Nakkilalaiseksi black ’n’ roll -yhtyeeksi itsensä identifioiva Krevontul julkaisi esikoissinglensä Golem lokakuussa 2019. Yhtyeen tarina jatkuu tänään 22. helmikuuta julkaistulla Rise of the Kraken -digisinglellä, joka sisältää nimikkobiisin lisäksi sen johdantona toimivan kappaleen Sleep of the Forgotten.
”Pohjimmiltaan singlen kappaleet kertovat siitä, kuinka ihmiskunta käyttää vastuuttomasti hyväksi luontoa miettimättä sen seurauksia ja sulkemalla silmät ongelmilta. Luonnolla on kuitenkin taipumus kostaa ja sen seuraukset ihmiskunnalle saattavat olla tuhoisia ja peruuttamattomia”, kuuluvat yhtyeen terveiset.
Sakari Niittymaan, Juha Kyyrön ja Arttu Luukkosen muodostaman trion toiminta perustuu säännöllisesti Nakkilassa pidettäville biisileireille.
”Kokoonnumme viikonlopun ajaksi studioon löyhän kappaleaihion kanssa ja viikonlopun aikana ideoidaan, sovitetaan ja äänitetään aina yksi kappale.”