Metallica-kaksikko coverpuuhissa pitkän kaavan mukaan – videoita ”The Wedding Bandin” keikalta julki

Hammett, Trujillo ja kumppanit irroittelivat lainakappaleiden parissa.

Kuten moni varmasti jo tietää, Metallican Kirk Hammett ja Robert Trujillo ovat viimeisimmän levynsä kiertueella ottaneet tavaksi jamitella kahdestaan erinäisiä, yleensä illan keikkapaikkaan liittyviä lainakappaleita. Hammett ja Trujillo päättivät hiljattain irrotella covereiden äärellä oikein pitemmän kaavan mukaan ja heittivät 26. heinäkuuta Torontossa kokonaisen coverkeikan Hammettin kauhunäyttelyn avajaisten yhteydessä.

The Wedding Band -nimellä esiintyneessä poppoossa olivat Metallica-ukkojen lisäksi mukana Ugly Kid Joe -nokkamies Whitfield Crane, Queens of the Stone Age -rumpali Joey Castillo sekä edesmenneessä God Forbid -yhtyeessä vaikuttanut Doc Coyle. Bändin repertuaariin lukeutuivat muun muassa Black Sabbathin War Pigs ja Iron Man, Motörheadin Ace of Spades sekä Chicin Le Freak ja Kool and the Gangin Jungle Boogie.

Näistä mainituista löytyy myös yleisöstä kuvattua videomateriaalia, joita voit katsastaa tuosta ylä- ja alapuolelta.