Jinjer, Amaranthe, The Darkness… – Qstock raottaa ohjelmistoaan

Lippujen joulumyynti alkanut.

28.11.2019

Oulun Qstock-festivaali on julkistanut ensimmäiset artistikiinnityksensä ensi kesälle. Ulkomaalaisvahvistuksiksi saapuvat Jinjer, The Darkness sekä Amaranthe.

Kotimaisten julkistusten joukosta ei raskaampaa musiikkia vielä löydy, mutta tulonsa ovat varmistaneet muun muassa Vesala, Ellinoora, Atomirotta ja Chisu. Lisää artistijulkistuksia on kuitenkin vielä tulossa ja esimerkiksi varsinaiset pääesiintyjät paljastetaan heti ensi vuoden alussa.

Tänään torstaina on alkanut myös kahden päivän lippujen joulumyynti. Rajallista erää alehintaisia lippuja myydään vuoden loppuun saakka tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Päiväkohtaiset liput tulevat myyntiin tammikuussa.

Viime vuonna kävijäennätyksensä (40 000 juhlijaa kahden päivän aikana) tehnyt Qstock järjestetään Kuusisaaren ja Raatin alueella 24.-25. heinäkuuta.

Lisää luettavaa