Bändihaastattelujen tekeminen on usein yksinkertaisinta niin, että haastateltavana on yksi henkilö. Niinpä olen hetken vähän purjeessa, kun Mors Subitasta istuu Tampereen Tullikamarin Klubin bäkkärillä jututettavaksi peräti kolme hahmoa.
Keskustelu asettuu kuitenkin pian uomiinsa, ja kolmikon keskinäinen dynamiikka antaa itse asiassa syvemmän kuvan yhtyeestä kuin kukaan herroista yksin.
Kitaristi Mika Lammassaari on bändin ainoa perustajajäsen ja eniten äänessä. Karismaattinen, paljon tehnyt ja nähnyt mies. Laulaja Eemeli Bodde tuli bändin laulajaksi vuonna 2013 ja on noussut kymmenen vuoden aikana sen tärkeäksi palaseksi. Kitaristi Juho Näppä on vaikuttanut yhtyeessä viisi vuotta ja ottanut niin ikään ison roolin sen toiminnassa.
Aloitetaan kuitenkin uudesta Origin of Fire -albumista. Edellislevy Exctintion Erasta on kolme vuotta, mutta millaiset lähtökohdat se asetti seuraajalle? Oliko jotain suuntaa, mistä haluttiin pois tai mitä kohti haluttiin mennä?
– Ehkä haluttiin vähän lähemmäksi bändin juuria. Enemmän sellaista riffivetoista, se mulla ainakin oli sävellysvaiheessa mielessä. Vähemmän melodioita ja enemmän riffejä rytmipohjalta, Lammassaari luonnehtii.
Hän on bändin pääasiallinen biisintekijä ja toteaa tärkeäksi lähtökohdaksi sen, miten biisit toimivat livenä.
– Sävellystyö on ollut 99-prosenttisesti minun vastuullani läpi historian. Yksittäisiä riffejä on tullut muilta, ja toki esimerkiksi laulujen takia saatetaan viilata rakenteita ja sovituksia yhdessä. Mutta vaikka teen suurimman osan biiseistä, kaikkien on seistävä niiden takana, ja ensimmäinen tehtäväni on miellyttää omaa ryhmää. Joskus olen itse ihan fiiliksissä biisistä, ja sitten kun laitan sen muille, sieltä ei tule vastauksen vastausta. Se on aika kylmä tilanne.
Hiljaisuus kommunikaation muotona on hieno kuva oululaisesta sielunmaisemasta, vaikka toki hiljaisuutta osataan tulkita muuallakin Suomessa. Mors Subitan jäseniä asuu nykyään myös Kemissä, Järvenpäässä ja Tampereella.
Tällainen maantieteellinen tilanne tarkoittaa tietysti sitä, että bändi ei treenaa hirveästi.
– Onneksi aikoinaan on treenattu niin paljon, monta kertaa viikossa, että peruspohja on tosi vahva, Eemeli Bodde sanoo.
– Nykyään on aika iso ponnistus saada koko ryhmä kokoon. Usein me vuokrataan joku tila pariksi päiväksi vaikkapa ennen keikkoja ja treenataan. Mutta luottoa on kyllä siihen, että jokainen osaa hommansa, Lammassaari jatkaa.
Bänditoiminta on liiketoimintaa
Origin of Fire on Mors Subitan toinen albumi saksalaiselle Out of Line -firmalle, joka on profiloitunut viime vuosina entistä enemmän metallilafkaksi. Joskus aikoinaan firma edusti ennemminkin goottiskeneä, mutta ainakin suomalaiset hevibändit tuntuvat nykyään kiinnostavan.
Yhteys luotiin ennen Extinction Era -albumia vähän puolivahingossa. Mors Subita oli viitisen vuotta sitten Bloodred Hourglassin kanssa keikalla Helsingissä, ja Out of Line oli siinä vaiheessa ilmeisen kiinnostunut Mikkelin hurjista. Lammassaari joutui kaiken lisäksi tuuraamaan Bloodred Hourglassin riveissä.
