”Kamelotissa lopettaminen oli täydellinen uraitsemurha, mutta se saattoi hyvinkin pelastaa henkeni” – haastattelussa Roy Khan

Norjalainen kultakurkku Roy Khan kulki pitkän matkan metallimaailman ryysyistä rikkauksiin vain ymmärtääkseen, että hänen elämänsä arvokkaimmat asiat ovat kaikkea muuta kuin maine ja mammona.

19.07.2019

Roy Khan nousi pienten piirien metallisuosikiksi 1980-luvun lopulla perustetussa progressiivista power metalia soittaneessa Conceptionissa. Khanin elämä muuttui täysin, kun bändijohtaja Thomas Youngblood kiinnitti hänet yhdysvaltalaisen Kamelotin laulajaksi vuonna 1997. Seuraavat vuodet takasivat Khanin paikan todellisten metallisuuruuksien rinnalla, ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Khan oli metallimaailman seuratuimpia ja hehkutetuimpia laulajia. 

Khanin Kamelot-uran päättyi loppuunpalamiseen kahdeksan vuotta sitten, minkä jälkeen hän onnistui pysymään metallikuulijoiden tutkan tavoittamattomissa aina viime kesään saakka. Tuolloin mies palasi kaikkien yllätykseksi parrasvaloihin lähes alkuperäisen Conception-kokoonpanon kanssa. Bändi julkaisi loppuvuodesta 2018 ep:n nimeltä My Dark Symphony. 

– Niin, taisin olla huomaamattani aika kauan poissa valokeilasta, vai mitä? Khan kysyy puhelimessa kotonaan. 

– Viime vuonna me vain keräännyimme treenikselle vanhojen kavereiden kanssa emmekä ajatelleet asioita liikaa. Annoimme kaiken tapahtua kuin itsestään. Syntynyt musiikki sai olla juuri sellaista kuin se sattui olemaan. Minusta tuntui kuin olisimme jatkaneet juuri siitä, mihin vähän yli 20 vuotta sitten jäimme. 

– Tunnen tämän sulkevan eräänlaisen ympyrän, joka lähti rakentumaan, kun olin nuori laulamisesta haaveileva poika Norjassa. 

Omalaatuinen jo syntyessään 

Roy Khan, syntyperäiseltä nimeltään Roy Sætre Khantatat, syntyi Norjan Elverumissa 14. maaliskuuta 1970. Jo Khanin elämän lähtökohdat olivat hieman tavallisesta poikkeavat, hän kun syntyi norjalaisen äidin ja thaimaalaisen isän perustamaan perheeseen. 

– Elimme aika pienessä kylässä, kaukana isoimmista norjalaiskaupungeista, Khan kertoo. 

– Kaikki varmasti arvaavat, että maaseudulla kasvaminen ei ollut teini-ikäisenä helppoa, jos ihonväri ja puhetapa erosivat yhtään tavallisesta. Tietyssä iässä olin aika pahasti koulukiusattu, mutta vaikken pidäkään sitä millään tasolla hyvänä kokemuksena, uskon että juuri se kovetti minua ja sai minut tähyilemään hieman peruspiirien ulkopuolelle. 

Heti tämän kerrottuaan Khan myhäilee perheestään löytyneen myös musiikillisia juuria: hänen isoisänsä Kåre Sætre oli Norjassa tunnettu hanuristi. 

– Isoisäni oli lähimmän sukumme ”musta lammas”, ainoa muusikonrenttu perheessämme, Khan nauraa. – Jos verissäni on musiikkia, sen on ollut pakko tulla äitini isän kautta. Olin aina kiinnostunut hänen soittimistaan ja soitostaan. Joskus pääsin jopa keikoille mukaan. Hän opetti minulle pianonsoittoa, ja siinä vaiheessa aloin oppia melodioita, harmonioita ja vähän jopa laulamista, vaikkei isoisäni koskaan suostunutkaan laulamaan itse. 

Kansanmusiikki ei saanut nuorta Khania innostumaan laulamisesta tosissaan. Siihen tarvittiin valtavirtamusiikkia. 

