Kuuntele Disturbed-nokkamies David Draimanin uuden bändin ensimmäinen single

19.02.2013

Disturbedin keulakuva David Draimanin uusi yhtye Device julkaisee esikoislevynsä 5. huhtikuuta. Ensimmäinen maistiainen levyltä on tänään ilmestynyt Vilify-single, joka on kuunneltavissa alla.

Yhtyeen nimeä kantavalla albumilla kuullaan vierailevina esiintyjinä Serj Tankiania, Tom Morelloa, Geezer Butleria, Glenn Hughesia, M. Shadowsia sekä juuri Grammy-palkinnon pokanneen Halestorm-yhtyeen laulaja Lzzy Halea.

”Siinä on vaikutteita teollisesta rockista ja tummaa elektronista soundia. Kuitenkin sisältäen myös isoja, anthem-tyylisiä ja intensiivisiä melodisia biisejä. Se on futuristista rockia”, Draiman kuvailee levyä.

Disturbed ei ole laittanut pillejä pussiin vaan pitää vain pientä taukoa Draimanin keskittyessä tällä hetkellä Deviceen.

Kuuntele Devicen Vilify: