Iron Maidenin eeppinen musiikkivideo sai inspiraationsa Rammsteinin videosta, sanoo Bruce Dickinson – ”Minusta se oli rajoja rikkova”

Deutschland-video teki vaikutuksen Dickinsoniin.

22.07.2021

Iron Maiden julkaisi viime viikolla uutta musiikkia kuuden vuoden tauon jälkeen. The Writing on the Wall -kappaleen kylkeen tehtiin myös eeppinen animaatiovideo, jonka käsikirjoituksesta vastaa bändin laulaja ja kappaleen sanoittanut Bruce Dickinson. Tuoreessa Kerrang!-lehden haastattelussa Dickinson sanoo saaneensa videoon inspiraatiota saksalaiselta metallijätiltä ja näiden videolta.

”Kysyin Rodilta (Smallwood, Iron Maidenin manageri): ’Oletko nähnyt Rammsteinin Deutschland-videon?’ Minusta se oli rajoja rikkova juttu. Todella mykistävä”, Dickinson ylistää.

”En siis todellakaan ehdottanut, että me tekisimme jotain sellaista, koska me emme ole Rammstein, mutta halusin tehdä jotain, jolla olisi meidän mittapuulla sama vaikutus. Niinpä tein videon kuvakäsikirjoituksen, muokkasimme sitä hieman ja annoimme sille onnellisen lopun. Tai no, tavallaan – Aatami ja Eeva aloittavat uudelleen, mutta Eddie (yhtyeen maskotti) myhäilee taustalla, että ’Lopulta minä teidät saan’.”

The Writing on the Wall löytyy Iron Maidenin uudelta Senjutsu-pitkäsoitolta, joka näkee päivänvalon 3. syyskuuta. Kyseessä on metalliveteraanin uran 17. studioalbumi.

Lisää luettavaa