– Kun olin 15- tai 16-vuotias, näin ensimmäistä kertaa, kun A-ha esiintyi televisiossa. Olin todella vaikuttunut siitä, kuinka Morten Harket esiintyi bändin keulilla ja pianossa. Tykästyin siihen tapaan laulaa kovaa ja korkealta niin paljon, että halusin löytää musiikkia, joka veisi ajatuksen vielä pidemmälle. Kaikki varmasti arvaavat, mitä tämä tarkoitti. 

– Luokkakavereissani oli hulluja metallifaneja, joiden ansiosta löysin norjalaisen TNT:n, sitten Iron Maidenin ja aika pian perään Queensrÿchen. Geoff Tate [Queensrÿchen laulaja 1981–2012] edusti minulle kaikkea sitä, mitä olin musiikista etsinyt, ja Rage for Order [1986] määritteli elämääni pitkälle eteenpäin. 

Kokeiluja musiikin laidoilla 

Bänditoiminta alkoi vetää Khania yhä enemmän puoleensa, mutta tässä vaiheessa hän ei ollut täysin varma, minkälaista musiikkia haluaisi laulaa. 

– Ihan ensimmäisenä löysin paikallisen punkbändin ja menin innosta pinkeänä käymään sen treeneissä kokeillakseni laulamista. Tajusin heti, ettei punk ollut lainkaan minun juttuni. 

– Seuraava askel oli listamenestykseen tähdännyt showbändi. Soitimme puolentoista vuoden ajan keikkoja kaikkialla Norjassa 400–500 ihmiselle. Ihmiset tosin tulivat katsomaan meitä lähinnä känniöverien vetämisen toivossa. Se oli hyvä oppikoulu bänditoiminnasta ja esiintymisestä. Olin sitä ennen aika varautunut ja jopa ujo tyyppi, enkä tiennyt, olisiko minusta koskaan laulajaksi, mutta aika yleisön edessä kuori minusta esiintyjän. 

Punkista poppiin ja popista metalliin? Ei ihan. Lukion jälkeen Khanin ääni sai vielä yhden tunnistettavan silauksen, kun hän päätyi opiskelemaan oopperaa. 

– Pienimuotoinen kiertäminen opetti, että minulla oli laulamisen suhteen tahtoa muttei niinkään taitoa. Tekniikkani vaati paljon hiomista. Päättelin, että klassisen musiikin opiskelu olisi paras vaihtoehto ja hain opiskelemaan klassista laulamista. Ääneni sopi siihen hommaan hyvin, se ei eronnut pohjimmiltaan juurikaan oopperalaulajien äänistä. 

– Kävin musiikkikoulua vuoden ajan, minkä jälkeen olin yksityisopetuksessa kaksi vuotta. Olin jo kovaa vauhtia matkalla kohti oopperakoulua, mutta samalla kuviosta puuttui ehkä sitä jotakin… 

Pyhäkouluoppilas metallibändissä 

Khan kertoo olleensa vielä myöhäisessä teini-iässä hieman kahden vaiheilla tulevaisuutensa suhteen: toisessa vaaka-kupissa oli klassinen laulaminen, ja toisessa se, mistä hänet nyt tunnetaan. 

– Jouduin eräänlaiseen klassisen musiikin ja metallin ristituleen, Khan naurahtaa. – Olin käynyt ehkä kerran Conceptionin treeneissä ja klassisen laulun opettajani muka huomasi tämän välittömästi. Hän aisti äänestäni, että tekniikkani ja laulutapani on menossa eri suuntaan, eikä hän tainnut liiemmin pitää siitä. Hän määräsi minut valitsemaan hänen kanssaan opiskelemisen ja rockbändissä laulamisen välillä. 

– Valitsin rockin, koska koin oopperan hieman liian konservatiiviseksi ja kaavamaiseksi. Jos olisin jäänyt klassisen musiikin laulajaksi, olisin halunnut rikkoa rajoja ja luoda jotain uutta. Se ei sopinut niihin sääntöihin. 

Conception on vuonna 1989 perustettu progressiivista power metalia soittava bändi, johon Khan päätyi omien sanojensa mukaan silkalla onnenkantamoisella vuonna 1991, juuri oikeassa vaiheessa elämäänsä. 

