”Levymme voi toimia soundtrackinä tämän päivän Facebook-feedille” – haastattelussa kotimainen Dö

Kotimainen Dö välittää raskaalla metallillaan tunnelmia ”epätoivosta ahdistukseen, raivosta pelkoon ja vitutuksen kautta luovuttamiseen”.

Kuva: Joni Mäenpää

Kuinka kuvailisitte bändinne soundia ihmiselle, joka ei ole koskaan kuullut metallia?

– Ehkä pelottavaa, synkkää, vastenmielistä ja ”onko tämä edes musiikkia?” -reaktion aiheuttavaa. Yllättävän monet, jotka eivät kuuntele kauhean intohimoisesti metallia, ovat sanoneet olleensa positiivisesti yllättyneitä, kuinka monipuolista meidän matsku on. Pelkäsivät sen olevan jotain kauheeta mättöä tai muuten liian inhottavan kuuloista, bändikollektiivi vastaa.

Tuho on ensimmäinen kokopitkänne, ja artisteilla on tapana yrittää antaa mahdollisimman hyvä ensivaikutelma yleisölle juuri debyytillä. Kuinka olette mielestänne onnistuneet tässä?

– Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, me tehdään ensisijaisesti sellaista musiikkia, josta itse pidämme. Vaikutusta on toki yritetty tehdä jo kahdella albumia edeltäneellä ep:llä, jottei homma jäisi vaan treenisrämpyttelyksi. Sen perusteella, millaista palautetta Tuhosta on saatu ja miten levyt ja paidat käy kaupaksi, homma tuntuu uppoavan jengiin helvetin hyvin – paitsi ehkä Infernon arvioijaan.

– Tuho leivottiin äänityksineen ja miksauksineen noin seitsemässä kuukaudessa. Vaikka vedettiin tunteella, pohdittiin tehdessä, tarviiko biiseihin enemmän kekseliäisyyttä ja mielikuvallisempaa irrottelua, mutta eihän tässä saatana mitään progea soiteta.

Bändinne nimi on ruotsia, levyn nimi suomea ja biisit kirjoitettu pääasiallisesti englanniksi. Oliko teillä hankaluuksia päättää, millä kielellä operoitte?

– Eipä oikeastaan. Dö kuulostaa tarpeeksi erilaiselta muiden kuin ruotsia puhuvien korvaan, ja siitä sai hienon logon. Englanti taas on ollut helpoin kieli tehdä lyriikoita, mutta ei ole mahdottomuus, etteikö suomenkielisiä biisejä tulisi jatkossa lisääkin, onhan suomi kaunis kieli, täynnä hienoja sanoja. Niin, ja onhan siellä parissa biisissä muuten myös hieman latinaakin.

Musiikkinne vaikuttaisi kumpuavan doomista, stonerista ja jopa black metalista. Millaisissa merkeissä lähditte perustamaan bändiä?

– Kaikki alkoi sellaisesta reippaasta perusstonerista jo vuonna 2007, kun Hank [basso ja laulu] ja Big Dog [kitara] päätyivät samaan bändiin. Alkuperäisen laulajan lähdettyä tempoa pudotettiin ja doom sekä Hankin raastinrautalaulu tulivat kuvioihin.

– Bläkkis on varmaan läsnä sellaisena yleisenä kalmafiiliksenä – paitsi tietty Kylmän lopussa, johon saatiin mukaan vähän blastiä. Dö on sekoitus tyyleistä, joita itse tykätään kuunnella, ja Joe D:n [rummut] liittyminen bändiin toi touhuun mukavasti uutta maustetta.

Olette kertoneet albumin fiilisten heittelevän ”epätoivosta ahdistukseen, raivosta pelkoon ja vitutuksen kautta luovuttamiseen”. Kertomanne mukaan ”Tuho kuvastaakin osuvasti ihmiskunnan tilaa ja toimii loistavana soundtrackinä tämän päivän uutisille”.

Onko maailmantila oikeasti näin huono? Mitä jos kyse onkin pelkästä median luomasta illuusiosta?

– Media toki kärjistää asioita, mutta luonnon tuhoutuminen tai se, että maailmassa on valtavasti pahuutta, ahdasmielisyyttä, kiihkoilua, eriarvoisuutta, ahneutta ja itsekkyyttä, eivät ole illuusioita.

– Ihminen on ihmiselle susi, ja se tulee koitumaan ihmiskunnan kohtaloksi. Tänä päivänä – kiitos median ja sosiaalisen median – tämä vain korostuu. Ihan yhtä lailla Tuho voi toimia soundtrackinä tämän päivän Facebook-feedille.

Juttu on julkaistu Infernon numerossa 7/2016.