Pitkä odotus on päättynyt ja nyt sitä vihdoin ja viimein saadaan, nimittäin uutta Rammsteinia ja vieläpä musiikkivideon muodossa! Otahan siis uusi kappale Deutschland sekä Specter Berlinin ohjaama video haltuusi tästä.
Videohan ehti herättää pahennusta jo ennen ilmestymistään, kun Saksassa juutalaisyhteisön entinen puheenjohtaja ja hallituksen nimittämä antisemitismiä valvova elin tuomitsivat sen mauttomaksi ja vastuuttomaksi alkuviikosta julkaistun teaser-pätkän perusteella. Teaserissa kun vilahtaa bändin jäseniä keskitysleirivankien asusteissa hirttosilmukat kaulassaan.
Uusi Rammstein-pitkäsoitto ilmestyy 17. toukokuuta. Kitaristit kertoivat alkuvuodesta, että siltä tullaan mitä ilmeisemmin julkaisemaan myös viisi musiikkivideota. Nähtäväksi siis jää, millaisia kohuja saksalaisryhmä saakaan vielä kevään aikana aiheutettua.