Mastodon-kitaristi kritisoi entistä soitinvalmistajaansa kovin sanoin – ”He kohtelevat artistejaan paskamaisesti”

Bill Kelliher ei ole järin tyytyväinen Gibsonilta saamaansa kohteluun.

12.10.2017

Mastodon-kitaristi Bill Kelliher teki pitkään yhteistyötä kitaravalmistaja Gibsonin kanssa, kunnes siirtyi viime vuonna ESP-leiriin. Ultimate-Guitar -sivusto tiedusteli Kelliheriltä taustoja tähän vaihtoon ja kitaristi antoikin entisen yhteistyökumppaninsa kuulla kunniansa. Kelliher kritisoi Gibsonia siitä, etteivät nämä kohtele artistejaan hyvin eikä ainakaan hän tuntenut itseään koskaan tervetulleeksi yhtiön rosteriin.

”Yhteydenpito oli todella surkeaa. He mokailivat jatkuvasti kitaroiden kanssa, joita heiltä pyysin. Enkä edes vaatinut paljoa – esimerkiksi halusin, etteivät kitarani ole onttoja ja he tekivät toisen kitarani ontoksi. A&R-tyyppejä erotettiin jatkuvasti ja koko yhtiö tuntui olevan minusta hajoamispisteessä. Uudet tyypit eivät välittäneet tai tienneet mistään paskan vertaa”, Kelliher tykittää.

”Gibson on mielestäni menossa kovaa vauhtia alamäkeen. Jokainen, jonka kanssa olen asiasta puhunut… Katso nyt vaikka James Hetfieldiä. Hän oli Gibsonilla ja soitti Gibsoneita eivätkä hommat toimineet ja nyt hän on ESP:llä. Ja hän on yksi suurimmista kitaristeista tässä musiikissa. Tuntuu, että Gibsonilla tehdään paljon huonoja päätöksiä.

Kelliher sanoo ESP:n lähestyneen häntä monesti jo muutaman vuoden ajan, mutta tuolloin asiat vielä sujuivat Gibsonin kanssa. Mutta kun yhtiö ei enää uusinut sopimustaan Kelliherin kanssa, tämä vaihtoi nopeasti leiriä.

”Molemmat suunnitelemani kitaramallit myytiin loppuun, tein kaikki soitinklinikat ja muut, mitä minulta vaadittiin. Ja lopulta he olivat vain, että ’Emme tarvitse sinua enää’. Joten haistatin heille vitut. En tiedä, miksi he kohtelevat artistejaan paskamaisesti. Mutta ESP ei tee niin.”

”Teen mielelläni paljon juttuja ESP:lle, klinikoita sun muuta mitä he haluavatkin, koska he ovat hyviä, kohtelevat artistejaan hyvin. Ja sillä tavalla pidetään bisnekset pyörimässä.”

Lisää luettavaa