Machine Headin jo kertaalleen siirtynyt Suomen-keikka peruuntuu kokonaan

Yhtye perui koko Euroopan- ja Australian-kiertueensa.

31.07.2020

Machine Headin oli tarkoitus konsertoida Suomessa viime toukokuussa, mutta keikka siirtyi marraskuulle koronan vuoksi. Ikävä kyllä Machine Headin Burn My Eyes -juhlakeikkaa ei päästä todistamaan silloinkaan, sillä yhtye on päättänyt perua koko Euroopan- ja tulevan Australian-kiertueensa. Tällä kertaa kyseessä ei ole edes lykkääminen vaan kaikki keikat – myös Helsingin – perutaan kokonaan.

”Keikkapaikat, jotka ovat kokonaan kiinni tai auki rajoitetulla kapasiteetilla, matkustusrajoitukset sekä mahdolliset karanteenit ovat pakottaneet meidät tekemään tämän päätöksen”, nokkamies Robb Flynn toteaa bändin some-kanavissa julkaistussa tiedotteessa.

”Suurin osa näistä keikkapäivistä oli jo kertaalleen siirretty eteenpäin, mutta koska ei ole mitään merkkejä siitä, milloin nämä keikat voidaan varmasti toteuttaa tai että saamme jonkun ihmelääkkeen tautia vastaan, olemme tehneet vastuullisen päätöksen ja päättäneet perua tulevat keikat kokonaan.”

”Emme tiedä vielä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta emme halua mitään muuta kuin päästä takaisin tien päälle, soittaa kolmen tunnin keikkoja ja raivota kanssanne, kunhan tämä sotku joskus selviää. Toivomme todella näkevämme teidän kaikki mahdollisimman pian.”

Liput voi palauttaa ostopaikkaan 30.9. mennessä.

Lisää luettavaa