Meshuggah tiedottaa: korona vei keikat, mutta uusi albumi on tuloillaan

Yhtye ei jää pyörittelemään peukaloitaan keikkakalenterin tyhjennyttyä.

21.07.2020

Kuten muidenkin bändien kohdalla, myös Meshuggahin keikkakalenteri tyhjeni hyvin tehokkaasti koronan vuoksi. Yhtye julkaisi sosiaalisessa mediassa tiedonannon, jossa se kertoo aluksi yrittäneensä korvata kaikki peruuntuneet keikat buukkaamalla samat esiintymiset ensi vuodelle, mutta on joutunut nyt toteamaan, ettei se onnistukaan suunnitelmien mukaan ilman pahoja aikatauluristiriitoja. Ruotsalaisyhtyettä ei näin ollen nähdä kiertueella ensi kesänäkään.

”Koska jotkut festivaalit ovat siirtyneet täysin eri viikonlopuille vuonna 2021, totesimme, että on logistisesti mahdotonta lähteä ensi kesänä kiertueelle”, yhtye selittää, mutta lohduttaa, että kesän 2021 keikkojen peruuntumisella on hyviäkin vaikutuksia:

”Toinen iso syy sille, ettemme aio kiertää kesällä 2021, on se, että koronarajoitukset ovat vaikuttaneet myös Meshuggahin seuraavan studiolevyn tekemiseen ja meidän täytyy pitää kesä 2021 vapaana, jotta voimme viimeistellä levyn.”

”Meshuggah ja taustavoimat esittävät anteeksipyyntönsä kaikille faneille ja promoottoreille, joita tämä asia koskee. Mutta jotain hyvääkin tässä on: uusi Meshuggah-albumi on tulossa…”

No mikä ettei! Bändin edellisestä The Violent Sleep of Reason -albumista onkin vierähtänyt jo neljä vuotta eli kyllähän uusi Meshuggah vaan jo maistuisikin. Jäämme seuraamaan tilannetta!

Lisää luettavaa