– Mä olin jo junassa matkalla Helsinkiin, kun tuli soitto, että pystytkö tuuraamaan, oli tullut joku yllättävä hätätilanne. En muista, kumpi bändeistä esiintyi ensin, mutta sen muistan, että oma keikka oli aika mukava soittaa, kun oli biisit hallussa, hah hah.
Paikalla ollut Out of Linen edustusto tuli Lammassaaren juttusille ja kehui kovasti Mors Subitan meininkiä. Myöhemmin keskustelu eteni sopimusneuvotteluihin, ja vaikka ensimmäiset diilitarjoukset olivat artistin näkökulmasta melko haikeita, yhteisymmärrykseen päästiin.
Mors Subita ymmärtää bänditoiminnan liiketoiminnaksi, kuten jokainen hommansa järkevästi hoitava bändi. Liiketoimintaa se nimittäin on. Bändillä on oma osakeyhtiö, jonka keskeisenä operoijana on Juho Näppä.
– Rumpali Ville Miinala hoitelee päivittäisiä rutiineja kuten verkkokauppatilausten postittelua ja muuta. Minä olen vetelemässä naruista ja mietin pitemmän tähtäimen juttuja. Pidän huolta, että rahat riittää jatkossakin ja pystytään esimerkiksi tekemään tarvittavia hankintoja. Huolehdin, että homma pysyy näpeissä, Näppä sanoo.
Mors Subitan tekstit ovat voittopuolisesti Eemeli Bodden käsialaa, mutta Lammassaarella on sanansa sanottavana myös niihin. Bodde on av-alan ammattilainen ja ymmärtää näin ollen paljon showtekniikasta. Myös esimerkiksi videoeditointi somea varten luonnistuu häneltä.
Niin, some. En ole kohdannut vielä bändiä, joka rakastaisi sosiaalista mediaa, mutta tänä päivänä on yksinkertaisesti ymmärrettävä, että se on markkinointia, jota on vain pakko tehdä. Jos sitä ei halua tehdä itse, kannattaa palkata joku joka haluaa ja osaa.
– Aiemmin meillä oli bändin sisällä kiertävä somevastuu, mutta se ei ollut meistä kenellekään kovin luontevaa. Nykyään meillä on onneksi bändin ulkopuolinen someihminen. Me tuotetaan sisältöä, mutta meidän ei tarvitse käyttää siihen niin paljon aikaa kuin aiemmin, Näppä sanoo.
– Mä olen aivan ekstaasissa, että pystyn keskittymään nyt tosi paljon enemmän niihin asioihin joihin haluan. Aiemmin kaikki tekeminen ja organisointi oli mun harteilla, mutta nykyään, kun meillä on näitä rooleja ja osaavia ihmisiä bändin sisällä ja auttamassa, se helpottaa ihan helvetisti, Lammassaari sanoo.
Levynteon opettelua
Voidaan puhua tuotteliaasta ryhmästä, kun debyyttilevy Human Waste Compression ilmestyi vuonna 2012 ja nyt tarjoillaan jo viidettä albumia. Bändin historia tosin juontaa jo ammoiselle 1990-luvulle, vuoteen 1999.
Mitä Mors Subita -leirissä tapahtui noina 13 ensimmäisenä vuotena?
– Se oli sitä etanapostiaikaa. Tehtiin demoja, läheteltiin niitä levy-yhtiöihin ja unelmoitiin siitä, että päästäisiin joskus tekemään levyä, Lammassaari sanoo.
Ne ajat ovat nyt kaukana. Kun bändi pääsi vihdoin tekemään debyyttiään, se oli Lammassaaren mukaan melkoinen antikliimaksi. Ryhmä ympärillä oli vaihtunut vuosien varrella jonkin verran ja vaihtui sopivasti myös juuri debyyttilevyn teon tiimellyksessä.
– Rummut oli onneksi äänitetty, mutta sitten bändistä lähti ainoa kaveri, joka tajusi äänitystekniikasta mitään. Se oli aika surkuhupaisa tilanne.
