Kamara juhlisti tuoretta ep-levyään akustisesti ja analogisesti – intiimi Hankala Sessions 2020 -taltiointi katsottavissa

Vallan huoneissa -ep:stä on tänään ilmestynyt myös kasettiversio.

Hankasalmelainen Kamara julkaisi viime huhtikuussa Vallan huoneissa -ep-levyn, josta on tänään ilmestynyt myös c-kasettipainos. Koska uuden julkaisun tiimoilta ei päästy keväällä keikoille, päätti yhtye juhlistaa uusinta tuotostaan poikkeuksellisella tavalla.

”Koska korona pyyhki keväälle aiotun levynjulkkarikeikan pois kalenterista, oli keksittävä jokin toinen keino juhlistaa ep:n julkaisua. Ja mikäpäs oli sen mukavampaa, kuin sovittaa pienlevyn biisit uusiksi ja esittää ne akustisesti kameran edessä. Juhlistakoon tämä taltiointi nyt sitten tuota ep:tä kuin sen kasettiversiotakin”, laulaja-kitaristi Juha Minkkinen toteaa.

Hankala Sessions 2020 -niminen intiimi taltiointi kuvattiin toukokuussa Hankasalmen ravintola Hankalassa. Kuvauksesta ja editoinnista vastaa Jaakko Manninen. Taltioinnin voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Livenä Kamaran voi nähdä 31. heinäkuuta Laukaan Hard Rock Korppi -festeillä Mustan Korpin Saluunassa. Kaksipäiväisessä tapahtumassa esiintyvät lisäksi muun muassa Lyijykomppania, Rane Rautiainen & Paha Kaksonen sekä Red Eleven.