Machine Head julkaisi kolmen biisin digisinkun – ”Kappaleet veivät minut sisimmässäni paikkoihin, joihin en halunnut mennä”

Robb Flynn käsittelee kappaleissa paitsi pandemiaa myös äitinsä kuolemaa.

14.06.2021

Machine Head on julkaissut uuden, kolme biisiä sisältävän digijulkaisun Arrows in Words from the Sky. Julkaisu käsittää nimikkokappaleen lisäksi biisit Rotten ja Become the Firestorm, jonka kylkeen on tehty myös lyriikkavideo. Nokkamies Robb Flynn kertoo tällä julkaisulla käsittelevänsä rankkoja ja synkkiä asioita kuten äitinsä kuolemaa sekä koronapandemiaa. Flynnin mukaan Arrows in Words from the Sky onkin yhtyeen uran synkin julkaisu.

”Kappaleet veivät minut sisimmässäni paikkoihin, joihin en halunnut mennä, Rottenin sapesta ja negatiivisuudesta Become the Firestormin ’mikään ei selätä minua’-raivoon ja nimikappaleeseen, joka on yksi surullisimmasta kappaleista joita olen koskaan tehnyt, mutta jotenkin pääsin sen voimalla ylös ja läpi elämäni synkimmästä ajasta. Toivon että jakamalla tämän kokemuksen fanien kanssa voin auttaa jotakuta toista selviämään tästä samasta synkkyydestä”, Flynn avaa.

Lisää luettavaa