Bändillä oli onneksi yhteys Ansa Studion Jori Haukioon. Vaikka rahaa studioäänityksiin ei ollut, kelvollista jälkeä saatiin aikaan kotikonstein, kavereilta lainatuilla kamoilla ja asiasta enemmän tietävien konsultoinnilla.
Kakkoslevy Degenerationin rummut äänitettiin Kemissä Tico Tico Studiolla, ja siinä vaiheessa mukana oli jo nykyinen rumpali Ville Miinala.
Loput Lammassaari äänitteli kotistudiossaan. Oppirahojen maksaminen jatkui, mutta tästä muodostui levy levyltä bändin oma tapa toimia. Sivumennen sanoen tämäntyyppinen työskentelytapa ja äänitysmenetelmien opettelu kantapään kautta vaatii melkoista määrätietoisuutta.
– Alussa ne menetelmät oli kyllä aivan päin helvettiä. Kolme ensimmäistä levyä oli opettelua ja kiroilua, mutta nämä kaksi viimeistä on olleet jo aika kivuttomia, Lammassaari sanoo.
Kuin kotiin olisi tullut
Eemeli Bodde liittyi Mors Subitaan siis vuonna 2013. Bändi oli hänelle entuudestaan tuttu.
– Tuli kai vastaan joku somejuttu, että laulajaa haetaan. Ajattelin että kokeillaan mitä tästä tulee. Heti kun menin ekoihin treeneihin ja tehtiin ensimmäinen keikka, niin… miten sen nyt muotoilisi… Oli hyvin kotoinen olo saman tien. Tiesin miltä mun pitää kuulostaa ja se vaati pientä sopeutumista, mutta kyllähän se aika sutjakasti sitten meni.
Lammassaari kehuu, että kun Bodde alkoi tehdä tekstejä ja laulusovituksia uusiin biiseihin, jälki oli heti aivan priimaa. Niinpä hänellä on nykyään tekemistensä suhteen varsin vapaat kädet.
– Niinhän me tehtiin tuo viimeinen levykin, että äänittelin yksin laulut sinne. Muut sitten kommentoi niitä ja tehtiin ehkä jotain pientä fiksausta, mutta tosi kivuttomasti se loppujen lopuksi meni. Nyt sai myös käyttää aikaa ja kokeilla kaikenlaista. Tämä muuttui aika paljon viime levyyn verrattuna.
Bodde huomauttaa, että jos hän tekee nykyään jotain, mikä ei ehkä ole ihan sitä mitä haettiin, hänkin osaa tulkita hiljaisuutta.
– Kuuntelen itse paljon eri musiikkityylejä ja kokeilen välillä kaikenlaista. Joskus tulee ehkä testattua aika tyhmiä ideoita, ja sen tietää siitä, ettei kukaan sano niihin mitään.
Kuten todettua, bändi treenasi Bodden liittymisen aikoihin monta kertaa viikossa, useita tunteja kerrallaan. Ei ole ihme, että homma toimii nykyään kuin rasvattu.
– Oli erittäin hyödyllistä nykypäivää ajatellen, että homma hitsautui silloin niin hyvin, Bodde sanoo.
Juho Näppä puolestaan saatiin naarattua bändiin hieman väkisin houkuttelemalla. Bändi oli vailla kitaristia ja Näppä tiedettiin tekijämieheksi. Vaadittiin vain hyvä strategia.
– Olin soittanut Eemelin kanssa samassa bändissä aikaisemminkin ja tunsin muutkin valmiiksi. Se oli keväällä 2018, kun olin tylsistynyt kotona ja laitoin basistille [Mika ”June” Junttila] viestiä, että olisko mitään viinanjuontihommia, Näppä aloittaa.
– Siinä oli ollut muutamia sessiokavereita, mutta onhan se aina vähän… Vaikka on tuttuja ja hyviäkin tyyppejä, siinä on aina oma taipaleensa opetella biisejä ja päästä mukavuusalueelle uuden kaverin kanssa. Me sitten vähän niin kuin pakotettiin Juho mukaan, Lammassaari jatkaa.
