”Metallican keikkaa seurasi arviolta 150 tyyppiä…” – Ewo Pohjola muistelee

28.07.2014

Kuusitoista kertaa Pohjolan perukoilla ennen kevättä 2014 esiintynyt Metallica kiersi Suomessa ensimmäisen kerran loppuvuodesta 1984. Ride The Lightning -albumi oli ilmestynyt saman vuoden heinäkuussa, ja Bang That Head That Doesn’t Bang -eurorundi saavutti Tarvasjoen Tarvashovin 14. joulukuuta jatkaen seuraavina päivinä matkaa Nivalan Tuiskulaan ja Helsingin Kulttuuritalolle.

Menneinä vuosina muun muassa Babylon Whoresin kitaristina, Spinefarm Recordsin label managerina ja Nightwishin managerina loistavaa työtä tehnyt Ewo Pohjola – kova Metallica-diggari jo vuonna 1984 – ei luonnollisestikaan ollut uskoa aistejaan, kun jymyuutinen amerikkalaisyhtyeen tulevasta Nivalan-keikasta saavutti Kajaanin.

– Olimme vielä nuoria ja ajokortittomia nuorukaisia, mutta onneksi Kajaanin kaupungin palveluksessa oli mahtava erityisnuorisotyöntekijä, tarkemmin sanottuna Kivirinnan Tapsa. Hän järjesti meille kuljetuksia konsertteihin ympäri maakuntaa ja olimme käyneet katsomassa muun muassa W.A.S.P:n Kaavilla ja Motörheadin Nivalassa. Sitten kävi ilmi, että suosikkiyhtyeeni Metallica tulee Tuiskulaan, ja sehän tuntui tietenkin aivan käsittämättömältä, Pohjola muistelee.

– Keikkapaikka Tuiskula oli jaettu kahteen eri osaan, diskoksi ja konserttisaliksi. Kaiken kaikkiaan paikalle oli saapunut kuusisataa ihmistä, joista Metallican keikkaa seurasi arviolta 150 tyyppiä. Loput 450 luultavasti vihasivat Metallicaa sydämensä pohjasta!

Metallica_Ewo2

Mitä konsertista muistuu päällimmäisenä mieleen?

– Sehän oli ihan punkrockosastoa: minäkin istuin lavan reunalla ja katsoin ihan vierestä, kun Metallican miehet paahtoivat menemään. Otin muutaman valokuvankin, ja onneksi bändin taustalla näkyy Nivalan urheilijoiden logo – muutenhan olisi turhankin helppoa väittää, ettet varmasti ole napsinut tällaisia fotoja Nivalassa!

– Tuiskulan seinällä oli myös legendaarinen Speeding through Snow -juliste ja mietin, että nappaanpa tuollaisen itselleni sitten konsertin jälkeen. Kyllä se sitten harmitti aika rajusti, kun joku muu oli saanut saman idean eikä niitä julisteita tietenkään ollut jäljellä enää loppuillasta.
Tapaaminen Metallican kanssa sentään järjestyi – tosin omin luvin.

– Metallican iso keikkabussi oli parkkeerattu Tuiskulan pihalle. Astelin sinne sisään, eikä kukaan estänyt minua millään tavalla. Sain saman tien James Hetfieldin ja Kirk Hammettin nimikirjoitukset ja olin juuri ojentamassa lehtiötä Cliff Burtonin suuntaan, kun Metallican kiertuemanageri törmäsi yllättäen paikalle. Sen jälkeen minä poistuinkin autosta niin sanotulla niskaperseotteella.

Vai oliko karun kohtelun syynä Hanoi Rocks?

– Niin, minulla oli takin rinnuksissa Hanoi Rocksin nappi ja muistan, miten James ihmetteli, että mikä helvetti tuo sitten on. Metallican ja glam rock -bändien suhteethan eivät olleet ihan sieltä lämpimämmästä päästä…

Metallica_Ewo3

Lue myös muut Metallican Ride the Lightning -artikkelit:
Iskee edelleen kuin miljoona volttia – Metallican Ride the Lightning 30 vuotta
”Metallica näytti, mitä kaikkea thrashin lipun alla voi tehdä” – Robert Trujillo muistelee
”Tässä se on – kaikki mitä musiikilta haluan!” – Kotimaiset muusikot kertovat suhteestaan 30-vuotiaaseen Ride the Lightningiin

Lisää luettavaa