Lyijyherrat on Lyijykomppania-yhtyeessä vaikuttaneista muusikoista koostuva kokoonpano, jota vahvistaa Viikate-yhtyeen nokkamies Kaarle Viikate. Lyijyherrat soitti ensimmäistä kertaa yhdessä Lyijykomppanian perustajajäsenen Esa Moilasen muistokonsertissa Haukivuorella viime toukokuussa. Konsertin tuotto ohjattiin Haukivuoren yhtenäiskoulun oppilaskunnan hyväksi.
Lyijyherrat tekee vielä toisen ja viimeisen esiintymisensä perjantaina 11. lokakuuta Jyväskylän Lutakossa. Keikalla kuullaan Lyijykomppanian tuotantoa ensimmäisestä levystä viimeisimpään asti. Tämän konsertin lipputulot ohjataan nuorten mielenterveyttä tukevalle Mieli ry:lle.
Ennakkoliput ovat myynnissä Lippupisteessä sekä Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistyksen eli Jelmun nettisivuilla. Tapahtuma on K-18.