Kasaria, käppää ja vanhaa liittoa – vinkkipaketti Keep It True -festivaalille

Keep It True kokoaa käppähevarit viikonlopuksi. Tässä tärppimme tapahtuman annista.

Candlemass
Kuva: Anders Pålsson

Jos kotimaiset metallifestarit alkavat puuduttaa pahemman kerran samoine mokomineen, amorphiksineen, turmionkätilöineen ja amarantheineen, voi festarikesän käynnistää ja lopettaa Saksassa Keep It True -festivaalilla huhtikuun lopussa. Esiintyjäkaarti on vuosittain hyvällä maulla ja kovalla tietotaidolla valittua taattua vanhaa liittoa joko kirjaimellisesti tai tyylillisesti eikä näitä bändejä kovinkaan todennäköisesti tulla koskaan härmässä näkemään.

KIT-neitsyytensä tänä vuonna menettävät infernolaiset Jaakko Silvast ja Miika ”Mega” Kuusinen, mutta onneksi tukena, turvana ja tietopankkeina matkaseurueeseen kuuluvat myös Evil-Lÿnin kitaristi Anssi Salonen sekä Mausoleum Gaten rumpali että Iron Griffinissä lähes kaikesta vastaava Oskari Räsänen. Alla nelikon vinkit ja odotusten kohteet KIT:iin.

Jaakko Silvast, Inferno

Aria
Aria, entisen Neuvostoliiton, nykyisen Venäjän lahja heavy metalille on pakko nähdä jo silkasta eksotiikasta. Bändin tekemä pioneerityö on yksi kovimmista alallaan, jo siitäkin syystä, että se alkoi 1980-luvun Neuvostoliitossa. Tämä itänaapurin Iron Maiden ei ratsasta pelkän kuriositeetin selässä, vaan se on kautta historiansa tehnyt oikeinkin pätevää hevanderia perinnetietoisine riffeineen, iloisesti soivine kitaraharmonioineen ja vanhan liiton laukkakomppeineen. Todella kiinnostaa nähdä ja kuulla, miten veteraanit vetävät hommansa livenä.

Satan
Alun perin jo 1979 perustetun, mutta muutamaankin otteeseen nimeä vaihtaneen newcastlelaisen Satanin proto heavyn- ja speed metalin seos on tämän vuotisen Keep It Truen -rosterissa ensikertalaiselle takuuvarma ja luotettava peruskivi. Nelisen vuotta sitten Oulun Jalometallissa Satan veti mainion keikan. Nyt tuskin on lupa odottaa yhtään vähempää, varsinkin, kun vuoden 2011 lopullisen paluunsa jälkeen Satan on saanut aikaiseksi kolme enemmän ja vähemmän relevanttia pitkäsoittoa. Sitä paitsi 1970-luvun juurimetallisoundi on yleensä kaikkivoipainen, oli eksakti genremääritys mikä tahansa.

Kaikki muut bändit
Tosiaankin, edessä on allekirjoittaneen ensimmäinen Keep It True, ja suurin syy lähtemiselle on itse tapahtuma. Juuriheviä laidasta laitaan, paljon spesiaaleja reliikkejä, muutama nimekkäämpi tärppi, ja ylipäätään esiintyjäkatalogi, josta suurin osa on joko pelkästään nimeltä tuttuja tai aivan tuiki tuntemattomia. Siksi kaikkein suurin odotus kohdistuu löytämisen riemuun. Uskon myös vakaasti, että käppäheviporukoissa yleismeininki on mitä mainioin, kuten se yleensäkin metallimusiikissa on. Ja totta kai hyvän hevin lisäksi myös kaljoittelu kiinnostaa.

Miika ”Mega” Kuusinen, Inferno

Agent Steel
Agent Steel solistinaan kahdella ensimmäisellä levyllä omaperäisesti laulaa luikautteleva John Cyriis on ehdottomasti kosmisin, kovin ja odotetuin akti koko festivaalilla. Skeptics Apocalypse (1985) ja Unstoppable Force (1987) ovat lähes rikollisen aliarvostettuja speed metalin klassikoita, joissa piisaa melodisuutta ja tiukkaa soittoa, mutta myös aivan riittämiin vauhtia ja vaaratilanteita.

