Meshuggah julkaisi videon uuden levynsä ensisinglelle – katso tästä

Immutable ilmestyy huhtikuussa.

25.02.2022

Teknisen äärimetallin pioneeri Meshuggah julkaisee uuden Immutable-pitkäsoittonsa 1. huhtikuuta. Levyltä on jo aiemmin julkaistu maistiaisena single The Abysmal Eye ja nyt kappale on saanut kylkeensä komean Scott Hansenin ohjaaman musiikkivideon. Videon pariin pääset tuosta alempaa.

”Meille ei ollut ollenkaan selvää, teemmekö uutta levyä. Tiesimme pystyvämme siihen, mutta halusimmeko sitä? Pitkien keskustelujen jälkeen olimme yhtä mieltä muutamista asioista. Teemme levyn, jolla on mahdollisimman vähän rajoitteita. Menemme ja teemme niin siistin levyn kuin mahdollista ilman paineita ja pidämme sitä mahdollisuutena. Miten saada tästä haaste, jonka haluamme ottaa vastaan ja vastata siihen? Siitä saimme alkupisteen. Kaikki alkoivat kirjoittaa biisejä, pallo lähti pyörimään ja yhtäkkiä meidän piti jo päättää, mitkä biisit levymme päätyvät”, kommentoi kitaristi Mårten Hagström.

YouTube video

Lisää luettavaa