”Kuljemme askel kerrallaan. Ehkä juuri se on syy, miksi olemme toimineet niin pitkään” – haastattelussa Grand Magus

Ruotsalainen heavy metal -yhtye Grand Magus sukelsi 500-luvun Skandinaviaan. Tuloksena on Beowulfin sankaritarinaan pohjautuva konseptialbumi.

16.02.2025

Grand Magusin kymmenes albumi Sunraven ilmestyi lokakuussa. Vielä pari vuotta sitten uuden levyn tekeminen tuntui hyvin kaukaiselta, ellei jopa mahdottomalta ajatukselta.

– Pandemian aikana minulla ei ollut mitään mielenkiintoa tehdä musiikkia. Ei olisi ollut mitään järkeä julkaista albumia, kun sitä ei olisi päässyt soittamaan ihmisten eteen. Emme olleet lainkaan varmoja, pystyisimmekö tekemään vielä uuden albumin – edes siinä vaiheessa, kun asiat olivat jo palautuneet normaaleiksi, laulaja-kitaristi Janne ”JB” Christoffersson kertoo.

Sävellysinnostus kuitenkin syttyi uudelleen, ja yhtye käytti koko vuoden 2023 Sunravenin tekemiseen. Prosessi aloitettiin täysin puhtaalta pöydältä, eikä mitään ideoita ollut valmiina.

– Bändissä on kolme jäsentä, ja minä soitan kitaraa ja laulan. Biisien tekeminen on siis luonnollisesti pääosin minun harteillani. Olisi äärimmäisen epätavallista, jos näin ei olisi. Kaikki sanoitukset ovat kynästäni, kuten myös leijonanosa sävellyksistä.

– Viimeiset kaksi levyä olemme säveltäneet enemmän yhdessä, jammailemalla biisejä keskenämme, ja koko bändin panoksen voi hyvin kuulla lopputuloksessa. Meillä ei ole varsinaisesti mitään sääntöjä, mutta minun olisi todella vaikeaa soittaa ja laulaa jotakin, joka on pääosin jonkun muun tekemää.

– Meillä on toki ollut vuosien varrella joitakin biisejä, joiden pohja tai pääidea on tullut joltakin muulta jäseneltä. Uudella levyllä Foxilla [Skinner, basso] oli isosti näppinsä pelissä The End Belongs to You -biisissä. Loppupuolella kuultava melodia on hänen ideansa.

Edellistä levyään, vuonna 2019 ilmestynyttä Wolf Godia tehdessään yhtye päätti ravistella levytystottumuksiaan. Albumi äänitettiin studiossa livenä, ja hyväksi havaittua metodia käytettiin tälläkin kertaa.

– Aluksi treenasimme biisejä studiossa pari päivää. Sitten äänitimme pohjat eli rummut, bassot ja kitarat yhdessä livenä. Kun biisistä oli saatu hyvä otto, nauhoitimme siihen välittömästi kakkoskitarat. Kaikki kappaleet saatiin purkkiin kolmessa päivässä, minkä jälkeen siirryimme äänittämään lauluja, sooloja ja semmoista. Koko homma vei ehkä kolme viikkoa, eli prosessi oli tosi tiukka ja nopea.

– Se, millainen työskentelytapa toimii parhaiten, riippuu hyvin paljon bändistä ja siitä, millaista musiikkia soittaa. Meille livenä äänittäminen sopii hyvin ja käy järkeen, sillä nautimme yhdessä soittamisesta. Se on yksinkertaisesti hauskaa. On myös tiettyjä asioita, jotka voi saavuttaa vain yhdessä soittamalla. Bändisoitossa on tietynlaista groovea, svengiä, tai miksi sitä ikinä haluaa kutsua.

JB on ylpeä siitä, että juuri Sunravenistä tuli yhtyeen kymmenes albumi.

– Se on yksi onnistuneimpia levyjämme ja kannamme bändin perintöä yhä asianmukaisella tavalla. On mielettömän hienoa, että olemme saaneet pihalle kymmenen albumia. Aloittaessamme en olisi ikinä uskonut, että olisimme vielä joskus tässä pisteessä. Silloin oli valtavan iso juttu tehdä edes yksi levy!

