Uuden Musiikin Kilpailun, jonka voittajasta tulee Suomen edustaja seuraaviin Euroviisuihin, seitsemän kilpailukappaletta on nyt julkistettu. Kilpailijoiden joukossa on muun muassa vuonna 2008 perustettu metalcore-yhtye One Morning Left, jonka kappale tottelee nimeä Puppy.
”Kaikkihan rakastavat koiranpentuja ja se voisi yhdistää ihmisiä meidän polarisoituneessa maailmassa”, kommentoi yhtyeen päävokalisti Mika Lahti.
”Musiikillisesti nojaamme 80- ja 90-lukuihin, emmekä ota itseämme liian tosissaan. Hassuttelua katsotaan meillä päin välillä kieroon. Meidän musiikin tahtiin pystyy tanssimaan, ja se on ihan mahtavaa”, lisää kitaristi ja toinen vokalisti Leevi Luoto.
”Ihmisten on kenties helppo tehdä olettamuksia sen perusteella miltä me näytetään. Joillekin näytämme kenties uhkaavilta tai ilkeiltä, mutta me ollaan päinvastoin tosi pehmoisia ja hyväkäytöksisiä!”
”Haluamme välittää rakkautta, voimaa ja hyväksymistä. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja se on mahtava asia. Meidänkin joukossa osa on herkempiä, osa taas enemmän örmykörmyjä ja se on rikkaus”, Lahti komppaa.
One Morning Leftin lisäksi UMK:ssa ovat mukana Neea River, Nelli Matula, Costee, Viivi, Goldielocks sekä Erika Vikman. Voittaja valitaan 8.2. Tampereen Nokia-areenan UMK25-tapahtumassa. UMK-show nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla. Voittaja lähtee edustamaan Suomea Sveitsissä toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin.