”Me toimittiin vuosituhannen taitteessa ihan vitun leväperäisesti” – haastattelussa Amorphis

Amorphis soi Queen of Time -albumilla isommin kuin koskaan, isompana kuin moni muu. Pitkän linjan helsinkiläisbändi löysi Jens Bogrenista aisaparin, jonka kanssa yhteispeli toimii. Kokoonpanomuutoskaan ei horjuta metalli-instituution voittokulkua.

Kuva: Lars Johnson

Kuinka isoksi hevilevyn voi tuottaa? Kysymykseen ovat tekemisillään koettaneet vastata monet orkesterit, kuten vaikkapa Nightwish, Dimmu Borgir ja Rhapsody.

Tällä kertaa vastausvuorossa on Amorphis. 

Ruotsalainen studiovelho Jens Bogren valikoitui bändin edellisen Under the Red Cloud -albumin (2015) tuottajaksi. Albumia pidettiin yleisesti bändin Tomi Joutsen -aikakauden siihen mennessä onnistuneimpana, joten ei ihme, että yhteistyötä haluttiin jatkaa.

– Kun löytyi tällainen uusi tuttavuus, jonka työtavat sopivat meille ja joka yllätti muutenkin positiivisesti, olisi ollut hullua olla kysymättä toista kertaa, Amorphisin kosketinsoittaja Santeri Kallio sanoo.

Kallio istuu kitaristi Esa Holopaisen kanssa Helsingin Sonic Pump -studiolla, missä tarjotaan lehdistölle ensikosketus uuteen Amorphis-albumiin. Levyn nimi on Queen of Time, sillä on kymmenen biisiä ja se esittelee massiivisemman Amorphisin kuin yksikään bändin aiemmista levyistä.

Itse Bogren on halunnut tulla ennakkokuuntelusessioon mukaan. Parrakas pipopää hyörii studiolla innoissaan ja varastaa show’n vaivattomasti. Hän kertoo silmät kiiluen, miten erityinen projekti juuri tämä albumi on hänelle ollut. Hetkittäin tuntuu kuin Bogren olisi tilanteessa bändiä tärkeämpi.

Bogren julistaa lehdistön edessä, että Queen of Time on hänen tuottajanuransa kunnianhimoisin teos. Esa Holopainen sanoo myöhemmin, että tämä lausunto teki häneen vaikutuksen.

– En ollut ehkä tajunnut sitä aiemmin. Jens sanoi minullekin ihan suoraan, että työn määrä tämän levyn eteen on isoin, mitä hän on koskaan tehnyt. Se on aika paljon sanottu, kun ottaa huomioon äijän diskografian.

Holopaisen mukaan Bogren inspiroitui heittelemään ”kaikenlaisia hulluja ideoita” jo esituotantovaiheessa.

– Ne meni varmaan siinä vaiheessa toisesta korvasta ulos. Meille biisit on aina biisejä, mutta kyllähän lopputuloksessa kuuluu vahvasti Jensin kuorrutus.

Kallion mukaan raitojen määrää ja Bogrenin ideoiden suurellisuutta ei osannut hahmottaa ennen miksausvaihetta.

– Eihän Jens tuonut sinne hirveästi musiikillisia juttuja, vaan ennemminkin sitä kuorrutusta. Kun ekoja miksauksia alkoi tulla, alkoi realisoitua, paljonko sinne on tulossa kamaa. Ainahan meillä on sitä ollut, mutta yleensä se on tehty perinteisillä instrumenteilla. Nyt sitä on siirretty kuoroihin ja jousiin.

Ei isoa ison vuoksi

Ei pidä luulla, että kymmenen kappaleen jyhkeä teos venyisi mahtipontisuudessaan koomisuuteen asti. Levyn luonne on takuuvarmaa Amorphista. Jälki on kenties hieman aiempaa irtonaisempaa, mutta silti välittömästi tunnistettavaa ja selkeää.

Suomalainen melodiantaju, delayriffit, Tomi Joutsenen laulu, melankolian ja uhmakkuuden välillä tasapainoilu – kaikki ne elementit, jotka tekevät Amorphisista Amorphisin, ovat läsnä. Nyt kaiken tämän lisäksi kuullaan kuoroja, jousia ja kaiken maailman erikoisinstrumentteja. Bogren haali levylle vierailijoita aina Turkista, Israelista ja Pakistanista asti. Tuottajan inspiroitumisen kuulee.

Kallion mukaan bändilläkin oli kutina, että nyt pitää kajauttaa sellainen levy, että kerta kaikkiaan tuntuu.

– Meillä oli ajatus, että nyt täytyy tehdä jotain aika isoa. Se ei todellakaan mennyt niin, että tehtiin vain perusbiisejä, joita Jens sitten kuorrutti. Mä luulen, että Jens innostui nimenomaan biiseistä, niin että nyt on tilaa tehdä isoja sovituksia.

