Ivian palaa tauolta ja julkaisee ep:n, jolla ei lauleta iloisista asioista – laulajan edesmenneelle veljelle omistettu nimibiisi kuunneltavissa

Surumuuri ilmestyy 12.7.

08.07.2019

Modernia suomimetallia soittava mänttä-vilppulalainen Ivian on herännyt vuosien koomasta ja julkaisee neljän biisin Surumuuri-ep:n tulevana perjantaina eli 12. heinäkuuta. Esimakua tulevasta on nyt tarjolla levyn nimikkobiisin verran. Kappale on omistettu yhtyeen laulaja Ville-Veikko Tommisen edesmenneelle veljelle.

Iloisissa tunnelmissa eivät etene muutkaan levyn kappaleet. Jo aiemmin videoksikin kuvattu Diagnoosi F30-31 kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, Exitus käsittelee kuolemaa ja kuolemanpelkoa ja päätösbiisi Seinä käy käpi ihmisyyden monia piirteitä kolhuineen päivineen.

Lisää luettavaa