Vuosikymmentä aikana yhtye on hajonnut useampaan kertaan ja tehnyt yhtä monta paluuta milloin kukakin laulajanaan mukaan lukien mystisistä katoamisistaan tunnettu Cyriis. Bändi tuli nähtyä pitkäaikaisimman laulajansa (1998–2010) Bruce Hallin kanssa Oulun Jalometallissa 10 vuotta sitten ja keikkahan oli hyvä aivan kuten 2000-luvulla julkaistut Order of the Illuminati ja Alienigma-albumitkin, mutta siltikin on vain yksi ”uffomies”.

Keikkaan liittyy kuitenkin myös mystiikkaa, sillä Cyriista lukuun ottamatta mukana ei ole ketään muuta alkuperäisestä kokoonpanosta. Olisin kernaasti nähnyt lauteilla komppaamassa ainakin nykyisin Body Countin kitaristina toimivan Juan Garcian sekä aisaparinsa Bernie Versaillesin, jonka laulusuoritus kitaroinnin lisäksi musiikkityylistäänkin kaiken olennaisen nimellään kertovassa, yhden ep:n ja albumin julkaisseessa Masters of Metalissa oli varsin osuvaa.

On ilmeisen selvää, että bändi mitä oletettavimmin tykittää pelkästään kahden em. ensimmäisen levyn materiaalia, mutta kutkuttelisi myös kovasti kuulla kuuleman mukaan tämän vuoden syyskuussa ilmestyvän, 8 Lights Protocolin -nimisen albumin biisejä.

Masters of metal, agents of steel!

Candlemass
Koko uransa ajan laulajanvaihdoksista kärsineen Candlemassin kakkoskiekko Nightfall oli vuonna 1987 ilmestyessään tajunnanräjäyttävä kokemus Kissin kautta speed- ja thrash metaliin seonneelle jannulle. Omalaatuisesta, lähinnä kummallisesta koipien nostelusta koostuvaa tuomiotanssiaan hytkyvä munkki Messiah Marcolin saarnasi uskomattoman kantavalla äänellään todella vakuuttavasti mestarillisten Leif Edlingin sävellysten päälle myös vuoden välein seuranneilla Ancient Dreams- ja Tales of Creation -albumeilla. Ei ihme, että jossain vaiheessa hurrien synnyttämää doom-huumaa tuli haltuun otettua myös Johan Längqvistin tulkitsema Epicus Doomicus Metallicus -debyytti, joka kuitenkin todella tanakoista biiseistään huolimatta jäi raakilemaisempana edellä mainittujen eeppisten mestariteosten varjoon.

Johan Längqvistin paluu yhtyeen laulajaksi alkuvuodesta ilmestyneelle ja tylsemmän levytyskauden jälkeen ihan mukiinmenevälle The Door to Doom -levylle oli samalla sekä yllätys että myös looginen valinta. Suureksi häpeäkseni on tunnustettava, että jostain todella kummallisesta syystä en ole koskaan nähnyt Candlemassia livenä, mutta nyt asia tulee korjattua. Vaikka ylenpalttinen nostalgisointi onkin ärsyttävä nykyajan ilmiö, en silti voi kuin toivoa setin painottuvan juuri debyyttiin, sillä kaikkia sen kuutta jylhää raitaa on oppinut vuosien varrella arvostamaan enemmän ja enemmän. Vaan kerta yhtye on yksi neljästä tapahtuman pääesiintyjästä, voi repertuaariin aivan hyvin lisätä myös tuoretta matskua. Ainoastaan Messiahin aikaiset biisit tulisi jättää tyystin rauhaan. Sen verran pyhiä ne minulle kumminkin ovat, että vaikka ääni Johanilla tuntuu uusimman levyn perusteella olevan hyvässä kuosissa, on klassikkobiiseihin olemassa vain yksi oikea tulkitsija.

Idle Hands
Jotta koko festari ei menisi pelkästään vanhojen pierujen keikkakunnon haistelemiseksi ja todentamiseksi, vasta viime syksynä Don’t Waste Your Time -esikoisensa julkaissut amerikkalainen Idle Hands on todella suuren mielenkiinnon kohteena nähdä keikalla. Bändi tuli löydettyä Keep It True -julkistusten joukosta ja edellä mainittu neljän biisin ep valloitti sydämen lähes kertaheitolla nousten suoraan viime vuoden top 5:een.

