Megadethistä ja Napalm Deathistä tutut miehet kasasivat uuden bändin – tuoreella sinkulla mukana vierailijoita Faith No Moresta ja Voivodista

Superbändiä pukkaa.

07.04.2019

Napalm Deathin basisti Shane Embury, Megadethistä ja Soilworkistä tuttu rumpali Dirk Verbeuren, sekä tuottaja Russ Russell ovat laittaneet kasaan uuden bändin, Tronosin, jonka Celestial Mechanics -esikoislevy ilmestyy 12. huhtikuuta.

Tuoreella Premonition-sinkulla vierailevat Faith No Moren basisti Billy Gould sekä Voivodin laulaja Denis ”Snake” Belanger.

”Kirjoitin Premonitionin keskellä kiertuetta Portugalissa. Luulen, että kyseessä oli taas yksi syntymäpäiväni poissa kotoa”, Shane Embury muistelee.

”Sanoitukset ovat heijastuksia elämästäni – tai ehkä aivan kaikkien elämästä. Kaikki lähtee liikkeelle pienestä, ja elämä saattaa tuntua ajoittain synkältä ja pelottavalta, mutta ajoittain myös iloiselta. Joskus elämä tuntuu jatkuvalta epävarmuudelta, mutta tunnen olevani vahvimmillani, kun katson omia lapsiani.”

Lisää luettavaa