JP Leppäluoto julkaisi soolokappaleen, jossa menneet levitetään eteen riepoteltavaksi – ”Kuoppa on kappale entisestä minusta”

Teksteistä vastaa palkittu sanoittaja Sana Mustonen.

16.08.2019

Charonista, Harmajasta ja Northern Kingsistä tunnettu tummaääninen tulkitsija JP Leppäluoto on tänään julkaissut soolokappaleen Kuoppa, jonka sävel on miehen omaa käsialaa ja sanat on teetetty mittatilaustyönä palkitulla sanoittajalla Sana Mustosella.

”Halusin kokeilla, mitä tapahtuu, jos nainen kirjoittaisi minulle tekstin minusta. Tiesin, että Mustonen olisi erittäin kova tekijä tähän hommaan, joten päädyin avautumaan hänelle rehellisesti, miten elämässäni – ja pääni sisällä – on mennyt ja on meneillään. Oli pelottavaa, kuinka läpinäkyväksi olin Sanalle itseni tehnyt, ja miten menneet, vanha minä, levitettiin nyt eteeni riepoteltavaksi”, Leppäluoto kuvailee.

”Itsepähän pyysin, tämän tietysti ansaitsin ja tämä on läpi käytävä, sen verran minussa on masokistia. Kuoppa on kappale entisestä minusta, joka oli itsetuhoinen, sokea hölmö, joka pohjakosketuksen saatuaan, muutaman naarmun ja avohaavan jälkeen, päätti palata pintaan.”

Soololevyä työstävältä Leppäluodolta on tulossa lisää omaa materiaalia ensi vuoden puolella. Leppäluoto keskusteli tulevasta sooloalbumistaan Infernon numerossa 4/2019 toimittaja Aki Nuopposen kanssa.

”Olen säveltänyt ja sanoittanut biisipohjia itse, minkä ohella meillä on mukana todella hyvä soittajaporukka sekä muutamia säveltäjiä, sanoittajia ja tuottajia, joiden kanssa sitten katsotaan biisit lopulliseen kuntoon”, Leppäluoto selvensi tuolloin.

”Tulevan soololevyni soitinkatraassa on mukana akustista kitaraa, sähkökitaraa, selloa, pianoa ja lyömäsoittimia. Niiden myötä musiikissa kyllä kuuluvat Charonin ja Harmajan kaiut, mutta ihan erilaisella, shamanistisella otteella.”

Lisää luettavaa