Jos et voi voittaa heitä, liity heihin: Youtube-parodiat saavat rinnalleen Disneyn virallisen heavy-coverlevyn

Youtube on tulvillaan erilaisia parodioita ja käännöksiä kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Muun muassa Disneyn piirroselokuvista tutut, käytännössä kaikkien länsimaalaisten lapsuudessa aivoihin syöpyneet laulut ovat monille ehtymätön lähde, josta ammentaa materiaalia omiin hassutteluihinsa. Esimerkiksi Andy Rehfeldt on tehnyt hevibiisien ”Disney-versioista” oman taiteenlajinsa ja homma taipuu luonnollisesti myös toisinkin päin.

Nyt Disneyllä on viimein hoksattu kunnolla hyödyntää tämäkin kohdeyleisö ja se julkaisee Metal Disney -kokoelmalevyn, jolla D-Metal Stars -nimellä operoiva kokoonpano tulkitsee niin Aladdinista, Leijonakuninkaasta, Pienestä merenneidosta kuin Mikki Hiiri -piirretyistä tuttuja kappaleita heviversioina. Eikä tähän Disneyn superkokoonpanoon kuulukaan mitään ihan pystymetsästä revittyjä tulokkaita, vaan muun muassa Yngwie Malmsteenin, Ozzy Osbournen ja Dokkenin riveistä tuttuja muusikoita.

”Olen kasvanut tämän musiikin parissa. Me kaikki rakastamme näitä kappaleita, vaikkei tälläisistä hard rock -tyypeistä välttämättä heti niin uskoisi”, sanoo laulaja Michael Vescera (Obsession, ex-Yngwie Malmsteen), joka kertoo Rolling Stonelle sovitusten syntyneen monien yritysten ja erehdysten kautta.

”Sitä ajattelee, että nämähän ovat lastenlauluja, mutta kun tarkastelee lähemmin miten ne on kirjoitettu, ne ovatkin uskomattoman taidokkaita sävellyksiä ja sanoituksia. Täytyy ensin ymmärtää perusteellisesti, mitä missäkin kappaleessa oikeasti tapahtuu ja sitten koota se uudelleen pala palalta.

Japanissa viime syksynä julkaistu Metal Disney julkaistiin Yhdysvalloissa viime perjantaina. Ehkä tämän aluevaltauksen jälkeen metallibändit saavat myös jatkossa rauhassa esiintyä Orlandon Disney-omisteisessa House of Bluesissa ilman pelkoa keikan peruuntumisesta.