Lamb of Godin Randy Blythea syytetään taposta!

29.06.2012

Laulaja on syytteen mukaan kaksi vuotta sitten aiheuttanut fanin kuoleman Prahassa.

Kuva: Roadrunner

Tsekkiläinen Novinky-sivusto (Google-translatorin versio tässä) kertoo, että Lamb of Godin laulaja Randy Blythe on saanut syytteen taposta. Blythe on syytteen mukaan kaksi vuotta sitten toukokuussa tapellut keikan aikana fanin kanssa ja mukiloinut tämän niin pahoin, että fani kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin.

Ei ole leikin asia. Bändi peruutti viime torstain keikkansa Prahassa syytteen takia. Bändin lakimiesten mukaan syytteeseen ei ole mitään perusteita.

Bändin pitäisi olla keikalla tämän viikonlopun Tuskassa. Festivaaliorganisaation mukaan keikan peruuntumisesta ei ole ilmoitettu mitään, joten toivoa on, että Blythe ja muu bändi nähdään Suvilahdessa.

Lisää luettavaa