Omaehtoisuuteen, persoonallisuuteen ja sympaattisuuteen niin artistivalinnoissaan kuin tunnelmassaan panostava Dark River Festival viettää ensi vuonna 15-vuotisjuhlaansa. Mopoiän saavuttamista juhlistetaan elokuussa Kotkan Honkalassa teemalla nostalgia ja paikallisuus.
”Ensinnäkin marssitamme lavalle enemmän kotipaikkakunnan yhtyeitä kuin vuosiin joukossaan historian ensimmäisissä Rivereissä sekä monissa myöhemmissä bileissä esiintynyt Domination Black. Pääesiintyjinä vuonna 2018 toimivat puolestaan menneiden vuosien yleisönsuosikit”, toteaa festivaalipäällikkö Henri Eerola.
Ensimmäisenä pääesiintyjänä julkistettava suosikki on surmacoren pioneeri Rytmihäiriö. Loput pääesiintyjät julkistetaan myöhemmin. Paikallisia suuruuksia edustavat muun muassa Kaunis Kuolematon, Kreyskull, Evil Drive sekä jo aiemmin mainittu Domination Black.