– Luokkakaverini tunsi Conceptionin Toren [Østby, kitara] ja tiesi heidän etsivän laulajaa. Sain tungettua jalkani treeniksen oven väliin, näytin taitoni ja… Siinä sitä oltiin. 

– Vaivaannuttavinta tilanteessa oli, etten näyttänyt varsinaisesti metallityypiltä. Muut Conceptionin jätkät olivat pitkätukkaisia ja nahkatakkisia rokkareita, ja näytin heidän rinnallaan korkeintaan pyhäkouluoppilaalta. Kuulin vasta myöhemmin, että oli ihan siinä ja siinä, sainko laulajanpestiä lainkaan juuri tämän takia! 

Khan naureskelee kertoessaan, ettei hänelle jäänyt pahemmin aikaa omaksua bändin musiikkia tai tyyliä. 

– Kun liityin bändiin, se oli jo puolivälissä The Last Sunset -debyyttinsä [1991] äänityksiä. Heidän musiikkinsa oli minulle vierasta, enkä tiennyt kuka levyn julkaisisi. Ratkaiseva hetki oli War of Hate -kappaleen sovittaminen. Olin pyrkinyt pitämään tyylini suoraviivaisen rockmaisena, mutta sen kappaleen kohdalla lähdin tuomaan koko skaalaani esille ja bändi piti siitä todella paljon. 

– The Last Sunsetin nimikkokappale oli ensimmäinen Conception-sävellys, johon kirjoitin sanoitukset ja laulusovitukset. Kokonaisen albumin verran kynsien näyttämistä sain odottaa vielä tovin. 

Conception uuden tulemisensa jälkeen.

Progea, progempaa, progeinta 

Jos Conceptionin nimen nostaa esille vaikkapa nykypäivän Suomessa, valtaosa melodista metallia, poweria tai progemetallia kuuntelevasta yleisöstä tuntee sen. Voisi jopa luulla, että Conception oli 1990-luvulla massiivinen bändi. Khan kuitenkin kertoo, että yhtyeen suosio jäi tuolloin lähinnä Norjan rajojen sisäpuolelle. 

– Pistimme aika paljon omia rahojamme ja aikaamme kiinni The Last Sunsetiin, mikä maksoi itsensä takaisin aika pian levyn julkaisun jälkeen: pääsimme soittamaan BBC:lle Tommy Vancen Friday Night Rock Show’hun. 

– Hetkeä myöhemmin The Last Sunsetin nimikkokappale oli norjalaisen listaohjelman ykkösenä ja Fairy’s Tale saman listan kakkosena. Meistä oli tullut metallitähtiä yhdessä ainoassa yössä, ainakin kotimaassamme. 

Jokin muu bändi olisi saattanut jatkaa debyytin hyvältä vaikuttanutta linjaa, mutta Conception valitsi eri tien: Parallel Minds -kakkosalbumi (1993) erosi edeltäjästään paljon. Khanin mukaan ehkä jopa liikaa. 

– Tuntuu kuin Parallel Mindsin olisi tehnyt ihan eri bändi kuin debyytin,

Khan myöntää. – Osittain tähän vaikutti se, että kyseessä oli ensimmäinen kokonaan yhdessä tekemämme levy, ja tietenkin se, että esimerkiksi Tore oli The Last Sunsetia tehdessämme vasta 19-vuotias. 

– Conceptionin tyypit kehittyivät muusikkoina ja soittajina niin nopeasti, ettei bändin konsensus meinannut pysyä perässä. Tämä kiteytyi selvästi juuri kahteen ensimmäiseen levyyn, sillä The Last Sunsetin materiaali oli peräisin varhaisilta nuoruuden ajoilta, kun taas Parallel Minds syntyi lyhyessä ajassa.

Kunnianhimo kannatti, ja Parallel Minds nosti lopulta Conceptionin kokonaan uudelle tasolle.

– Pian albumin julkaisun jälkeen Noise Recordsilta otettiin yhteyttä. He kertoivat nähneensä keikkamme ja kuulleensa demomme, joka julkaistiin kahden ensimmäisen albumin välissä. He halusivat esitellä meitä kiertuemanagereille, kertoivat haluavansa meidät Eurooppaan ja vaikka mitä. Se valoi meihin itseluottamusta sen suhteen, että voimme tehdä musiikillamme melkein mitä tahansa.

