”Joskus todella huono laulaja voi olla todella hyvä!” – haastattelussa särölaulunopettaja, Finntroll-solisti Mathias Lillmåns

Oletko koskaan kuunnellut äärimetallibändiä ja ihmetellyt, miten perkeleessä se örisijä saa aikaiseksi noin epäinhimillistä ääntä, vaikka omaan kurkkuun vastaavanlainen ääntely sattuu heti? Tässäkin lajissa kaikki lähtee tekniikasta.

Kuva: Jarmo Katila

Finntrollin mikin varresta tuttu Mathias Lillmåns on kunnostautunut viime vuosina särölaulamisen ja lavaesiintymisen opettajana ammattikorkeakoulu Noviassa, mutta hänelläkin on takanaan pitkä tie ääntelynsä hallitsemiseksi. 

– Perustimme kolmen kaverin kesken ensimmäisen melobläkkisbändin vuonna 1997. Siihen aikaan Pietarsaaressa ei ollut yhtäkään örinälaulajaa meidän ikäluokasta, Lillmåns avaa.

– Alussa meistä kukaan ei tiennyt, miten örinä oikein syntyy, eikä siihen ollut olemassa oikein mitään opetusmateriaaliakaan. Voin kertoa, että ensimmäiset neljät treenit menivät aika puihin ja pastillit tulivat tutuiksi! Kokeilin vaikka mitä hunajateestä Coca-Colaan, eikä se ääni siltikään oikein lähtenyt. 

– Pikkuhiljaa sattui vähemmän, eikä ääni tullut käheäksi. Pari kolme keikkaakin soitettiin ja kaksi demoa äänitettiin näistä lähtökohdista, ennen kuin oma soundi lähti löytymään joskus 2001–02 nurkilla, kun kuulin Behemothin Thelema 6 -albumia. Huomasin, että Nergalin soundi oli aika helppoa matkia. Se oli askel kohti oikeaa tekniikkaa. 

Listatessaan särölaulamisen A:t ja O:t Lillmåns alleviivaa yhtä erityisen tärkeää seikkaa. 

– Hengitys, hengitys ja hengitys! Hengitys on se asia, joka tekee ääneesi särön ja antaa sille voimaa. 

– Toisekseen pitää muistaa, että laulaminen on aina kokovartalohommaa. Se miten seisot, kuinka pidät ylävartaloa ja missä kunnossa olet, ovat tärkeitä seikkoja. Se, että säröääni lähtee kurkusta, on myytti, ja vieläpä todella vaarallinen sellainen. Itse lauloin kurkusta ensimmäiset vuodet. Se ei ollut hirveän mukavaa eikä kuulostanutkaan hyvältä. 

Vaikka särölaulamisen sävyt ja tekniikat ovat yksilöllisiä, Lillmåns löytää nopeasti kaksi perustekniikkaa, joilla suurin osa huutajista toimittaa ääntelynsä. 

– False chord screaming ja fry screaming eroavat toisistaan paljon. Kyse on siitä, millaista soundia hakee. 

– False chord screaming on ennemmin death/black metal -skenen hommaa, ja fry screamingia puolestaan käytetään enemmän metalcoressa ja modernissa metallissa. Poikkeuksiakin totta kai löytyy, mutta ääntään voi lähteä treenaamaan jompaankumpaan suuntaan esimerkiksi Youtube-opetusvideoiten kautta. 

Treenatessaan aloittelevia laulajia Lillmåns on tunnistanut muutamia perisyntejä, joihin särölaulajat sortuvat. 

– Oppilaat yrittävät yleensä huutaa täysin normaalilla huutoäänellään. Silloin tulee käytettyä äänihuulia, ja kun niitä lyö yhteen noin kovalla voimalla, syntyy välittömästi vaurioita ja ääni menee käheäksi. Pahimmassa tapauksessa vauriot voivat olla pysyviä. 

– Varjele siis äänihuulia oikealla tekniikalla, ellet sitten halua kuulostaa loppuelämääsi Bonnie Tylerilta! 

Lillmåns itse on vetänyt varsinkin Finntrollin riveissä jopa kuukausien mittaisia kiertueita, joilla ei juuri välipäiviä nähdä. Rundeilla ääni voi joutua melkoiseen rasitukseen paitsi keikkojen myös oheistoimien takia. Epäsäännölliset elämäntavat, vaihteleva ruokavalio, alkoholi ja tupakka eivät varsinaisesti helpota asiaa. 

– Rööki on pahin, ja juuri sen takia olen ollut polttamatta kohta kahdeksan vuotta. Alkoholi, unettomuus ja epäterveellinen elämä heijastuvat koko kroppaan, ja kroppa heijastuu suoraan ääneen. Rundeista seuraa usein bileitä, bileistä seuraa alkoholia, alkoholista seuraa unettomuutta ja unettomuus sotkee kehon. 

Öristyjä metallialbumeita on tehty tuhansia ja taas tuhansia. Mikä erottaa örinäjyvät örinäakanoista? 

– Valitettavasti suuri osa matkii muita laulajia. Kuinka monta Corpsegrinder-kopioita skenessä on? Tai Alexi Laihon matkijoita? Minuun vetoaa se, että joku on löytänyt oman jujunsa. Ihan sama, onko se juju paska vai hyvä. Joskus todella huono laulaja voi olla todella hyvä! 

– Nuorempana Nergal oli pitkään suosikkini, mutta nyt olen vähän kyllästynyt Behemothin viime vuosien itsensä toistamiseen. Hän on toki edelleen teknisesti todella hyvä laulaja. 

– Yksi mieleenpainuvimmista särölaulajista on Mortuus. Varsinkin Funeral Mistin levyillä. Kokonaisuus toimii erityisen hyvin, mikä voi johtua siitäkin, että sama jätkä tekee kaiken muunkin kyseisessä orkesterissa!

Julkaistu Infernossa 7/2019.