”Me ihmiset tapaamme pitää koko ajan eräänlaisia maskeja, kun olemme tekemisissä toistemme kanssa” – haastattelussa In Flames

In Flamesin ärtyisät herrat löysivät Los Angelesista uuden vaihteen uralleen.

Flamesin laulaja Anders Fridén ja kitaristi Björn Gelotte ovat saapuneet Helsinkiin kertomaan yhtyeen uudesta levystä, joka kantaa nimeä I, the Mask. Herrat ovat olleet jo vuosia göteborgilaisyhtyeen johtohahmoja. Biisinkirjoituksen päävastuukin siirtyi heille sen jälkeen, kun yhtyeen viimeinen alkuperäisjäsen Jesper Strömblad jätti yhtyeen vuoden 2008 A Sense of Purpose -levyn jälkeen.

Kaksikko siemailee helsinkiläisen rockbaarin loungetiloissa suomalaisia oluita, joten aluksi voinee vaihtaa muutaman sanan alkoholista. Anders on yksi tukholmalaisen Frequency Beer Works -panimon omistajista, joten hän jos kuka tuntee oluet.

– Oluiden lisäksi pidän monenlaisista alkoholijuomista. Laadukkaat viskit, rommit, ginit, tequilat, ne ovat niitä elämän hyviä asioita, Fridén sanoo.

Yhtyeen ulkopuolisesta toiminnasta puheen ollen kysyn Andersilta, vieläkö hän keräilee dvd-levyjä. Hänen mittava kokoelmansahan on mainittu muun muassa Wikipedian sivuilla.

– En enää. Muuten voisin jatkaa harrastusta, mutta kokoelma vie aivan liikaa tilaa. Olen jo laittanut suuren osan siitä erilliseen varastoon. Samassa paikassa ovat kaikki cd-levyni.

– Minä itse asiassa annoin kaikki cd:ni ja dvd:ni pois. En tehnyt niillä enää mitään, Gelotte puolestaan kertoo.

Siis aivanko totta annoit levysi pois?

– Kyllä, lahjoitin ne eräälle hyväntekeväisyystaholle, joka sai myydä ne. En kerta kaikkiaan enää käyttänyt levyjen fyysisiä kappaleita. Netflix, HBO, iTunes ja muut verkkopalvelut riittävät minulle nykyään. Tai no, säästin minä sentään kaikki musiikkiaiheiset dvd:t, ja on minulla vielä jopa vhs-nauhoja. Lisäksi säästin muutamat todellista keräilyarvoa omaavat cd:t.

– Katson silti yhä massoittain elokuvia. Lähes joka ilta menee yksi leffa, Fridén päättää small talk -osiomme.

Siirtykäämme juttutuokiomme varsinaiseen syyhyn, In Flamesin 13. pitkäsoittoon. Levyn nimi, I, the Mask, kertoo varsin suoraan kokonaisuuden kantavan teeman.

– Me ihmiset tapaamme pitää koko ajan eräänlaisia maskeja, kun olemme tekemisissä toistemme kanssa. Oikeasti kaipaisimme todellista, henkilökohtaista kontaktia, mutta peitämme itsemme erilaisten naamioiden ja sosiaalisten roolien taakse, Fridén aloittaa.

Toiminnan motiivina on hänen mukaansa inhimillinen syy: pelko.

– Ei ole helppoa näyttää todellista minäänsä, päästää jotain toista oman mielen sisään. Ajattelemme myös, että asioiden pitäminen kontrollissa on hankalaa, jos paljastamme itsemme, laulaja miettii.

Gelotten mukaan teema ei ole In Flamesin tuotannossa mitenkään uusi, vaan samanlaisia irrallisuuden ja ulkopuolisuuden ajatuksia on näkynyt lyriikoissa aiemminkin.

– Prosessi ei nytkään mennyt niin, että meillä olisi ollut alussa teema naamioista ja kirjoitin sitten sen mukaisia lyriikoita. Itse asiassa keksimme levyn nimen vasta kun kaikki muu oli jo suunnilleen valmista. Lopussa vain huomasimme, mikä levyn yleinen aihemaailma on, Fridén kertoo.

Aikavaras keskuudessamme

I, the Maskin teema on miesten mukaan käyttökelpoinen senkin vuoksi, että se yhdistää kaikkia ihmisiä. Vaikkei asiasta olisi sinällään kiinnostunut, jokainen tai ainakin suurin osa ihmisistä toteuttaa sen kaltaista toimintaa.

