”Meidän kokoinen bändi voi promotoida itseään vain soittamalla keikkoja” – haastattelussa Silver Bullet

Riihimäkeläinen Silver Bullet vannoo mahtipontisen, powerilla ja vanhan liiton hevillä kyllästetyn melodisen metallin nimeen. Stratovariuksen Suomen-lämppärinä keikkaillut yhtye lähtee seuraavaksi valloittamaan Eurooppaa.

11.03.2023

Vuonna 2008 perustettu Silver Bullet on avannut kirjassaan uuden luvun. Kahdella ensimmäisellä levyllä laulanut Nils Nordling lähti bändistä ”perinteisistä syistä” muutama vuosi sitten ja uutta keulamiestä alettiin etsiä internetin kautta. Pestin sai uruguaylainen, Suomessa kolmisen vuotta asunut Bruno Proveschi.

– Valintaan vaikutti laulamisen ohella aika moni asia. Miten kemiat osuu yksiin, miten esiintyy ja näin edespäin, kitaristi Hannes Horma kertoo.

– Brunon kanssa homma lähti toimimaan hienosti ja löysimme heti yhteisen sävelen. Puhumme musiikin osalta aika samaa kieltä, sillä hän soittaa klassista kitaraa ja olen itse opiskellut klassista laulua.

Uusi jäsen pääsi hyvin mukaan 20. tammikuuta ilmestyneen Shadowfall-albumin tekoon. Yli puolet levyn teksteistä on solistin käsialaa.

– Annoin Brunolle heti vastuun sanoituksista. Meille on ollut looginen ratkaisu, että minä teen biisit ja laulaja tekstit. Sanat sopii paremmin solistin suuhun, kun ne saa kirjoittaa itse.

– Minäkin teen jonkin verran sanoituksia, ja siinä mielessä on hyvä, että on kaveri, joka osaa englantia hyvin. Kun en puhu sitä itse natiivisti, voin sitten varmistaa, onko kaikki oikein.

Kitaristi kertoo sanoittavansa yleensä vain kertosäkeitä tai muita pätkiä, jotka syntyvät luontevasti kappaletta tehdessä. Tällä kertaa kaksi biisiä, singlet The Ones to Fall ja Creatures of the Night, on käytännössä täysin Horman kynästä.

– Tämä on vähän omituinen juttu. Nuo biisit syntyivät siinä vaiheessa, kun meillä ei ollut laulajaa. Kirjoitin sanat ja ajattelin, että joku tekee jossain vaiheessa uudet tilalle. Ei niitä sitten kuitenkaan koskaan vaihdettu!

Suurin osa bändin musiikista on Horman säveltämää. Mooncult (2019) on käytännössä täysin miehen tekemä, ja uudella levylläkin muilta jäseniltä on vain pari riffiä ja ideaa. 

– Vääntelemme toki ideoita yhdessä treeniksellä. Olen aina toivonut, että jengi toisi mukaan enemmän omia juttuja. Nyt Brunolta on tullut jonkin verran ehdotuksia seuraavaa levyä ajatellen. 

Konsepteista välittämättä 

Yhtyeen ensimmäisen albumin Screamworksin (2016) teemana ovat kauhuelokuvat. Mooncult on puolestaan tarinallinen konseptialbumi 1500-luvun lopun noitavainoista. Jälkimmäinen osoittautui isoksi ja raskaaksi projektiksi. 

– Sen jälkeen pähkäilin, että olisi kiva tehdä musiikkia konsepteista välittämättä. 

Shadowfalliin haettiin inspiraatiota muun muassa kirjallisuudesta ja historiasta. 

– Siellä on esimerkiksi H. P. Lovecraftia ja scifiä. The Ones to Fall kertoo kristinuskosta ja ristiretkien loppumisesta idässä. Mukana on myös henkilökohtaisia, omasta elämästä kumpuavia juttuja, mitä meillä ei ole oikeastaan ollut aiemmin. Paketti on siinä mielessä kiinnostava, että siellä on kaikenlaista laidasta laitaan. 

Orkestraatiot ovat aina olleet merkittävä osa yhtyeen musiikkia. Tällä kertaa ryhmä kaipasi kitaravetoisempaa soundia. 

– Bändisoittimet jyrää enemmän ja orkesteri on siinä vain lisänä, elementtinä. Tämä on vähän enemmän bändilevy, jos niin voi sanoa. 