Yhtyeen musiikki ei ole käppäheviä, mutta nojaa silti vahvasti 80-luvun melodiseen heavy metaliin. Muista erottuvaksi sen tekee kuitenkin biiseistä välittyvä herkkyys ja kaihoisuus, laulaja-kitaristi Gabriel Francon heville epätyypillinen ääni ja omalaatuiset laululinjat sekä vaikutteet 80-90-lukujen vaihtoehtorokista. Tästä ehkä oudoltakin kuulostavasta yhdistelmästä on saatu synnytettyä toisiinsa verrattuna yllättävänkin erilaisia mutta silti koherentin kokonaisuuden muodostavia omalaatuisia biisejä, joissa on se kuuluisa oma juttu.
Parasta keikassa on vielä se, että se toimii kaksi viikkoa KIT:in jälkeen ilmestyvän debyyttialbumin Mana julkkareina. Promolevyyn tutustuminen on vielä osin alkutaipaleella, mutta jo nyt voi sanoa, että ep:n asettamaa korkeaa rimaa ei ainakaan floppaamalla aliteta.

Anssi Salonen, Evil-Lÿn

Culprit
Ennen kuin Seattle 90-luvulla pilasi musiikkimaailman, tuli kaupungista kultaisen kasarin ajankuvan mukaisesti iso nippu hemmetin kovia hevibändejä: Metal Church, Queensrÿche, Sanctuary, Q5, Heir Apparent ja monet muut. Nyt suurennuslasin alle päätyy Culprit.

Valitettavasti vain yhden levyn Guilty As Charged (1986) ihmeeksi jäänyt yhtye maistuu melko varmasti esimerkiksi edellä mainittujen saman kaupungin poikien Queensrÿchen ja Heir Apparentin faneille. Lievin progevivahtein väritettyä amerikkalaista power metalia. Kyllä tämän tahtiin kelpaa kiljua mukana nyrkki ilmassa ja kaljamuki toisessa kourassa. Nähtäväksi vain jää, kuinka nykyiseltä laulajalta irtoaa levyversioiden hulppean mahtavat voksut!

Tsekkaa: Tears of Repentance, Players ja Ambush

Sortilege
Fates Warning, Cirith Ungol, Manilla Road, Omen, Fifth Angel jne. Keep It True on pitkään nojannut amerikkalaiseen osaamiseen ja siksi onkin virkistävää nähdä tänä vuonna melko Euro-väritteinen kattaus, jonka kirkkaimpana helmenä omissa kirjoissani loistaa Candlemassin ja Arian sijaan Sortilege! Kovin ranskalainen ja ranskankielinen hevibändi koskaan ja vieläpä lähes alkuperäisessä kokoonpanossaan Christian ”Zouille” Augustin keulilla: kaveri, jonka rankkaisin koska tahansa top 10 -hevilaulajien joukkoon.

Sortilege oli itselleni se bändi, joka avasi silmät ja korvat sille tosiasialle, että myös ei-englanniksi laulettu hevi voi toimia kuin tuhannen megawatin sähköshokki päin näköä! Todistin Zouille & Hantsonin ”Night of Sortilege” -setin Keep It Truessa 2009, joten onhan tätä kokonaisvaltaista Sortilegen paluuta tullut odotettuakin jo 10 vuotta.

Tsekkaa: Sortilege, D’ailleurs, ja Chasse Le Dragon

Oskari Räsänen, Mausoleum Gate & Iron Griffin

Anthem
Japanissa(kin) tehtailtiin 80-luvulla rutkasti mainiota heviä, joista Anthem ei tosin varsinaisesti kuulu suurimpiin suosikkeihini. Osin siksi, että bändi vetää englanniksi, sillä kyllähän J-bändin tulisi vetää äidinkielellään kertosäkeissä nasevia iskulauseita kuten ”Yeah!” tai ”Let’s go!” käyttäen. Mutta alan diggarina olen erittäin innostunut siitä, että tämä bändi on saatu esiintymään näille leveysasteille. Ehdoton tärppi näillä festeillä!

Witherfall
Tuskinpa olisin tähän bändiin tutustunut ellei sitä olisi kiinnitetty festarin esiintyjäkaartiin. Prelude to Sorrow -pitkäsoitto on erinomainen pala modernia, muttei liian, progemetallia. Taannoin myös huomasin, että bändi on akustisella kiertueella Euroopassa Sonata Arctican kanssa. Se on kyllä hieman epäilyttävää, mutta sähköistä festarikeikkaa odottelen silti kieli pitkällä.

Juggernaut
Kyllähän nyt Juggernaut, voi veljet! Todella mukava päästä näkemään livenä!

Keep It True järjestetään 26.–27.4.2019 Saksassa. Lisätietoja tapahtumasta sen Facebook-sivulta.