Mardukin alkuaikojen basisti Roger ”B. War” Svensson on kuollut

Julkaistu:

Mardukin entinen basisti Roger ”B. War” Svensson on kuollut. Yhtye tiedotti suru-uutisesta some-kanavissaan. Svensson oli kuollessaan 60-vuotias.

Svensson liittyi vuonna 1990 perustetun ruotsalaisen black metal -veteraanin riveihin vuonna 1992 pian yhtyeen Dark Endless -debyyttialbumin julkaisemisen jälkeen alkuperäisbasisti Rikard Kalmin korvaajaksi. Svensson oli mukana yhtyeen seitsemällä seuraavalla albumilla Those of the Unlightista (1993) World Funeraliin (2003), kunnes jätti rivit vuonna 2004. Svenssonin tilalle pestattiin bändin kahdella ensimmäisellä levyllä kitaraa soittanut Magnus ”Devo” Andersson.

Urallaan Svensson toimi myös kitaristina ja laulajana vuonna 1989 toimintansa aloittaneessa Allegiancessa, joka julkaisi kolme pitkäsoittoa vuosina 1996, 1997 ja 1999.