Kiinnostaisiko pesti kuoloveteraanin basistina? – Pestilencellä haku päällä

Tilen Hudrapille etsitään korvaajaa ja vaatimukset ovat kovat.

13.09.2018

Hollantilaisessa death metal -veteraaniyhtye Pestilencessä vuodesta 2017 saakka bassoa kurittanut Tilen Hudrap (Paradox, Vicious Rumors) jättää bändin rivit loppuvuoden sovittujen keikkojen jälkeen, yhtye tiedottaa Facebook-sivuillaan. Eroon ei tiedotteen mukaan liity draamaa vaan johtuu täysin aikataulullisista syistä.

”Joskus eteen tulee sellaisia mahdollisuuksia, joista ei voi kieltäytyä. Vuodesta 2019 tulee minulle niin kiireinen muiden musiikillisten projektien kanssa, että olen joutunut tekemään vaikean päätöksen. Koska Pestilencen aikataulu ensi vuodelle on myös todella hektinen, joudun astumaan syrjään. Kaikki yhdessä kokemamme tulee pysymään mielessäni ikuisesti ja toivon veljilleni Pestilencessä kaikkea hyvää jatkossa”, Hudrap kommentoi.

Yhtye etsii nyt korvaavaa basistia avoimella haulla. Haussa on soittaja, joka omistaa ammattimaiset kamat ja jolla on ”absoluuttinen tietämys kaikista musiikkigenreistä”. Bassoa tulee soittaa vain ja ainoastaan sormilla, plektralla soittavia ei suvaita. Lisäksi hakijan toivotaan olevan myös savuton, alkoholistien ja narkkarien ei taas kannata vaivautua ollenkaan.

”Etsimme soittajaa, jolla on ammattimainen asenne  sekä toivon mukaan kokemusta kiertämisestä. Sinun täytyy olla joskus pitkiäkin aikoja poissa kotoa, joten hyvän ja tasapainoisen persoonallisuuden omaaminen on ehdotonta”, kirjoittaa nokkamies Patrick Mameli.

Hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä ja lähettämään soittonäytteitä bändin Facebook-sivujen kautta. Joten kaikki basistit, ei muuta kuin hakemusta sisään!

Lisää luettavaa