Marko Hietala sai kehuja lapsuudensankariltaan – ”Hän on todella hyvä laulaja”, sanoo Tony Iommi

Sapattivuoden Pelon lait -cover on jäänyt riffimestarin mieleen.

Kuva: Sami Turunen

Heavy metalin kantaisän Black Sabbathin tuotantoa on luonnollisestikin coveroitu todella paljon ja harvassa ovat ne metallibändit, jotka eivät missään vaiheessa uraansa ole soittaneet Sabbathin tuotantoa vähintäänkin keikoillaan. Levytettyjä tulkintojakin on nähty ja kuultu laidasta laitaan niin pienempien kuin isompienkin tekijöiden toimesta.

Black Sabbath -kitaristi Tony Iommilta kysyttiinkin tuoreen Rockin’ Metal Revivalin haastattelun yhteydessä, kenen versio tai mikä cover on jäänyt riffimestarille itselleen mieleen erityisesti yhtyeen Dio-aikakaudelta. Iommi sanoo suosikkicoveroitsijan löytyvän Suomesta.

”Olen kuullut niitä todella paljon, mutta itse asiassa Nightwishin basistin versio Neon Knightista oli mielestäni todella hyvä. Hän on todella hyvä laulaja”, Iommi toteaa viitaten tietenkin Marko Hietalaan ja Sapattivuoden Pelon lait -lainaan.

Kehut lämmittävät Hietalaa varmasti erityisen paljon, onhan mies suuri Sabbath- ja Iommi-fani. Hietala erosi alkuvuodesta Nightwishin riveistä ja ilmoitti samalla vetäytyvänsä kaikista musiikkihommista ainakin vuodeksi, mutta jätti kuitenkin itselleen takaportin, että Tony Iommi on ainoa henkilö, joka saa olla häneen yhteydessä.

”Lapsuudensankari on etusijalla”, Hietala kirjoitti tuolloin.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

Listen to ”Tony-Iommi-Interview2021” on Spreaker.