– En usko, että tällä pallolla kulkee montakaan ihmistä, joka olisi kaiken aikaa vain yksi ja sama persoona. Me kaikki vaihtelemme käytöstämme eri tilanteissa, Fridén uskoo.

Oman lisänsä keitokseen tuo sosiaalinen media.

– Se on koko tuon ilmiön kiteytymä. Valitset siellä itsestäsi vain yhden tietyn puolen, jonka haluat näyttää. Se stressaa meitä, koska luulemme, että muut elävät täydellistä elämää. Tosiasiassa kellään ei ole täydellistä, Gelotte sanoo.

Suomessa tästä on puhunut vastikään muun muassa kasvatustieteen professori Juha T. Hakala. Hänen mukaansa juuri sosiaalinen media ruokkii sitä, että ihmiset esittävät elämästään siloteltua kuvaa, jota muut sitten yrittävät kopioida. Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin mukaan syntyy tilanne, jossa ”muut ovat ikään kuin edellä koko ajan”.

– Luin pari tuntia sitten uutisia Ruotsista, ja tänään siellä sattumalta esitetään ohjelma Youtube-tähdistä, jotka kertovat, mitä heidän elämässään oikeasti tapahtuu niin sanotusti kulissien takana. Hyvä, että ihmiset näkevät, ettei kenenkään elämä ole vain sitä, mitä sosiaalisessa mediassa esitetään, Fridén kertoo.

Laulaja ei itse käytä sosiaalista mediaa kovin paljon. 

– Minulla on totta puhuen viha-rakkaussuhde koko siihen maailmaan. Se voi imeä sinut totaalisesti sisäänsä. Monet läheiset ihmiseni käyttävät siihen todella paljon aikaa. He katsovat sieltä, mitä muut tekevät – ja he tekevät täysin samaa kuin kaikki muutkin. Teemme töitä, syömme ja paskannamme, mutta yhtäkkiä kaikki näyttääkin sen linssin läpi jotenkin mielenkiintoisemmalta. 

– Minulle se on ajanhukkaa, eikä minulla ole esimerkiksi Facebook-sivua, vaikka käytänkin Instagramia. Se ei ole samanlainen aikavaras. Minulla ei ole aikaa nähdä edes oikeita ystäviäni, joten miksi haluaisin tiirailla verkosta joidenkin puolituttujen elämää? Tahtoisin merkityksellisiä kohtaamisia elävässä elämässä.

Gelotte tuntuu olevan näkemyksissään maltillisempi.

Björn Gelotte. Kuva: Jussi Niemelä

– Nykyteknologiassa on paljon hyviäkin puolia. Voin vaikkapa etsiä käsiini sellaisia artisteja, joiden löytäminen olisi ollut mahdotonta 10–15 vuotta sitten. Voin myös inspiroitua erilaisten taiteilijoiden someprofiilien äärellä tai nauraa tuntikaupalla huumorivideoille. Itselleni se on lähinnä sitä, että laitan Instagramiin kuvan jostain hyvästä oluesta tai piirustuksistani. Kaikella on hyvät ja huonot puolensa.

Sivumennen sanoen kannattaa käydä ihastelemassa Björnin kuvataidetta, sillä miehellä on selkeitä lahjoja silläkin luovuuden saralla.

Työskentelytavat uusiksi

I, the Maskin tuottajana toimii amerikkalainen Howard Benson, joka oli mukana jo edellisellä levyllä Battles (2016). Hän on tuottanut hyvinkin erilaisia artisteja ja bändejä Motörheadistä ja Sepulturasta Adam Lambertiin ja Crazy Towniin. Miehen cv on ylipäänsäkin valtaisan pitkä.

– Päätimme ennen Battlesiä, että haluamme käyttää uutta tuottajaa. Haastattelimme useita ehdokkaita, ehkä kahdeksaa eri tyyppiä, ja Howard sanoi meille ne oikeat asiat. Sen jälkeen otimme konkreettisesti yhteisen asenteen, että yritimme olla mahdollisimman ennakkoluulottomia erilaisille ehdotuksille.

Mitä Howardin sanomat oikeat asiat olivat?

– In Flames on bändinä sellainen, ettemme halua tehdä kovinkaan paljon demoja ennen studiota tai harjoitella pitkiä aikoja. Jotkut tapaamistamme tuottajista taas olivat sitä mieltä, että meidän pitää lukkiutua koko bändin kanssa samaan tilaan ja kirjoittaa ja taas kirjoittaa yhdessä, Fridén muistelee.

