vertauskuva, tulevaisuuden visio ja –ennen kaikkea – kansallisuudesta riippumaton käsite. Mies itse asiassa totesi, että nykymaailmassa eivät selviydy ne kaikkein terävimmät ja herkimmät tyypit, vaan ympäristöönsä helpommin sopeutuvat, auktoriteetteja tottelevat, heikot massat.
Vikernes tuhahtaa moiselle kyynisyydelle.
– Nietzsche eksyi epätoivoon eikä päässyt sieltä ulos, ja hänen tekstinsä heijastavat tätä, kuuluu norjalaisen tulkinta.
– Vahvin selviää aina. Ei ehkä joka ikinen yksilö – me kaikki kuolemme ennen pitkää – mutta ryhmä kylläkin. He saavat parhaimmat vaimot, parhaat lapset, parhaan koulutuksen, parhaat työt, eniten kunnioitusta – ja myös epäkunnioitusta, koska joukot ovat kateellisia – ja niin edelleen. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan. C’est la vie.
Kaikenlaisiin ryhmiin epäluulolla ja jopa vihalla suhtautunut, elämää, ihmisyyttä ja uudenlaista arvomaailmaa hulluuden partaalle janonnut Nietzsche pyöriskelee turhautuneena haudassaan.
Eroistaan huolimatta molemmille ajattelijoille yhteistä ovat kuolematon visio paremmasta maailmasta ja taistelu elämää halveksuvaa nihilismiä vastaan. Se, onko kumpikaan oikeassa, jää tulevaisuuden eurooppalaisten nähtäväksi.
Juttu on julkaistu Infernon numerossa #84 (2/2011).