Lacuna Coil viettää esikoisensa 20-vuotisjuhlia live-dvd:n merkeissä – traileri katsottavissa

Lacuna Coil on ehtinyt kiitettävään ikään.

12.07.2018

Italian suurin ja menestynein metallibändi Lacuna Coil polkaisi uransa käyntiin nimeään kantaneella ep:llä vuonna 1998.

Pyöreitä vuosia juhlistetaan alkuvuodesta Lontoossa kuvatun The 119 Show – Live in London -dvd:n myötä, jolta löytyvät myös Lacuna Coil -ep:n kappaleet Soul into Hades ja Falling.

Keikka oli merkittävä tapaus bändin muusikoille.

– Se oli edottomasti once-in-a-lifetime-kokemus sekä bändinä että yksityishenkilöinä, yhtyeen riveistä vakuutellaan.

– Tapahtumaan liittynyt valmistelu, jännitys ennen lavalle menoa, keikan intensiteetti, sekä energia meidän ja yleisön välillä oli meille täysin ennenkokematonta. Tämä ei ollut mikä tahansa tapahtuma, vaan syntymäpäivä, ja ennen kaikkea ISO KIITOS kaikille, jotka ovat kulkeneet kaksikymmentä vuotta matkassamme.

The 119 Show – Live in Londonin julkaisupäiväksi on annettu 9. marraskuuta.

Lisää luettavaa