– Yksi huipputuottajista tosiaan sanoi, että levytysprojektin pitää alkaa 9–12 kuukautta ennen varsinaista studio-osuutta. Sävellämme ja treenaamme koko bändinä, ja hän on paikalla seuraamassa työskentelyämme. Ei! Me emme toimi niin, Gelotte painottaa.

Kuulostaa vähän Rick Rubinilta.

– Sillä ei ole väliä, kuka oli kyseessä. Me emme yksinkertaisesti halua toimia niin. Voimme kyllä tehdä muutoksia työskentelyymme, mutta kaikella on rajansa.

Bensonin kanssa työskentely näyttää silti merkinneen monenlaisia uudistuksia In Flamesin toiminnassa. Gelotte nostaa esille tuottajan merkityksen studiotyöskentelyn organisoimisessa ja ajankäytössä.

– On helppo imeytyä mukaan soittamisen ja äänittämisen nörttiosastolle. Yhtäkkiä sitä testailee loputtomasti erilaisia laitteita tai hakee tuntikaupalla oikeaa virvelisoundia. Howard ja hänen teknikkonsa taas ovat erittäin tehokkaita. Laitteisto on kasassa nopeasti, ja jos halutaan muutoksia, se tapahtuu minuuteissa.

– Meidän bändinä ei siis tarvitse huolehtia sellaisesta ja voimme keskittyä Howardin studiolla vain olennaiseen. Joskus on saattanut olla kahdentoista tunnin studiopäivän jälkeen sellainen olo, ettei ole saanut aikaan mitään. Nyt teimme napakoita viiden kuuden tunnin sessioita, joiden jälkeen pystyi vaikkapa grillailemaan tai kehittämään jäljellä olevia kappaleita paremmiksi.

Sama joustava asenne toteutui myös kappaleiden sävellyksessä ja sanoittamisessa. Fridén ja Gelotte matkustivat ensin kahdestaan Los Angelesiin, jossa Howard Benson tiimeineen työskentelee Woodland Hillsin alueella sijaitsevassa studiossa. Muu bändi seurasi perässä parin viikon päästä.

– Käytännössä vielä kirjoitimme kappaleita samaan aikaan kuin äänitimme niitä. Kirjoitus-, demotus- ja äänitysvaiheet olivat yhtä ja samaa jatkumoa. Studion lisäksi meillä oli oma talo, jossa oli myös soitto- ja äänityskamat. Jos meillä tuli studiopäivän jälkeen uusia ideoita jo toteutettuihin juttuihin, saatoimme vielä työskennellä niiden parissa. Mikään ei ollut kiveen kirjoitettua, vaan kaikkea pystyi muokkaamaan matkan varrella. Se oli joustavaa ja inspiroivaa, ja teimme paljon erilaisia kokeiluja, Fridén sanoo.

Kaksikko kertoo, että kärjistäen In Flames -kappaleiden työstö on aiemmin mennyt siten, että Gelotte (aiemmin myös Strömblad) kirjoittaa riffejä ja Fridén toteuttaa niiden päälle lauluosuutensa.

– Nykyään se on paljon monisyisempää. Kappale voi lähteä syntymään mistä kohdasta vain. Muutamasta sanasta, melodiasta tai vaikka riffistä. Ennen se oli enemmän sitä, että musiikkipohja tehtiin ensin ja sitten oli laulujen vuoro, Gelotte kertoo.

– Ja koska olemme kappaleiden synnyn nollatasosta lähtien samassa huoneessa, voimme heitellä ideoita edestakaisin. Aiemmin sitä saattoi olla jo täysin kyllästynyt kappaleeseen laulujen äänitysvaiheessa, koska pohja oli ollut jo kauan valmiina. Nyt kaikki saattoi muuttua siihen asti, kun annoimme kappaleet miksattavaksi, Fridén erittelee.

Kalifornian auringon vaikutus

Benson oli mukana myös varsinaisessa biisinkirjoitusvaiheessa. I, the Maskin lehdistötiedotteessa kerrotaan, kuinka In Flames kuunteli nyt ensimmäistä kertaa neuvoja joltain ulkopuoliselta.

– Ehkä se oli vähän liioittelua, mutta samaan aikaan siinä on tietty totuus. Meillä on häntä kohtaan tietynlainen kunnioitus, Fridén pohjustaa.