Bändin perustajan mukaan Näppä on hyvä opettelemaan biisejä korvakuulolta. Se on merkki yleisestä musikaalisuudesta ja vähentää aika paljon säätöä siinä vaiheessa, kun tehdään biisejä.
Mutta takaisin iltaan, jona Näppä liittyi bändiin.
– June sanoi jossain vaiheessa iltaa yhtäkkiä, että vittu, näähän tuut soittaan meille kitaraa. No, sitten me vähän kännissä opeteltiin pari biisiä ja June laittoi Mikalle Messengerissä viestiä. Parin päivän päästä Mika kyseli, että lähdenkö Japaniin soittamaan, Näppä hymyilee.
Japanin-reissu oli kolmen keikan mittainen Suomi Feast -spektaakkeli, jonka muita bändejä olivat Turisas, Beast in Black, Frosttide, Noumena ja S-Tool. Reissu sujui sen verran vahvasti, että Mors Subitan miehistö ei ole muuttunut sen koommin.
Tanskasta soundia
Mainitun Japanin-reissun jälkeen Mors Subita ei ole päässyt tekemään kiertueita ulkomailla, pistokeikkoja vain. Lammassaari arvelee, että syynä tähän on yksinkertaisesti bändin tuntemattomuus, mutta vahvan työn on pakko alkaa palkita hiljalleen. Varsinkin kun bändi on livenä suorastaan väkivahva.
Myös Origin of Fire -levy on vahva näyttö. Soundi on murskaava mutta tarkka. Miksaajana toimi Tue Madsen.
– Meillä oli jo edellislevyn aikaan Madsen mielessä ja laitettiin sille viestiäkin. Hän vastasi, mutta vasta siinä vaiheessa, kun oltiin löydetty toinen ratkaisu, Lammassaari kertoo.
Madsen kehui kovasti bändin materiaalia ja sanoi palvelevansa bändiä mielellään, jos uusi tarve tulisi. Nyt tuli.
– Siinä sitten viestiteltiin ja soiteltiin ja puhuttiin siitä, millainen visio meillä soundista oli.
– Ajatukset meni tosi hyvin yksiin. Kun me haluttiin äkäistä ja likaista soundia, sieltä tuli saman tien sitä mitä haettiin, Näppä sanoo.
Toisinaan nimekkäillä ja paljon työllistetyillä tuottajilla tapahtuu tietty liukuhihnailmiö, mistä pahin esimerkki lienee vuosituhannen alun Andy Sneap. Madsen on välttynyt tältä.
– Varmaan meistä jokaisella on joku suosikkilevy, jonka Madsen on tehnyt. Hänen tyylissään on hienointa se, ettei hän ole tehnyt samaa levyä kahta kertaa. Jopa saman bändin levyt kuulostaa keskenään erilaisilta, Lammassaari kehuu.
Mors Subita on löytänyt vuosien varrella oman tapansa tehdä biisejä ja levyjä. Origin of Firen rummut purkitettiin Tico Ticolla, loput kotistudioissa. Eemeli Bodden asiantuntemus äänitekniikasta on kullanarvoista, jotta kaikki instrumentit saadaan äänitettyä laadukkaasti.
– Nyt jokainen saa tehdä oman hommansa omassa lokaatiossa rauhassa. Siinä on paljon etuja, Lammassaari sanoo.
Studioraitojen kanssa kannattaa usein nukkua yön yli. Joskus timanttiselta vaikuttanut idea ei ole kovin timanttinen seuraavana päivänä. Kuvio toimii myös toisin päin.
– Joskus jää miettimään, että onkohan tämä nyt kovin hyvä juttu, tai onko tässä oikea fiilis. Parin päivän päästä sitten valkenee, että sehän on ihan helvetin kova.
Julkaistu Infernossa 11/2023.