Metallica esiintyi sunnuntaina 28. kesäkuuta Walesin Cardiffissa Principality-stadionilla. Tuttuun tapaan keikalla nähtiin ohjelmanumero, jossa basisti Robert Trujillo ja kitaristi Kirk Hammett jammailevat hetken kahdestaan jotain kyseiseen keikkapaikkaan vahvasti liittyvää kappaletta. Tällä kertaa Trujillo ja Hammett valitsivat esityslistalle ”Walesin tiikerin” eli Tom Jonesin ikivihreän Delilah-kappaleen.
Vaan mahtoivatko Trujillo ja Hammett tietää, että kyseisen kappaleen esittäminen Principality-stadionilla on ollut virallisesti kiellettyä vuodesta 2023 asti.
Delilah on pitkään ollut rugby-otteluiden epävirallinen tunnuslaulu, jota kuorot ovat esittäneet väliajalla katsojien laulaessa mukana. Kappaleen sanoitukset alkoivat kuitenkin vuosien varrella saada osakseen kritiikkiä, koska laulussa mies surmaa toisen miehen kanssa pelehtineen naisystävänsä. Esimerkiksi vuonna 2003 Walesin parlamentin jäsen Helen Mary Jones kritisoi kappaleen ”glorifioivan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa”.
Walesin rugbyliitto vastasi kritiikkiin vuonna 2015 poistamalla kappaleen kansainvälisten ottelujen väliaikaohjelmista ja kuoron esityslistoilta. Helmikuussa 2023 kielto laajeni koskemaan kaikkia otteluja Principality-stadionilla ja myös vierailevia kuoroja.
Alla yleisöstä käsin kuvattu video Trujillon ja Hammettin Delilah-tulkinnasta.
Lue myös: Metallica-muusikot jammailivat Rammstein-klassikkoa Berliinissä – videoita julki