Heittäytyminen Conceptionin kaltaisen bändin vietäväksi muutti Khania nopeasti. Bändikavereidensa kaltaiseksi ”rasvatukaksi” hän ei kuulemma koskaan alkanut, mutta tyttöystävätkin saivat hämmästellä uutta Khania.

– Kun senaikainen tyttöystäväni näki Conceptionin tyypit ensimmäistä kertaa, hän kommentoi heti jyrkästi, että sinustahan ei sitten todellakaan tule tuonnäköistä öykkäriä, Khan nauraa. – Kiitos useiden metallilevyjen ja -konserttien, genren ulosanti oli minulle tuttua, vaikken ollut elänytkään sitä elämäntapaa… Enkä tainnut alkaa elää oikeastaan koskaan ihan täysin. 

– Parallel Mindsin jälkeen pääsimme heti kiertueelle Gamma Rayn ja Helloweenin kanssa, ja sanotaanko vaikka niin, että siinä vaiheessa oli pakko osata ottaa yleisö haltuun ja esiintyä tavalla, joka sopi sekä minulle että musiikkiin.

Pieni tarina loppuu, suuri alkaa

Alkuperäisen Conceptionin tie päättyi vuonna 1998. Khan luonnehtii loppua edeltänyttä aikaa hienoksi jälkikäteen kerrottavaksi tarinaksi, mutta todellisuudessa nuoren bändin toiminnassa oli paljon kasvukipuilua ja itsensä etsimistä, mikä kuului hajanaisena tuotantona.

– Kun teimme In Your Multitude -albumia [1995], sen kanssa oli syystä tai toisesta niin kova kiire, että sotkimme aika ison osan albumin soundeista. Emme olleet lainkaan tyytyväisiä albumiin sen ilmestyessä, Khan myöntää.

– Suurin muutos tapahtui kuitenkin vuonna 1997, kun julkaisimme neljännen albumimme Flow’n. Meille itsellemme se oli albumi, jolla löysimme itsemme ja soundimme toden teolla. Kaikki tiet olivat johtaneet siihen suuntaan. Sen ei pitänyt olla loppu vaan itsevarmemman Conceptionin alku.

– Ironista kyllä Flow ei menestynyt kovin hyvin. Se saattoi johtua pelkästään siitä, että Conceptionin neljä albumia olivat kuin neljän eri bändin tekemiä, mutta Flow otti vielä suuremman harppauksen eteenpäin. Se oli hyvä juttu meille itsellemme, mutta olimme ehkä vieraannuttaneet kuulijat. Asiat alkoivat kaatua käsiin. Kiertueitamme alettiin perua, ja juuri kun luulimme rakentaneemme vuosien aikana vakaan rakennelman, olimme yllättäen tyhjänpanttina.

Samoihin aikoihin Khan sai puhelun odottamattomalta suunnalta: langan toisessa päässä oli yhdysvaltalaista Kamelotia vuodesta 1991 luotsannut kitaristi Thomas Youngblood. Bändi oli antanut lähtöpassit laulajalleen Mark Vanderbiltille, ja juuri kun Khan luuli jäävänsä tyhjän päälle, hänet tempaistiin elämänsä seikkailuun.

– Aivan valmiiseen pöytään en silti päässyt istumaan. Kamelotin urakin oli tuolloin vasta alkuvaiheessa, ja sen todellinen nousukiito alkoi vasta muutamia vuosia myöhemmin.

Visionäärien erot

The Fourth Legacy (1999) ja Karma (2001) olivat varsin suoraviivaisia albumeita myöhempään Kamelotiin verrattuna, mutta Khanille ne toimivat täydellisenä oppikouluna uudessa bändissä toimimisesta.

– Conception oli eräänlainen lapsuudesta asti yhdessä toiminut kokonaisuus, jossa ei juurikaan väitelty tai varsinkaan riidelty, koska kaikki tapahtui kuin itsestään. Se oli omalla tavallaan harmonista, mutta jopa liiankin vaivatonta.

