James Hetfield: Motörhead ansaitsee ehdottomasti paikan Rock and Roll Hall of Famessa – ”Metallicaa ei olisi ilman Lemmyä”

09.11.2016

Rock and Roll Hall of Fame on vuonna 1983 perustettu säätiö, joka on vudesta 1986 lähtien valinnut vuosittain merkittäviä muusikoita, yhtyeitä ja taustavaikuttajia ja antanut heille tunnustusta nimittämällä heidät mukaan kunniagalleriaan ja osaksi Ohiossa sijaitsevaa Rock and Roll Hall of Fame -museota. Hall of Fame -jäseniksi on vuosien varrella nimetty muun muassa The Who, Jimi Hendrix Experience, Doors, Led Zeppelin, Aerosmith, Queen, Ramones, AC/DC, Black Sabbath, Van Halen, Alice Cooper, Guns N’ Roses, Rush, Deep Purple ja Metallica.

Metallica nimitettiin mukaan Hall of Fameen vuonna 2009. 95.5 KLOS -radiokanavan haastattelema James Hetfield kertoo yhden tärkeän nimen ehdottomasti vaativan säätiön tunnustusta.

– Minustahan se ei ole kiinni ja on monia muitakin bändejä, joille kyseinen tunnustus kuuluu, mutta ehdottomasti – ja valitettavasti nyt Lemmyn poismenon jälkeen – minusta olisi todellä tärkeää nähdä Motörhead muiden joukossa. Kukaan ei ole yhtä rock ’n’ roll kuin Lemmy eikä mikään bändi ole yhtä rock kuin Motörhead, Hetfield toteaa.

Rock and Roll Hall of Fameen päästäkseen tulee artistin tai yhtyeen ensimmäisestä julkaisusta olla kulunut vähintään 25 vuotta. Motörhead on siis ollut oikeutettu ehdokkuuteen vuodesta 2002 lähtien, mutta ei ole ollut vielä kertaakaan ehdolla. Hall of Famea onkin usein kritisoitu ehdokasvalinnoistaan ja artisteista, jotka vuodesta toiseen jätetään äänestysten ulkopuolelle. Esimerkiksi Judas Priestin ja Iron Maidenin tavoin Motörhead on yksi niistä bändeistä.

Hetfield on yksi monista, joka kantaa Motörhead-lippua ylpeänä ja korkealla. Metallica on aina tunnustanut Motörheadin ja Lemmyn suureksi esikuvakseen ja löytyypähän uudelta Hardwired… To Self-Destruct -albumilta Lemmylle omistettu kappalekin.

– Biisin nimi on Murder One, joka oli Lemmyn suosikkivahvistimen nimi. Ja minä rakastin tulla ilta toisensa jälkeen sen vahvistimen murhaamaksi! Hetfield hehkuttaa.

– Lemmy oli ikoni ja suuri inspiraatio meille kaikille. Metallicaa ei olisi ilman Lemmyä ja Motörheadia, piste. Oli kova paikka nähdä suuri idolinsa ja kuolemattomana pitämäsi hahmo niin kuolevaisena. Tunsin siis velvollisuudekseni tehdä hänelle kunniaa kappaleen muodossa.

Hardwired… To Self-Destruct ilmestyy 18. marraskuuta.

Lisää luettavaa