Kun yön, tienhaarojen ja magian jumalatar kohtaa norjalaisen metallimuusikon – uusi Abbath-video julki

Kappale löytyy Olve Eikemon viimeisimmältä studioalbumilta.

26.09.2019

Eeppisen äärimetallin erikoismies Abbath julkaisi kesällä omaa nimeään kantavan yhtyeen toisen pitkäsoiton nimeltään Outstrider. Nyt päivänvalon näkee levyltä löytyvään Hecate-kappaleeseen tehty musiikkivideo, jonka voit katsoa tuosta yläpuolelta.

Francisco Munozin ohjaama video on kuvattu Bergenin Beyond the Gates -festivaalin yhteydessä. Lavalla heiluvat Abbathin lisäksi liidikitaristi Ole André Farstad, basisti Mia Wallace, sekä suomalainen rumpali Ukri Suvilehto, joka kiinnitettiin bändin riveihin vuoden 2018 huhtikuussa.

Abbath lähtee ensi vuoden alussa Euroopan-kiertueelle yhdessä 1349– ja Vltimas-yhtyeiden kanssa. Suomeen saakka rundi ei valitettavasti yllä, joten kiinnostuneiden tulee suunnata nokkansa esimerkiksi kohti Berliiniä, Hampuria, Kööpenhaminaa, Göteborgia tai vaikkapa Tukholmaa.

Lisää luettavaa