Inspiraatio lapsuuden hirviöistä

Sunraven on konseptialbumi, jonka keskiössä on yli tuhat vuotta vanha eeppinen sankariruno Beowulf. Alun perin muinaisenglanniksi kirjoitettu, osin keksittyyn Skandinaviaan sijoittuva eepos on sekoitus historiaa, fiktiota ja myyttejä.

– Tarina sijoittuu suurin piirtein 500-luvulle. Päähenkilö, soturi Beowulf, matkustaa pohjoisesta tapaamaan daanien kuningasta Hroðgaria ja auttaa häntä hankkiutumaan eroon Grendel-hirviöstä, joka on aiheuttanut ruttoa maassaan 14 vuoden ajan.

– Albumi ei kerro koko tarinaa uudestaan, mutta tietyt biisit kuvaavat tiettyjä osia siitä. Leikittelin monenlaisilla ideoilla. Jotkin kappaleet on kirjoitettu Beowulfin perspektiivistä, toiset taas Grendelin, ja niin edelleen.

Tarina ei jatku kronologisesti biisistä toiseen, mutta kaikki biisit liittyvät jollakin tavalla Beowolfiin. Alkuperäisteos on JB:lle hyvin tuttu. 

– Lapsuudenkodissani oli paljon kuvitettuja kirjoja erilaisista myyteistä ja legendoista. Muistan, kun otin käsiini Beowulfin ja näin kuvan Grendel-hirviöstä. Se oli mielestäni ihan älyttömän siistin näköinen. Vähän myöhemmin luin Beowulfia myös koulunpenkillä. 

– Tarina on kulkenut mukanani pitkään ja olen aina pitänyt sitä todella kiehtovana. Oli siis hyvin luonnollista, että se valikoitui albumin teemaksi. Beowulf on itse asiassa toiminut inspiraationa joillekin Grand Magusin biiseille jo kauan sitten. En pysty nimeämään mitään tiettyjä kappaleita, mutta joissakin biiseissä on teemoja, joihin olen hakenut inspiraatiota Beowulfin ja Grendelin jutusta. 

Päivä kerrallaan 

Grand Magus on ollut pystyssä 25 vuotta. Vuosimäärään nähden yhtyeen kokoonpano on pysynyt poikkeuksellisen muuttumattomana. Fox ja JB ovat pitäneet yhtä aina bändin esiasteesta asti, ja rumpaleitakin triossa on ollut vain kolme. Nykyinen pannumies Ludwig Witt liittyi bändiin 12 vuotta sitten. 

– Pysyvyys on ihan näiden mukana olevien ihmisten ansiota. Bändissä tärkeintä ei ole välttämättä se, että on instrumenttinsa soittamisessa maailman paras. Tietysti muusikoiden täytyy olla hyviä lajissaan, mutta sitäkin tärkeämpää on löytää oikeat persoonat, jotka mätsäävät ja joiden kanssa on kivaa työskennellä. Minusta meillä on aina ollut niin. 

– Toinen juttu on varmasti se, ettemme ole koskaan tehneet tätä rahan takia. Musiikki on meille intohimo, eikä soittaminen ole koskaan tuntunut työltä. 

Tällä hetkellä bändissä oleminen tuntuu hyvältä, mutta JB ei halua suunnitella asioita kovin pitkälle tulevaisuuteen. 

– Bändin historiassa on ollut paljon huikeita kohokohtia ja onneksemme hyvin vähän pohjamutia. Julkaisimme juuri yhden parhaista levyistämme ja ihmiset tuntuvat tykkäävän siitä, mikä on hyvin imartelevaa. 

– Meillä ei ole ikinä ollut suurempaa suunnitelmaa tulevan varalle. Kuljemme askel kerrallaan. Ehkä juuri se on syy, miksi olemme toimineet niin pitkään. En halua elää siten, että suunnittelen kaiken valmiiksi useamman vuoden etukäteen. Suorastaan ärsyynnyn, kun joku rupeaa puhumaan sellaisesta. Seuraan aina sydäntäni. 

– En voisi ikinä sanoa, että bändi tulee jatkamaan vielä seuraavat 20 vuotta tai jotain. Enhän voi tietää semmoista. Juuri tällä hetkellä minusta tuntuu, että olemme todella vahvoja, ehkä vahvempia kuin koskaan, mutta sen enempää en osaa sanoa.

Julkaistu Infernossa 11/2024.