Äärimetallia soittavat yhtyeet kertovat monesti kappaleissaan painajaismaisia tarinoita, joissa pahin on tapahtumassa. Sitten on Khanate, jonka teoksissa pahin on jo tapahtunut, ja nyt sitä ihmetellään jokaisesta mahdollisesta perspektiivistä ja tökitään oksalla.
Vuosituhannen taitteessa hidastelu- tai pörinäskenessä tapahtui mielenkiintoisia asioita. Black Sabbathia hengittäneet bändit kilpavarustelivat kitarasoundejaan tuhdimmiksi ja kisailivat tempossa lähinnä etanoiden kanssa. Avarakatseisimmat tekivät rohkeampia irtiottoja avantgarden suuntaan. Ambient kiinnosti, taidemusiikki kiehtoi, äärimmäiset asiat olivat mielessä.
Khanate lukeutui jälkimmäisiin. Bändi sai alkunsa, kun Stephen O’Malley oli kuopannut Seattlessa doom-bändinsä Burning Witchin ja hakeutui New Yorkiin. Hän tapasi post-metal-keikalla James Plotkinin, joka pyysi kymmenen minuutin rupattelun jälkeen O’Malleytä perustamaan bändin kanssaan. Syntyi Khanate, jonka nimi viittaa mongolien kaanikuntiin, toisin kuin mikään mitä he tulisivat säveltämään.
Khanatesta tuli kulttibändi. Oli tarinoita keikoilla oksentelevasta yleisöstä, tuleen syttyneistä vahvistimista ja keskinäisestä nahistelusta. Verestäväsilmäinen laulaja, joka pyörtyili studiossa hapenpuutteesta huudettuaan niin intensiivisesti. Perkussioäänityksiä, joille tuottaja laittoi stopin bändin tuotua räjähteitä huoneeseen. Lopettaminen, kun laajempaa kiinnostusta alkoi herätä. Osittainen unholaan vaipuminen digitaalisen presenssin puututtua.
Ja sitten, 17 vuotta lopettamisen jälkeen, 14 vuotta postuumista julkaisusta, Khanate ilmestyi toukokuussa sosiaaliseen mediaan ja tiedotti julkaisseensa kokonaisen uuden albumin.
To Be Cruel -paluulevy alkaa Like a Poisoned Dog -kappaleella, joka kellottaa parikymmentä minuuttia, kuten levyn kaksi muutakin biisiä. Laulaja Alan Dubin kertoi kirjoittaneensa kappaleen sanoituksen vaellellessaan New Yorkin öisillä kaduilla viikkoja ja kuukausia. Hän kärsi vakavasta uniongelmasta ja vihasi kämppistään. O’Malleyn katujyräkitaran ja Plotkinin teollisuushuminan lisäksi äänessä ovat Khanate-kapellimestari Tim Wyskidan harvat perkussioniskut, jotka kuulostavat siltä kuin sata kiloa homo sapiensia mätkähtäisi parvekkeelta tonttiin. Ääni ei ole ei missään nimessä mikään ”thumpphhhhhhhhhhhh” vaan väkivaltaisempi ”thumpp”.
Viiden minuutin kohdalla Dubin avaa kitansa ensimmäistä kertaa: ”I feel… dead!”
Karvat nousevat pystyyn, silmäkulmat kostuvat liikutuksesta. On selvää, että sen, joka tuon tunteen Dubinille aiheuttaa, on todennäköisesti kuoltava. Jollain kammottavan hirvittävällä tavalla, jonka Dubin pukee kiehtovan kauniiseen runolliseen muotoon.
Muistan selkeästi, kun kuuntelin Khanaten magnum opusta eli Thing Viral -albumia 20 vuotta sitten. Dubin kuulosti siltä kuin häneltä olisi sahattu jalat irti, mutta hän olisi päättäväisesti ryömimässä kuristamaan sinusta viimeisen hengenpihauksen. Khanate kuvaili aikoinaan kammottavia asioita, joihin normaaleina pitämämme ihmiset kykenevät. Viisikymppisenä Dubin kuulostaa siltä kuin hän olisi käyttänyt kaikki nämä vuodet imien itseensä ihmisyyden pimeää puolta ja suurkaupungin kärjistyneitä ongelmia.
To Be Cruelin keskimmäinen kappale It Wants to Fly on Khanatenkin mittapuulla makaaberi, graafinen ja synkkä. Ja samalla uskomattoman koskettava, jopa jollakin tavalla kuin ikuisen rakkauden tunnustus – joskin esimerkiksi syyttäjä saattaisi olla tunnustuksen laadusta eri mieltä. Plotkin kertoi, että jopa hän sai kylmiä väreitä Dubinin tutkiskellessa mitä kuoleman hetkellä ja sen jälkeen tapahtuu.
Dubinin kirkkaasti artikuloitu joskin äänihuulet raiskaava laulusuoritus pakottaa kohtaamaan kamalia asioita silmästä silmään, toisin kuin esimerkiksi black metalissa tai noisessa, joissa epäselvä tai äänimassaan hukkuva laulusuoritus antaa pelivaraa.
Toinen Khanaten valtti on tietysti se musiikki. Äärimmäisen hidas musiikki, jossa se mitä ei tapahdu on miltei yhtä tärkeää kuin mitä tapahtuu. Se on intensiivistä ja koukuttavaa kuin pysähtyminen onnettomuuspaikalle avomurtumia toljottamaan. Dronemaisessa hidastelussa jännitteellä on tapana kasvaa, ja helpoin tapa tarjota kuulijalle tyydytystä on viedä kappale kliimaksiin ja laukaista kerääntynyt jännite. Khanate sen sijaan pitää kuolonkankeilla sormilla tiukasti hartioista ja pakottaa läheisyyteen, kunnes valkoinen lakana vedetään päälle.
To Be Cruel -albumilla käsittellyissä aiheissa on tulkittavissa samankaltaisia urbaanin rappion ja suorituskeskeisen kapitalistisen yhteiskunnan rattaista hypänneiden tai tippuneiden teemoja kuin vaikkapa industrial-musiikissa. Sen vuoksi Khanaten epätodennäköinen paluu tuntuu todella ajankohtaiselta.
Julkaistu Infernossa 6/2023.