– Kamelotissa kaikki toimi yhtä hyvin, mutta eri tavalla. Minä ja Thomas aloimme nopeasti täydentää toisiamme. Thomasilla on todella tunnistettavat tavaramerkkinsä ja minulle oli alkanut muodostua vastaavia jo Conceptionin aikoihin, joten meistä muodostui aikamoinen tiimi jo varhaisessa vaiheessa Kamelot-historiaamme.

Khan toteaa, että toden teolla asiat lähtivät lentoon vasta The Black Halon (2005) kohdalla, uudesta levy-yhtiöstä ja sen suomasta budjetista johtuen.

– Siitä alkaen saatoimme keskittyä musiikkiin ja olla miettimättä liikaa sitä, voiko tällaista musiikkia tehdä studioissa, joita meille oli tarjolla, ja olivatko esimerkiksi orkestraatiot edes mahdollisia.

– Saatoimme toteuttaa suuren osan villeimmistä unelmistamme. Albumimme eivät olleet mitään käsittämättömän hintaisia törkyprojekteja, mutta kuten varhaisimmilta levyiltämme saattaa kuulla, jouduimme monin paikoin paikkaamaan orkestraatioita aika… luovilla synaratkaisuilla.

The Black Halo, Ghost Opera (2007) ja Poetry for the Poisoned (2010) muodostivat melkoisen sinfonisen melometallin suoran, eikä Kamelotin voittokululle tuntunut tulevan loppua.

– Jos minulta kysytään, minun ja Thomasin yhteistyö vain parani ajan kuluessa, Khan sanoo. – Uskon niiden albumien olleen kahden maailman yhteentörmäystä. Voi olla aika karkeaa sanoa, että Kamelotissa Amerikka ja Skandinavia kohtasivat, mutta kaikissa niissä melodioissa voi kuulla jotain sellaista.

– Minulla on aika omalaatuinen tapa kirjoittaa laulumelodioita ja sanoituksia, ja sen voi varmasti kuulla kaikilta Kamelot- ja Conception-albumeilta, joilla olen ollut mukana. Conceptionissa Tore oli pääasiallinen arkkitehti kaikessa musiikkiin liittyvässä, mutta Kamelotissa sain paljon suuremman roolin, joka muutti minua muusikkona paljon.

– Jälkikäteen ajateltuna saatoimme puristaa kuuden albumin ideat kolmelle levylle viiden vuoden sisällä, ja se oli ehkä liikaa. Työskentelimme niin lujaa tahtia, etten ainakaan itse ehtinyt oikein nauttia aikaansaannoksistani.

Uraitsemurha

Jo Conceptionin kanssa kiertäminen oli Khanille suuri murros, mutta todellisen mullistuksen hän kohtasi vasta Kamelot-vuosinaan.

Kamelot on tunnettu jopa pelottavan paljon ihailuunsa panostavista faneista.

– En voi väittää, että se olisi ollut pelkkää juhlaa. Siinä oli hyviä ja huonoja puolia, Khan sanoo suoraan. – Kamelotiin liittymiseni jälkeen ei kestänyt kauan, kun olin monen metallilehden kannessa, ja huomasin hyvin lyhyessä ajassa nimeni kiirineen ympäri maailmaa, mikä oli nöyrälle norjalaismiehelle tietenkin omituista.

– Aluksi huomion keskipisteenä oleminen tuntui mukavalta ja fanit olivat todella omistautuneita, mutta sitten todellisuus alkoi saavuttaa minut. Kiertueet toivat mukanaan huonoja elintapoja, ja stressasin pienimpiäkin asioita enemmän kuin pitäisi. En osannut nauttia oikein mistään ja vaurastuin Kamelotin ansiosta liiankin nopeasti.

– Olin saavuttanut kaiken, mistä olin ikinä haaveillut, mutten siltikään voinut hyvin. Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin asian kunnolla. Aloin saada ensin pieniä ja sitten yhä suurempia hermoromahduksia.

Khan kertoo viimeisten Kamelot-vuosiensa olleen todella ristiriitaista aikaa, joka teki hänestä lähes tunnistamattoman jopa itselleen.