Albumi on kokonaisuutena aiempia hitikkäämpi. Niin moni kappale olisi sopinut singleksi, että niiden valitseminen tuotti hankaluuksia. 

– Yritimme valita biisit, jotka esittelevät mahdollisimman hyvin kaikkia levyn puolia. Esimerkiksi The Thirteen Nails on niin pitkä, että se on vähän outo valinta sinkuksi, mutta toisaalta se on ollut toimiva livebiisi. 

Uutta yleisöä 

Shadowfallin äänitykset alkoivat vuoden 2021 puolella, ja joitakin sen biiseistä on esitetty keikoilla jo hyvän aikaa. Levyn julkaisua jouduttiin viivästyttämään noin vuodella osittain pandemian vuoksi. Horma kokee, että albumi olisi mennyt täysin hukkaan, jos se olisi ilmestynyt paljon aikaisemmin. 

– Mieluusti olisimme laittaneet sen ulos jo aiemmin, mutta siinä ei olisi ollut järkeä, kun tiedossa ei ollut esiintymisiä. Meidän kokoinen bändi voi promotoida itseään vain soittamalla keikkoja. Meillä ei ole massiivista koneistoa taustalla tai mahdollisuutta vaikkapa jättimäisiin striimeihin. 

Ajoitus oli harkittu, mutta loppupeleissä levy olisi kuitenkin saanut ilmestyä vähän aiemmin. 

– Se meni vähän mönkään, kun meillä tuli tämä Strato-rundi ja levy olisi voinut olla pihalla jo silloin. Toisaalta emme ehtineet reagoida mitenkään, kun kiertue tuli niin lyhyellä varoitusajalla. 

Silver Bullet esiintyi Stratovariuksen lämmittelijänä bändin Suomen-kiertueella viime marras-joulukuussa. Rundin aloituskeikka Tavastialla oli loppuunmyyty hyvissä ajoin, ja valtaosa muistakin paikoista myytiin täyteen viimeistään keikkapäivänä. 

– Oli huikeaa päästä tuollaisen bändin messiin. Kyllä siellä huomasi, että yleisö odotti jonkin verran myös meitä. Ei tarvinnut soittaa tyhjille saleille. 

– Jengi oli hyvin messissä, vaikka moni ei ollut varmaan koskaan kuullutkaan meistä. Meille tällaisen rundin päätarkoitus on juuri se, että saisimme mahdollisimman laajasti uutta porukkaa innostumaan meistä. 

Suuntana ulkomaat 

Bändi on keikkaillut Suomen ulkopuolella ainoastaan Baltiassa, joten Shadowfallin julkaisupäivänä käynnistynyt Euroopan-kiertue Twilight Forcen lämppärinä on ensimmäinen laatuaan. 20 keikan rundi alkoi ennakkoon loppuunmyydyllä illalla Tanskassa. 

– Tätä kiertuetta on siirretty jo neljä kertaa. Se oli yksi syy, miksi lykkäsimme myös levyn julkaisua. Halusimme, että se on tuore juttu, kun rundi järjestyy. 

Horma kertoo, että somen ja suoratoistotilastojen perusteella valtaosa yhtyeen fanikunnasta on juuri ulkomailla. 

– Sen takia on mielenkiintoista päästä Eurooppaan katsomaan, millainen meininki siellä on. Suomi on ollut meille jostain syystä tosi vaikea maa. 

Se on erikoista siksikin, että Silver Bullet on päässyt esiintymään Metal Capital -festivaalille ja Saarihelvettiin juuri yleisöäänestyksen voittajana. 

– Jostain syystä tällainen melodinen metalli ei ole Suomessa niin sanotusti in. Nyt on tullut tietysti bändejä kuten Battle Beast ja Beast in Black, jotka ovat alkaneet herätellä tätä juttua uudestaan. 

– Viime kesänä soitimme Rockfesteillä. Silti festarit ja niiden järjestäjät eivät ole reagoineet meihin, eivätkä nämä kuviot ole oikein auenneet Suomessa. Ehkä bändin potentiaalia ei ole vielä ymmärretty. 

Euroopan-kiertueen jälkeen tiedossa on jonkin verran kotimaankeikkoja. Yhtye jatkaa myös uuden musiikin työstämistä. 

– Olen nauhoitellut demoja, ja jatkamme hommaa tekemällä sanoituksia ja muuta. Toivotaan, ettei seuraavan levyn ilmestymisessä kestäisi ihan näin kauaa!

Julkaistu Infernossa 1/2023.

Lisää luettavaa