Mastodon-kitaristi muistelee vähemmän miellyttävää ensitapaamistaan Angus Youngin kanssa – ”Haistatin hänelle paskat”

Brent Hindsin esikuva ei reagoinut kiitoksiin ihan odotetulla tavalla.

Mastodon-kitaristi Brent Hinds vieraili hiljattain Let There Be Talk -podcast-sarjassa kertoilemassa kuulumisiaan ja muita erinäisiä tarinoita. Hinds muun muassa kertoi ensitapaamisestaan vanhan idolinsa, AC/DC:n Angus Youngin kanssa – ja miten se ei ihan sujunut, kuten tämä kenties oli etukäteen ajatellut.

”Angus Young oli ensimmäinen suosikkikitaristini. Tavatessamme kerroin tämän hänelle ja hän käski minun lopettaa taskuunsa kusemisen. Niinpä haistatin hänelle paskat tai jotain siihen suuntaan. ’Miten vaan, haista vittu'” Hinds kertoo.

”Toisen taskuun kuseminen” on siis varsinkin Australiassa käytetty sanonta, joka tarkoittaa vilpillisesti toisen kehumista tai palveluksen tekemistä ainoastaan oman edun nimissä.

”Olimme Golden God Awardseissa ja yksi yhteyshenkilöni halusi minun vievän Angus Youngin vessaan. ’Tiedän että olet fani, näytä hänelle missä vessat ovat’. Minä sitten tyyliin nappasin häntä kädestä ja opastin hänet sinne. Odottelin häntä ja totesin siinä, että ’Hei, haluaisin muuten kiittää työstäsi’ ja hän katsoi minua, kuin minulla olisi ollut paskaa naamassa tai jotain.”

”Totesin, etten olisi tässä ilman häntä ja hän ihmetteli, mitä oikein selitän. Sanoin että aloin soittaa kitaraa hänen innoittamana ja hän hymähti, että ’älä kuse minun taskuuni’. Olin ihan että no haista vittu sitten. Taskusi onkin ihan liian alhaalla, jotta siihen voisi kusta.”

Koko haastattelun voit kuunnella tuosta alapuolelta: