Tuomas Rounakari on Korpiklaanin uusi viulisti. Levyä voitaneen odottaa vielä tänä vuonna.
Kuva: Nuclear Blast
Korpiklaani kertoi eilen, että viimevuotisen Ukon Wacka -levyn seuraaja syntyy kovaa vauhtia. Tämän bändin julkaisutahti ei näemmä hiljene millään.
– Juuri nyt yhtye on kaikkine jäsenineen koolla äänitystiloissa, joissa olemme äskettäin päässeet levytyksen viimeiseen vaiheeseen Jonnen kajautellessa laulujaan ja pelimannien pistellessä viimeisiä lurituksiaan. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaisesti, albumi on maaliskuun lopussa miksausta vaille valmis, yhtyeestä kerrotaan.
Levyllä soittaa uusi viulisti nimeltä Tuomas Rounakari. Hän pääsee bändin kanssa heti täyteen vauhtiin, sillä bändi starttaa maaliskuun puolivälissä Eurooppaan reilun kuukauden turneelle. Vaikka Suomen-keikkaa ei ole tällä hetkellä kalenterissa, tämän bändin kiertuetahti ei näemmä hiljene millään.
Katso Rounakarin viulutaiteilua tästä!