Lost Societyn Samy Elbanna on yksi Amaranthen vierailevista tähdistä kesän keikoilla – videoita Sweden Rock -festareilta julki

Elbanna on yksi Henrik Wilhelmsonin korvaajista Amaranthen festarikeikoilla.

13.06.2022

Ruotsalainen pop metal -yhtye Amaranthe ilmoitti viime viikolla juuri ennen kesän festarikiertueensa alkua, että yksi yhtyeen kolmesta laulajasta, örinöistä vastannut Henrik ”GG6” Englund Wilhelmson ei jatka enää bändin riveissä. Yhtye tiedotti tuolloin, että kesän keikat vedetään läpi suunnitelmien mukaan ja että Wilhelmsonin sijaan lavalla nähdään kesän aikana kahta vierailevaa laulajaa Elize Rydin ja Nils Molinin rinnalla.

Amaranthe teki kesän ensimmäisen esiintymisensä viime perjantaina Sweden Rockissa ja tuolloin lavalla vierailevana solistina nähtiin Lost Society -yhtyeen Samy Elbanna. Yhtye julkisti Elbannan vierailun some-kanavissaan hetkeä ennen keikkansa alkua.

Youtubesta löytyy nyt yleisöstä käsin kuvattuja videopätkiä Amaranthen keikalta, joista selviää, miten Elbanna laulupestistään oikein suoriutui. Katso valikoituja pätkiä tuosta alta.

Lisää luettavaa