Kovia keikkauutisia: rockjätti Foo Fighters saapuu ensi kesänä Suomeen

30.11.2016

Dave Grohlin johtama Foo Fighters konsertoi ensi kesänä Helsingin Hietaniemen uimarannalla. Yhtye tähdittää 19. kesäkuuta järjestettävää Rock the Beach -festivaalia, joka järjestetään nyt muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen. Viimeksi Hietaniemessä konsertoivat vuonna 2013 muun muassa Rammstein, Green Day ja 30 Seconds to Mars.

Eivätkä esiintyjätiedot lopu Grohlin koplaan. Päivän muita bändejä ovat Biffy Clyro, The Kills ja Suomen oma Apulanta. Luulisi tuolla paketilla saavan porukkaa liikekannalle – etenkin, kun Foo Fightersin edellisestä Suomen-keikasta tulee ensi kesänä kuluneeksi jo kuusi vuotta.

Liput tapahtumaan tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 2. joulukuuta. Palvelumaksuineen liput kustantavat alkaen 88,50 euroa. Näyttäisi olevan aikamoisen vilkas keikkakesä taas edessä – onhan tässä viime aikoina kuulunut huhuja vaikka minkälaisista potentiaalisista vierailijoista.

Infernoa kustantava Pop Media on Rock the Beachin yhteistyökumppani.

Lisää luettavaa