Metallica julkaisi taltioinnin Master of Puppets -juhlakiertueeltaan – setissä koko levy ja paljon muita harvinaisuuksia

Nyt julkaistu konsertti on taltioitu 6.6.2006.

21.07.2020

Hevijätin viikottainen Metallica Mondays -sarja sai taas jatkoa viime yönä ja tällä kertaa palataan ajassa kesään 2006, jolloin Metallica juhlisti tuolloin 20 vuotta täyttänyttä Master of Puppets -klassikkoalbumiaan Escape from the Studio ’06 -kiertueellaan.

Berliinissä 6.6.2006 taltioitu keikka sisältää paitsi koko Master of Puppets -levyn alusta loppuun soitettuna myös muitakin harvinaisuuksia. Yhtye esimerkiksi aloitti keikan ensimmäistä kertaa ikinä Kill ’em All -debyytin (1983) kappaleella Motorbreath ja soitti coverina harvemmin Metallican keikoilla kuullun Ramonesin Commandon – vieläpä lämppärinä toimineen Avenged Sevenfold -yhtyeen jäsenten toimiessa taustalaulajina. Soitettiinpa keikalla myös kokonaan uusi biisi, josta napattiin myöhemmin parhaimpia osia Death Magnetic -albumin (2008) kappaleisiin.

Keikkataltioinnin alussa esitetään lisäksi bändin tulevan S&M2-livealbumin traileri. Levyltä julkaistiin viime viikolla myös pari biisinäytettä, jotka voit kuunnella täällä.

Lisää luettavaa