– Tätäkään ei pidä ymmärtää väärin. Totta kai olemme kunnioittaneet aiempiakin yhteistyötahoja, mutta he ovat olleet enemmän tai vähemmän ystäviämme. Kun sieltä on tullut ehdotus, että ehkei noin kannata tehdä, mehän olemme tehneet sen jutun aivan varmasti. Kun Howard taas ehdottaa jotain, siihen suhtautuu jo hänen työhistoriansa vuoksi erilaisella avoimuudella.

Prosessia kuvaavaksi kappaleeksi nousee nokkelan kertosäkeen sisältävä Burn.

– Se muuttui paljon matkan varrella. Säkeistön tykyttävä kitarajuttu oli aluksi tehty pitkillä, avoimilla soinnuilla, ja biisin tunnelma oli erilainen. Anders oli sitä mieltä, että energia katosi aina säkeistössä, joten lähdimme tekemään siitä dynaamisempaa, Gelotte kertoo.

– Siitä juuri pidän uudessa työskentelytavassamme. Jos tuntuu, etten voi tehdä parastani laulullisesti jonkin jutun kanssa, niin sitten sitä vain muutetaan. Kill your darlings, Fridén sanoo.

Anders Fridén. Kuva: Bryson Roach

Fridéniä viehättää myös se, että Benson paneutuu laulusuorituksiin erityisellä intensiivisyydellä. 

– Totta kai riffit ja muutkin ovat tärkeitä, eihän tämä ole mikään a cappella -orkesteri. Howard kuitenkin kuuntelee laulua ehkä eniten niistä tuottajista, joiden kanssa olemme työskennelleet, Fridén kertoo.

– Howard on aina kappaleen niin sanotun perusolemuksen perässä, ja se näyttäytyy hänelle ennen kaikkea lauluosuudessa. Hän oli studiossa hyvin tarkka siitä, että suoritukseni olivat 

täydellisiä. ”Herätys, kuulostat väsyneeltä!” Tai jokin kuulosti liian ruotsalaiselta. Hän saattoi sanoa, että amerikkalainen ei käyttäisi noita sanoja tuossa yhteydessä. Tuollainen on tehnyt minulle hyvää.

Sekä Battlesillä että uutukaisella on kuulevinaan Kalifornian vaikutuksen. Vaikka In Flames on aina ollut tarttuvien ja nostattavien kappaleiden lähettiläs, ero esimerkiksi uusinta levykaksikkoa edeltäneen Siren Charmsin (2014) melankolisuuteen on huomattava.

– Melodiat ovat olleet aina tunnusmerkkimme, mutta jo pelkästään olosuhteilla saattaa olla suuri merkitys. Jotkin paikat tai tilanteet voivat tuoda musiikkiin lisää väriä, vertauskuvallisesti sanottuna. Olet täysin oikeassa Siren Charmsin suhteen. Se tosiaan on surumielisempi, mutta toisaalta se tehtiin marras-joulukuussa Berliinissä. Silloin siellä on kylmää ja harmaata, ja se tulee mukaan materiaaliin. En ajatellut sitä silloin, mutta sen on tajunnut myöhemmin, Gelotte pohtii.

– Vastareaktiona sille lähdimme tekemään Battlesiä Los Angelesiin. Toisaalta jo itse työprosessi on ollut nyt erilainen. Kappaleiden työstövaiheessa tällaisia ei kuitenkaan mieti. Tärkeintä on vain se, tuntuuko jokin idea hyvältä vai ei. Analyysit yleislinjasta tai niin sanotusta evoluutiosta muodostuvat vasta myöhemmin.

Ei oppi ojaan kaada

Monesti jonkin asian paremmuus paljastuu vasta ajan kuluessa. In Flamesillä on pitkä historia ruotsalaisguru Daniel Bergstrandin (Meshuggah, Soilwork, Dimmu Borgir) kanssa, eikä Fridénillä ole edelleenkään pahaa sanottavaa tuottajamaanmiehestään.

– Viimeisimmän kerran työskentelimme hänen kanssaan Siren Charmsilla, enkä silloin osannut kuvitellakaan tekeväni hommia jonkun muun kanssa. Mutta sitten, kun Howard tuli kohdalle, se oli iso wow-hetki. Hän vain on yksinkertaisesti omassa sarjassaan.

Fridén otti laulutunteja myös ennen I, the Maskin tekoa.