Siellä on paljon progressiivisia elementtejä, jollaisia meillä ei ole ollut aikaisemmin. Ehkä Jens haistoi siinä mahdollisuuden.

 

 

Bändin ja tuottajan keskinäinen luottamus rakennettiin edellisellä levyllä niin vankaksi, ettei yhtyeen tehnyt mieli suitsia tuottajan tekemisiä. Toisaalta, jos miehen ansiolistalla on hienoja albumeja sellaisten artistien kuin Amon Amarth, Katatonia, Witchcraft, Kreator ja Paradise Lost kanssa, kai hänelle voikin antaa vähän siimaa

– Under the Red Cloudista jäi kaikille sellainen fiilis, että vaikka vääntäminen oli rankkaa, oli hyvä tekemisen meininki. Totta kai yhteistyötä kannattaa jalostaa pidemmälle, jos näin hyviä tyyppejä löytyy niinkin läheltä kuin Ruotsista. Ei tarvitse lähteä edes rapakon taakse, Kallio sanoo.

Holopainen painottaa, että Bogrenin tuotannossa ei ole kyse vain löyhästä koristelusta. Ruotsalaisen tuotantofilosofia on paljon syvempi ja omistautuvaisempi. Lukuisat Bogrenin kanssa työskennelleet artistit todistavat samaa: tämä mies ei tee mitään puolivaloilla.

– Jens on käyttänyt paljon aikaa ja todella miettinyt tuotantoratkaisuja. Siinä on harkintaa takana. Miksausvaiheessa oli paljon vierailijoiden tavaraa, mitä se heitti roskiinkin. Eli ei ole tehty isoa vain isouden vuoksi.

– Me ollaan mietitty vuosikausia, että käytettäisiin oikeita jousia, mutta bändin sisällä on ollut vähän sellaista ilmaa, ettei haluta kuulostaa orkestroidulta. Nyt kun päästiin tekemään edellisellä levyllä isompaa tuotantoa ja sen jälkeen paljon keikkaa, ovet ovat auenneet moneen suuntaan, Kallio jatkaa.

– Nyt huomataan, ettei meitä ehkä verratakaan saman tien johonkin Rhapsodyyn. Kun orkestraatiot tehdään hyvällä maulla ja meidän omiin sävellyksiin perustuen, ne toimii.

”Katotaan mitä tulee”

Amorphisin tahti on ollut vuodesta 2006 tasainen ja suhdanne nouseva. Nyt käsillä on jo Tomi Joutsen -ajan seitsemäs levy, kaikkiaan bändin kolmastoista. Under the Red Cloudin jälkeen yhtye teki yli 200 keikkaa. Toki keikkamäärä jakautui pitkälle ajalle, mutta määrä on silti huima. Maailmassa ei ole montakaan kolkkaa, jossa Amorphis ei olisi viime vuosina käynyt.

Voisi kuvitella, että moisen rupeaman jälkeen olisi vaikea käynnistää sävellyskoneet. Santeri Kallio myöntää, että näin onkin, mutta rutiini auttaa. Sekin helpottaa, että bändissä on monta biisintekijää.

– Mä tein kaikki biisini kesällä. Silloin on vain festareita ja viikonloppuja. Tietenkin se vaatii sitä, että saa itseään niskasta kiinni. Jos tulee Saksan-keikalta sunnuntai-iltana ja on neljä päivää ennen kuin lähtee taas johonkin, siinä neljässä päivässä pitää saada jotain aikaiseksi.

– Kesä on tosiaan ehkä hedelmällisintä aikaa, kun on vähän keikkoja ja paljon vapaata. Jos olisi pitänyt alkaa säveltää esimerkiksi viime syksynä Euroopan-rundin ja Suomen-keikkojen jälkeen, se olisi kyllä ollut aika vaikeata, Holopainen miettii.

Amorphis ei ole mikä tahansa bändi vaan kovalla työllä nykyiseen asemaansa päässyt suomalaisen metallin instituutio. Santeri Kallio sanoo, että tietty vaatimustaso on luomistyössä koko ajan läsnä.

– Kyllä mulla on aina aikamoisia ongelmia päästä vauhtiin. Tämä bändi on aika iso monumentti, ollaan tehty monta levyä ja näin. Ei se mene niin, että rundilta tullessa alkaa tulla saman tien täydellistä kamaa. Saattaa mennä useampi viikko, ettei synny mitään järkevää. Mutta kun vain tekee jääräpäisesti, pääsee hiljalleen vauhtiin, ja sitten saattaa tulla täysi biisi sovituksineen vaikka päivässä.

