KYPCK on laahustanut kolmoslevynsä julkaisuun. Venäjäksi suomidoomia esittävän orkesterin Imena Na Stene -albumi löytyy levykauppojen hyllyistä perjantaina 21. maaliskuuta. Infernon harteilla on raskas taakka tarjota pitkäsoitto ennakkokuunneltavaksi julkaisuunsa asti.
Laita kevätauringon pimentävä KYPCK-kymmenraitainen soimaan ja lue soittimen alta yhtyeen kommentit tämänkertaisesta materiaalista. Kommentaattoreina toimivat laulaja E. Seppänen sekä kitaristi S. S. Lopakka.
1. Prorok (The Prophet)
Lopakka: – Matto jalkojen alta heti kättelyssä. Karihtala pääsee rummuissa heti valloilleen, kokeilkaapa läpsytellä vaikka polviin tuo c-osan mustekalakomppi. Säkeistöissä kitarat sahaavat loppua kohti tahallaan niin paljon takana, ettei siinä ole mitään tolkkua. Hieno tunnelma kaikkinensa kuitenkin, tämä on tätä uuden ajan ”Kyrpää” puhtaimmillaan.
Seppänen: – Lyriikat osoittautuivat viime viikkojen Ukrainan kriisin varjossa vähän liian osuviksi.
2. Imya Na Stene (Name on the Wall)
Lopakka: – Tässä on vähän uutta kulmaa KYPCKin maisemaan stetoskooppi kenollaan. Vaikka biisissä on rujoutta, varsinkin kertosäkeissä on myös popahtavuutta ja venäläistä iskelmääkin.
Seppänen: – Teksti on tässä tyyliin päivitetty versio Aleksandr Blokin runosta 12, eli semmoista mukavaa kaupunkikävelyä Pietarissa, niin kuin videokin antaa ymmärtää. Peilataan sielua patsaisiin ja nimiin seinissä.
3. Voskresenie (Resurrection)
Seppänen: – Jaskan (J. T. Ylä-Rautio) biisi, josta tuli heti semmoinen reissaamisen meininki mieleen. Sanoissa matkustetaankin Tulan kaupunkiin yöjunalla, seurana pikku perkeleet. Uusi elämä löytyy kuitenkin dinosauruksen, tankkien ja samovaarien tyköä, joista kaikista Tula on kuuluisa.
4. Deti Birkenau (The Children of Birkenau)
Lopakka: – Tämä syntyi sekä säveleltään että sanoiltaan sen jälkeen, kun käytiin koko bändiporukalla Auschwitzissa. Se oli niin pysäyttävä kokemus, että sen halusi talteen äänilevylle asti. Syvissä vesissä mennään ja vieläkin tämä vetää hiljaiseksi. Loppuosa saattaa tulla monelle puun takaa.
5. Gryaznyi Geroi (The Filthy Hero)
Lopakka: – Tämä on myös silkkaa runnomista, vähän niin kuin riskien miesten naintia. Ei mitään ylimääräistä. Paljaalla siis mennään.
Seppänen: – Tämä asettuu aika mukavasti yhteen aiempien levyjen One Day in the Life of Yegor Kuznetsov- ja Bardak-kappaleiden kanssa niin sanottuun Desperado-trilogiaan. Rauhoittava kappale.
6. Kak Filosofiya Gubit Samootverzhennykh, Beskorystnykh Byurokratov (As Philosophy Ruins Unprejudiced, Selfless Bureaucrats)
Lopakka: – Outoa rytmiikkaa kitaroissa tällä kertaa, mutta jotenkin tässä poljennossa silti rupeavat polvet notkumaan mukana. Ehkä levyn simppelein kertsi, vaikka sitä epätervettä nojailua runsailla bendailulla laitettiinkin mukaan.
7. Belorusskii Sneg (Belarussian Snow)
Lopakka: – Yksi levyn niin sanotuista tunnelmapaloista, myös valkovenäläiseen talvimaisemaan karkailevalta tuotantoratkaisultaan. Hiililtä hienoja vetoja miksausvaiheessa.
Seppänen: – Kyllä, tää pääsi yllättämään jopa tekijät jollain tapaa. Kertsi toimii komeasti, ainakin Minskissä.
8. Vsegda Tak Bylo (It’s Always Been This Way)
Seppänen: – Venäjällä ja Suomessa aina hyssytellään toisen maailmansodan sankarien raiskauksista sotaretkillä. Me emme lähteneet siihen.
9. Etoi Pesni Net (This Song Is Not)
Seppänen: – Tämä oli sarjassa ”kirjoitetaan lyriikkaa lyriikankirjoittamisesta”. Jossain vaiheessa syksyä oli helvetin paha tukos tuossa luomisprosessissa, joten päätin kaataa ne kuonat tähän outolintuun, jonka Jaska sävelsi. Philip Anselmo -narinat piti tulla jo edelliselle levylle, mutta nekin käytettiin nyt tässä. Loppuosa on röyhkeää väärinsoittamista koko bändin voimin.
10. Tros, Gruzovik I Temnyi Balkon (A Rope, a Truck and a Dark Balcony)
Lopakka: – Biisinumero sopii sikäli, että tämä ralli on eräänlainen kymmenottelu − pahasti rampautuneen venäläisen Petri Keskitalon viimeinen ponnistus. On haikea ja melodinen kertosäe, on runnovat säkeet, on tahtivaihteluja ja nykimistä. Tässä biisissä on myös sekavuusasteeltaan sairain osa, jonka bändi on tähän mennessä saanut luotua. Tuo c-osa on tavallaan jopa epämusiikkia, mutta siellä seassa on kuitenkin outo logiikka, jota soittimet jauhavat omilla sykleillään muista piittaamatta. Siihen vielä perään se rujo klassinen osa ennen viimeistä kertsiä. Ilmiselvä lopetusbiisi levylle.
Seppänen: – Kyllä, ja tekstissä tämä levyn läpi kulkenut kertoja pääsee myös tiensä päähän. Köysi, rekka ja tumma parvekekin näyttäytyvät hänelle valoisina portteina parempaan. C-osan runo on sopivasti itsensä hirttäneen runoilijan, Sergei Jeseninin Itsemurhaajan tunnustus vuodelta 1912.