”Löysivätkö he jostain Beethoven-pillereitä?” – Anthrax-kitaristi kertaa, mitä ajatuksia Metallican instrumentaaliklassikko herätti ensikuulemalta

Master of Puppets -levyn juhlapainos julkaistaan marraskuussa.

27.09.2017

Metallica julkaisee Master of Puppets -albumistaan remasteroidun juhlapainoksen 10. lokakuuta. Tavallisen cd- ja vinyylipainoksen lisäksi saatavana on myös megalomaaninen boksi täynnä demoja, konserttitaltiointeja ja vaikka mitä tilpehööriä. Mukana tulee myös kirja, jossa kollegat muistelevat, millaisen vaikutuksen tuo vuonna 1986 julkaistu albumi tekikään tuoreeltaan.

Kenellekään tuskin tulee yllätyksenä, että yksi tarinaa iskevä kaveri on Anthrax-kitaristi Scott Ian, joka on kirjoittanut kirjaan muun muassa asiaa edesmenneen Cliff Burtonin suurimmasta taidonnäytteestä, Orion-instrumentaalista. Noisey on julkaissut pätkän Ianin kirjoitusta, joka menee käännettynä jotakuinkin näin:

”Kun nyt kuuntelee kappaleita kuten Master tai Sanitarium 30 vuoden kokemuksella, on helppo nähdä, mitä he tekivät. Mutta vuonna 1986 se oli kuin E=MC2. Se oli jotain käsittämätöntä enkä ole päässyt vielä edes Orion-mestariteokseen. Ihan oikeasti, löysivätkö he jostain Beethoven-pillereitä? Mistä he kaivoivat kypsyyden tehdä kahdeksan ja puoli minuuttia kellottavan instrumentaalin, joka toimii?” Ian hehkuttaa.

”Orion liikkuu eteenpäin, se pysyy koossa, on jännittävä ja dynaaminen. Korvani eivät koskaan ehtineet kyllästyä, koska Metallica sai minut jännittämään, mitä seuraavaksi tapahtuu.”

Tänään, 27. syyskuuta tulee Cliff Burtonin kuolemasta kuluneeksi 31 vuotta. Kuunnellaanpa taiturin muistoksi vielä maestron Orionista eristettyä bassoraitaa ja pari sooloa vielä bonukseksi. Kauan eläköön Cliff!

Lisää luettavaa