– Pian Roy Sætre Khantatatista ei ollut jäljellä enää mitään. Olin hukkunut niin syvälle Roy Khanin rooliin, etten enää tiennyt, mihin ”rocktähti Roy” loppuu ja mistä ”ihminen Roy” alkaa.

– Kamelotin loppuaikoina minusta oli tullut aikamoinen mulkku. En välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestäni. Käyttäydyin fanien keskuudessa epävakaasti, olin törkeä haastattelijoille ja keikatkin menivät läpi vain väkisin. Vuonna 2010 sain niin pahan hermoromahduksen, että minun oli vain jätettävä se kaikki. Kamelotissa lopettaminen oli täydellinen uraitsemurha, mutta se saattoi hyvinkin pelastaa henkeni.

Paluu perusasioiden äärelle

Khan ei edes yritä väittää, että Kamelotista lähteminen olisi ollut hänelle helppoa, eikä bändin ympärille luotu valtava koneisto tehnyt siitä yhtään sen helpompaa.

– Tavallaan se oli hyvinkin yksinkertaista: kerroin koko muulle Kamelot-porukalle, että urani laulajana on ohi. Prosessi vaati silti hieman liikaa aikaa. Kerroin kaikille asiasta jo syksyllä 2010, mutta asiasta ei tiedotettu puoleen vuoteen, koska he odottivat minun toipuvan ja muuttavan mieleni.

– Se paine teki olostani vielä hirvittävämmän, minusta alkoi tuntua siltä kuin olisin tuhonnut kymmenien ihmisten elämän. Lopulta minun oli vain oltava itsekäs. Lopetin puhelimeen vastaamisen, sähköpostien seuraamisen ja katosin kartalta kokonaan, jotta kaikki ymmärtäisivät oikeasti, että tämä on nyt tässä.

– Huhtikuussa 2011, kun olin ollut lähes vuoden sairauslomalla, Kamelot tiedotti lähdöstäni. Olin toipunut pahimmasta burnoutista, mutta tiesin, että paluu bändiin olisi ajanut minut samaan tilaan uudelleen.

Khan hymähtää hyväntahtoisesti kertoessaan, että parinkymmenen vuoden kiertämisen jälkeen oli vähintäänkin outoa olla jälleen kotona ilman tarvetta tehdä yhtään mitään. Lopulta toimettomuudesta syntyi uusia harrastuksia.

– Ensimmäisen vuoden parin ajan se täydellinen hiljaisuus ja perheeseen keskittyminen oli todellinen siunaus, mutta kuten varmasti arvaat, tällainen laulajanketku ei osaa olla aloillaan ihan loputtomasti, Khan naurahtaa. – Aloin työskennellä musiikinopettajana läheisellä koululla, johdin kuoroa paikallisessa kirkossa, keskityin lasteni kasvamiseen ja yritin elää niin normaalia elämää kuin suinkin mahdollista.

– Ajan kuluessa ymmärsin, että olen yhä se sama luovuudesta elävä laulaja kuin aina ennenkin. Rakastin yhä laulamista ja esiintymistä, ja pikkuhiljaa niistä ajatuksista alkoi kasaantua rakennelma. Sen sijaan että olisin lähtenyt perustamaan uutta projektia, ymmärsin että se on jo olemassa: Conception.

– Se bändi koostuu ihmisistä, joihin luotan täydestä sydämestäni ja jotka ovat elämissään hyvin samanlaisissa vaiheissa kuin minäkin. Tiedämme täsmälleen, mitä musiikiltamme haluamme, eikä kukaan tähtää kuuhun.

– Jos kaivellaan vielä lopuksi elämän ironiaa, niin olen ollut aina huono nauttimaan hetkestä. En osannut nauttia siitä Conceptionin varhaisina aikoina, ja minun oli käytävä Kamelotin kanssa maailman laidoilla, jotta osaan arvostaa Conceptionia ja elämääni juuri tällaisenaan. Parempi, että opin tämän läksyn myöhemmin kuin en milloinkaan.

Julkaistu Infernossa 2/2019.

Lisää luettavaa