Esa Holopainen hymähtää, että yhtye ei ole aina toiminut yhtä säntillisesti. Vuosituhannen taitteessa lähinnä fiilisteltiin ja jamiteltiin. Lopulta jokin kolmen nuotin riffi sai kelvata biisin kantavaksi ideaksi ja kertosäkeeksi läntättiin mitä mieleen juolahti.

– Me toimittiin siihen aikaan ihan vitun leväperäisesti. Me vain odoteltiin, milloin jotain tapahtuisi, vaikka eihän mikään tapahdu itsekseen. Onneksi otettiin lopulta se pää pois perseestä ja alettiin oikeasti tehdä töitä bändin eteen.

Santeri Kallion mukaan muutos ei tapahtunut yhdessä yössä. Taipumus luottaa siihen, että keskeneräisetkin ideat poikivat studiossa jotakin, istui syvällä.

– Eclipsellä [2006], Silent Watersilla [2007] ja jopa vielä Skyforgerilla [2009] oli paljon sitä, että oli jokin aihio, jota soitettiin, ja mentiin sitten studioon ja ”katottiin mitä tulee”. Yleensä tuli onneksi hyvä, kun kaikilla oli vahva usko tekemiseen. Nykyään ei uskalla lähteä katsomaan mitä tulee. Meidän pitää olla varmoja biiseistä ja meillä on laulut ja perusideat kondiksessa jo ennen kuin tuottaja tulee kehiin.

Suuria ajatuksia

Jos albumin tuotanto on suurimuotoinen, niin ovat myös sen tekstit, joista vastaa jälleen kerran Pekka Kainulainen. Tällä kertaa albumilla pohditaan sitä, miten suurinkin sivilisaatio voi hävitä ajan sykleissä jäljettömiin, ja toisaalta, kuinka pikkuriikkinen oivallus saattaa synnyttää kokonaan uuden kulttuurin.

Yhteistyö Kainulaisen kanssa on niin vahvalla pohjalla, että bändi ei juuri puutu sanoittamiseen. Tomi Joutsen toki keskustelee kappaleista ja teksteistä hänen kanssaan.

– Se on Pekan tontti, ja me ollaan annettu hänelle pitkään täysi mandaatti käsitellä haluamiaan teemoja. Mä en tiedä, kuinka paljon Tomi soitti Pekalle raakamatskua, mutta levyllä on tosi paljon biisejä, joissa tekstit ja musiikki mätsäävät yhteen hyvin, jopa hämmästyttävän hyvin, Holopainen sanoo.

Under the Red Cloudin yleissävy oli varsin pessimistinen ja seilasi syklin päättymisen tunnelmissa. Queen of Time laajentaa perspektiiviä ja auttaa näkemään, että uusi alku ei ole ainoastaan mahdollinen vaan väistämätön. Runollinen ja myyttisistä aineksista rakennettu ilmaisu ruokkii syvällisiä pohdintoja.

– Pekan lyriikat ei ole koskaan mitään yhteiskunnallista tai poliittista paasausta. Sellainen tekstityyppi ei toimisi meidän biiseissä, Holopainen sanoo.

Kainulainen pääsee itsekin ääneen Daughter of Hate -kappaleessa. Hän lausuu viisaalla äänensävyllään muutaman rivin selvää suomea.

– Jensin esituotannossa tuli idea, että tähän kohtaan sopisi puhe. Tomi sanoi heti, että mä en puhu siihen mitään, Holopainen kertoo.

Oli luonnollista hakea tekstintekijä puhujaksi. Myös kieli valikoitui hyvin luontevasti.

– Olisihan siihen voinut tilata näyttelijän, mutta miksi ihmeessä. Pekka on kuitenkin henkeen ja vereen performanssitaiteilija. Suomen kielessä on se riski, että 99,9 prosenttia ei ymmärrä sitä, mutta se onkin eksoottinen elementti, Kallio sanoo.

– On helvetin hienoa saada suomen kieltä omalle levylle, vaikka me ei todellakaan olla ensimmäinen bändi, joka näin tekee. Mä oon vitun ylpeä, että suomea kuullaan maailmalla myös meidän kautta.

Haastateltujen Santeri Kallion (kesk.) ja Esa Holopaisen (oik.) kaljakaverina Tomi Koivusaari.

Basisti lähtee

Pitkään samalla kokoonpanolla jauhanut bändi koki viime vuonna muutoksen, kun basisti Niclas Etelävuori jätti yhtyeen seitsemäntoista vuoden jälkeen. Tapaukseen ei liittynyt bändin mukaan draamaa. Etelävuoren oma tiedote asiasta kohdistikin syyt yhtyeen manageriin Jouni Markkaseen, ei missään nimessä bändikavereihin. Myöhemmin bändi tiedotti kitaristi Tomi Koivusaaren suulla, että kyse oli muun yhtyeen tulkinnan mukaan lähinnä henkilökemioista Etelävuoren ja Markkasen välillä.

