Kuvaus koko perheen helvetistä – Besra julkaisi lyhytelokuvan ongelmasta, josta yhteiskunnassamme ei osata puhua

Lyhytelokuvan/musiikkivideon on ohjannut Petri Erkkilä.

02.08.2018

Besra on turkulainen, entisen Callisto-kitaristi Johannes Nygårdin visiota seuraava avant-garde metal -yhtye, joka julkaisee 7. syyskuuta esikoispitkäsoittonsa Anhedonian. Anhedonia on kokoelma yhteiskunnan haasteiden kanssa kamppailevien ihmisten tarinoita ja sillä käsitellään teemoja yksinäisyydestä päihdeongelmiin.

Albumilta on julkaistu näytteenä kappale Pariah, jota siivittää Petri Erkkilän ohjaama lyhytelokuva. Elokuva kertoo mielenterveys- ja päihdeongelmista, jotka ovat Suomessa tyypillisiä, mutta joita ei häpeän vuoksi tuoda esille. Suomalaisessa yhteiskunnassa ei osata puhua tästä koko perheen helvetistä.

”Halusimme kertoa tarinan, joka juontaa juurensa osin omista kokemuksistamme. Synkemmän musiikin ja erityisesti metallimusiikin piireissä aihetta käsitellään reilullakin kädellä, mutta usein niitä tuntemuksia vain fiilistellään tai pahimmillaan jopa ihannoidaan. Asioista pitäisi puhua niin kuin ne oikeasti ovat. Ongelman myöntäminen lähipiirissä on ensimmäinen askel kohti parantumista ja kierteen katkaisua”, kertoo yhtyeen rumpali Ville Kaisla, joka on myös yksi elokuvan käsikirjoittajista.

Lisää luettavaa