– Sekin oli Howardin ehdotus Battlesin aikaan. Olin aluksi skeptinen, kuten meillä kaikilla on aina tapana tässä bändissä. Olemme sellaisia ärtyisiä vanhoja äijiä. ”Ääh, mitähän siitäkin tulee?” Howard oli kuitenkin sitä mieltä, että se voisi olla hauskaa ja myös hyödyllistä. Yllättäen se tosiaankin oli äärettömän kivaa ja inspiroivaa.

Fridénin mukaan parasta kokemuksessa oli se, että nyt hänen koneistonsa on niin sanotusti lämmitetty ja käynnissä alusta asti.

– Aiemmin levyjä tehtäessä minun on täytynyt ottaa oma aikani päästäkseni oikeaan laulutilaan. Nyt olen valmis heti. Minulla on myös enemmän kontrollia ääneeni ja pääsen sekä matalampiin että korkeampiin nuotteihin. En väitä olevani vieläkään maailman paras laulaja, mutta olen taatusti entistä parempi.

– Opettajani oli kaveri nimeltä Mark Renk, ja Howard on lähettänyt hänen pakeilleen useita tuottamiaan laulajia. Hän pani käsittääkseni My Chemical Romancen laulajan Gerard Wayn Renkin oppiin Three Cheers for Sweet Revengen [2004] aikoihin. Takaisin tuli ammattitaitoinen laulaja. Renk ymmärtää laulajaa, joka on suurimman osan ajasta vain rääkynyt. Hän ei halunnut muuttaa tyyliäni totaalisesti, mutta antoi pieniä vinkkejä sinne tänne ja yritti kehitellä tapoja, joilla voisin säästää ääntäni.

Laulajan mukaan on tärkeää tehdä aina välillä jotain, joka ei ole itselle niin turvallista. 

– Laulutunnit sekoittivat pakkaani. Haluan ymmärtää äänen tuottamista, samalla tavalla kuin haluan ymmärtää vaikkapa oluen tekemisen saloja. Se on mielenkiintoista. Lapsena ja teininä sitä oppii koko ajan jotain uutta. Nelikymppisenä luulee tietävänsä kaiken, mutta eihän se niin ole.

Aavemainen musiikkivideo

Maaliskuun alussa julkaistavaa I, the Mask -levyä on jo markkinoitu musiikkivideolla kappaleesta I Am Above. Pelkistetyllä videolla näkyy ainoastaan ruotsalaisnäyttelijä Martin Wallström, jonka maailmanlaajuisesti tunnetuin työ on ollut Tyrell Wellickin rooli jännityssarjassa Mr. Robot.

– Se oli bändin ja managerimme yhteisajatus. Päämääränä oli, että video painottaisi kappaleen sanoitusta. En myöskään halunnut, että kuvissa tapahtuisi kovin paljon. Videohan on eräänlainen kunnianosoitus, tai voisi sanoa jopa idean varastaminen, Sinéad O’Connorin Nothing Compares 2 U -videosta. Me vain vedimme kaiken minimiin, eikä videossa ole muuta kuin Martin laulamassa kameralle. O’Connorin videossahan oli sentään käveleskelyä puistossa, Fridén sanoo.

– Videon tunnelma on aavemainen, ja toivonkin, että katsojalla on lähes epämukava olo sitä katsoessaan. Tahdon, että sitä katsoessa todella kuuntelee kappaleen sanomaa. Ja yksi syy Martinin valintaan oli, että emme itse halua olla mukana videoilla.

Tätä voi pitää jopa hieman yllättävänä, sillä In Flames on tehnyt historiansa varrella energisiä videoita, ja esimerkiksi Sounds of a Playground Fading -levyn (2011) Deliver Us -videolla on niin sanotusti meininki kohdillaan. Idea on omalla yksinkertaisella tavallaan oivaltava.

– Joo! Ideoitahan meiltä kyllä löytyy, mutta se itse suoritus on aina vähän… Jotkin asiat tässä työssä ovat sellaisia, että niistä ei välttämättä nauti, mutta ne ovat niin sanotusti osa peliä. En nyt tarkoita juuri tätä haastattelua, mutta joskus näidenkin tekeminen on vähän raskasta. Samoin videoiden. Ne hommat pitää hoitaa, mutta en minä liittynyt bändiin saadakseni tehdä niitä, Fridén sanoo.

– Suunnitteluvaiheessa musiikkivideoiden tekeminen voi olla hyvinkin hauskaa, mutta kameran edessä oleminen ei ole sitä. Jos se olisi, meistä olisi varmaan tullut näyttelijöitä.

Julkaistu Infernossa 2/2019.