Tällaiseen luulisi liittyvän aika paljon sisäistä kipuilua. Esa Holopainen kuitenkin ihmettelee, kuinka ongelmattomasti kaikki meni.

– Meillä ei ollut yhtään nihkeitä aikoja yhdessä. Siihen jenkkirundin viimeiseen päivään asti, kun tää eskaloitui, kaikki oli ollut ihan normaalisti, ja on ollut sen jälkeenkin. Se on meidänkin mielestä hämmästyttävää. Me tiedettiin, että asia oli ilmoilla, ja funtsittiin, onko Niku nyt ihan oikeasti lähdössä, Holopainen muistelee.

– Se oli meille ihan yhtä yllättävää ja kummallista kuin kaikille muillekin, jotka sitä on pohtineet. Se oli Nikun oma henkilökohtainen päätös, johon ei liittynyt niin minkäänlaista draamaa.

– Siinä oli ehkä jotain draamantapaista, kun yritettiin ylipuhua Niclasta, että älä lähde, kaikki on ihan hyvin. Mutta jos sielu kaipaa toisaalle, sille ei voi mitään. Näin Niclasta just vähän aikaa sitten, ne etsi treenikämppää uuden bändin kanssa. Tarjosin meidän treenistä, mutta niillä oli jo jokin toinen kiikarissa, Kallio kertoo.

Etelävuori ei jäänyt pyörittelemään peukaloitaan. Aiemminkin muita bändiprojekteja viritellyt basisti vaikuttaa nykyään Flat Earth -kokoonpanossa yhdessä HIM-taustaisten Mika ”Kaasu” Karppisen ja Mikko ”Linde” Lindströmin sekä Polanski-laulaja Anttoni ”Anthony” Pikkaraisen kanssa.

Santeri Kallion yhteinen taival Etelävuoren kanssa oli todella pitkä. 

– Soitin 16-vuotiaana funkbändissä, ja Niclas tuli Alueuutisten tai Rumban ilmoituksella siihen basistiksi. Sen jälkeen mä menin Kyyriaan, ja kun Kimmo Aroluoma lähti siitä, mä pyysin Niclasta kokeileen. Tehtiin kolme levyä, ja sitten alettiin tehdä Amorphista ja Verenpisaraakin neljä levyä. Ja nyt yhtäkkiä se ilmoittaa, että se lähtee. Olihan se helvetinmoinen järkytys.

Basisti palaa

Etelävuoren tilalle löytyi nopeasti tuttu mies, Olli-Pekka ”Oppu” Laine, joka soitti Amorphisissa vuosituhannen taitteeseen asti. Holopaisen mukaan basisti on solahtanut mukaan kivuttomasti.

– Onhan tässä kulunut pitkä aika. Oppu on tehnyt kunnioitettavan virkamiehen työuran tässä välissä, ja päätös lähteä uudestaan mukaan ja jättää päivätyö oli aika iso. Järki sanoo varmasti vastaan, että uhraanko mä nyt taas kerran kaiken, hah hah!

Laineella painoi vaakakupissa myös oma Barren Earth -bändi, jonka toiminta on ollut muutenkin riippuvaista monen muun bändin aikatauluista. Ei ollut varmasti helppoa hankaloittaa touhua entisestään.

– Oppu kävi varmasti läpi kaikenlaisia ajatuksia. Nyt ollaan saatu asiat sovittua. Viime kesän aikana homma hitsautui tosi hyvin kasaan, vaikkei se varmasti ollut helppoa. Bändiin mukaan tuleminen on jo ihan teknisesti ajatellen haastavaa. Treenaamiseen ja hakemiseen kuluu aikaa.

Myös Kallio on hyvillään, että bändiin saatiin tuttu mies. Pitkään samalla kokoonpanolla operoineen yhtyeen sisäinen dynamiikka on herkkä asia.

– Mä ehdin soittaa aikoinaan pari vuotta Opun kanssa tässä bändissä, ja täytyy sanoa, että meillä kävi hirveä tuuri, että mies palasi. Jos joutuisi ottamaan jonkun tuntemattoman tyypin, se voisi muuttaa bändin dynamiikkaa, se on hirveän tärkeä juttu. Kun Oppu tuli nyt soittamaan ekaa kertaa meidän kanssa, se tuntui heti hyvältä. Kyse oli vain siitä, lähteekö se messiin vai ei.

Kuten sanottua Amorphis on instituutio. On päivänselvää, että Queen of Time vie yhtyeen jälleen yli 200 keikalle.

– Asiat menee omalla painollaan, kuten tässä vaiheessa bändin uraa toivookin. 

Julkaistu Infernossa 5/2018.