Vuonna 1986 perustetun Pestilencen neljällä ensimmäisellä levyllä on klassikkostatus. Vuoden 1988 debyytti Malleus Maleficarum liikkui vielä thrash-maisemissa, mutta seuraavana vuonna julkaistu muurahaiskantinen Consuming Impulse oli jo silkkaa kuoloa ja raastavaääninen sorakurkku Martin van Drunen kuorrutti kakun verenmakuisella laulullaan.
Patrizio Marco Giovanni Mameli on nykyään yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen ja itseoikeutettu tirehtööri. Paremmin Patrick Mamelina tunnetun kitaristin Pestilence-valtakausi alkoi Testimony of the Ancients -levystä (1991), jolla hän nappasi myös laulajantontin van Drunenin liuettua kokoonpanosta. Testimonyn ja Headbangers Ball -ohjelmassa tiuhaan pyörineen Land of Tears -videon myötä yhtyeen suosio kohosi huimasti. Jazzvaikutteinen ja kikkaileva Spheres (1993) olikin sitten haasteellisempi pala, ja suosion hiivuttua hiipui itse bändikin: Pestilencen taru oli lopussa vuonna 1994.
Kului 14 vuotta, ja Mameli päätti herättää bändin uudestaan eloon. Muutama levy on ilmestynyt ja kokoonpano vaihdellut rajusti, mutta vuonna 2018 käsillä on kuin onkin uusi Pestilence-albumi. Patrick Mameli on tyytyväinen mies.
– Yeah, diggaan levystä paljon. Minulla on yleensä taipumus ylianalysoida musiikkiani ja löytää pikku vikoja sieltä täältä. Tällä kertaa olen poikkeuksellisesti todella tyytyväinen lopputulokseen.
Paluu muinaisten todistukseen
Jo ensipuraisut Hadeonista paljastavat, että kurssi on korjattu kohti Testimony of the Ancientsin linjaa.
– Totta puhuakseni minulla ei ole hajuakaan, mitä olen tehnyt tällä kertaa eri tavalla. Olen vain duunaillut niitä tyypillisiä Pestilence-riffejä ja -rakenteita. Tuntuu kylläkin siltä, että olisin kulkenut tällä kertaa täyden ympyrän.
– Tykkään kokeilla paljon, venytellä Pestilencen valtakunnan rajoja. Nyt heivasin kahdeksankieliset kitarat, jotka olivat merkittävässä roolissa parilla edellisellä levyllä. Myös blastbeatit ovat saaneet jäädä. Muilta osin homma pelaa samalla metodilla kuin aina. Kenties bändin uusi kokoonpano on vaikuttanut asioihin.
Kuten todettua, 2000-luvun Pestilencen ovet ovat käyneet harvinaisen tiuhaan. Nykyisessä kansainvälisessä kokoonpanossa soittavat Mamelin lisäksi romanialaiset Septimiu Hărşan (rummut) ja Calin Paraschiv (kitara) sekä slovenialainen Tilen Hudrap (basso).
– Tilenillä on hyvin omaperäinen bassosoundi, joka tuo jo yksistään mukaan paljon uusia mahdollisuuksia. Minulla on bändissä nyt erittäin taitavat ja siunatut muusikot, joten voin luoda äänillä monia erilaisia värejä.
Mameli sanoo haluavansa tuoda musiikkinsa jotain uutta, tai vähintäänkin uutta kulmaa.
– Well, death metalin soittaminen on aina haastavaa. On alavireisiä kitaroita ja muuta standardikamaa, mutta minä olen aina käyttänyt paljon aikaa oikean soundin löytämiseksi. En käytä jokaisella levyllä samaa sapluunaa, vaan hyödynnän kaiken aikaa erilaisia vahvistimia ja efektilaitteita. Tykkään myös testailla lauluillani erilaisia juttuja nähdäkseni, mikä sopisi parhaiten juuri tiettyyn levyyn ja biisiin.
Mielen tasoja
Uudella levyllä on sellaisia mielikuvitusta ja mielenkiintoa herättäviä kappaleita kuin Layers of Reality, Astral Projection ja Non Physical Existent.
Patrick Mameli, mistä aiheista Hadeonilla öristään?
– Kaikenkattava teema on yksinkertaisesti todellisuuden todellinen luonne. Laulan tasoista, joita emme välttämättä edes tiedä olevan olemassa, mutta ne ovat. Multiversumi, tietoisuuden submolekulaariset tasot ja niin edelleen.
– Mielen voima luo ja laajenee, ja niin tapahtuu myös musiikin energiakentässä. Kun minulta kysytään, kuinka luon musiikkia, sanon että kaikki alkaa aina ajatuksesta. Ajattelen myös, että ihminen on keksinyt ajan saadakseen jonkinlaisen rakenteen tähän hulluun todellisuuteen.
Jos Mamelin sanoitukset eivät ole sitä tavallisinta kuolometallista suolenkiskontaa, myöskään miehen suhde musiikintekemiseen ei edusta keskitiellä kulkemista.
– Minulla on aina ollut hyvin jazzmainen lähestymistapa musiikin luomiseen; erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja tehdä musiikkia, erilaisia lahjakkuuksia. On tosi outoa soittaa 25 vuoden takaisia biisejä, kun oma instrumentti on hallussa niin paljon paremmin kuin silloin. Yritämme soittaa noita kappaleita alkuperäisversioille uskollisesti, mutta ilman että tuntisimme itsemme jukeboksiksi.
Mamelilla on kova luotto uuteen Pestilence-kiekkoon.
– Tykkään elää tässä hetkessä ja uskon että Hadeonissa on klassikon ainekset. Toivon, että se tulee saamaan samanlaista arvostusta kuin Consuming tai Testimony. Ajattelen, että jokainen levymme on erityinen, koska ne heijastavat mielentilaani. Ne ovat ajankuvia. Nautitaan nyt kun voidaan, sillä mikään elämässä ei ole pysyvää.
Entäpä sitten levyn kansitaide, mitä se viestittää?
– Siinä ovat ”muinaiset”, vanhemmat kuin ensimmäinen kivi. Kaikki mikä on ja tulee aina olemaan – myös sen jälkeen kun ihmiskunta on mennyttä. Elämme nyt Hadeksen aikakaudessa eli Hadeonissa.
Loppuja ja lyttäyksiä
Nyky-Pestilenceä ei ole sidottu mihinkään fyysiseen tilaan, eikä perinteinen treeniksellä notkuminen kuulu bändin toimintatapoihin.
– Olen pitänyt nettiä työtilanani Resurrection Macabresta [2009] lähtien. Kelaan niin, että vain sellaiset kohdat, jotka eivät suju sulavasti, kaipaavat harjoitusta. Liika treenaaminen tappaa biisit, koska spontaanius ja taika katoavat. Miksi pilata biisi niin, että siitä tulee robottimainen ja tunteeton juttu?
Mameli viittaa myös tulevaa kiertuetta varten harjoittelemiseen.
– Meillä on vain kolme päivää aikaa biisien treenaamiseen. Kutsuisin sitä ammattimaisuudeksi.
Viime vuosina Pestilencen tila on ollut epävakaa, ja telakallakin on käyty. Vuonna 2014 näytti jo siltä, että tämä oli (taas) tässä.
Mikä sai sinut ja Pestilencen vielä palaamaan?
– Mielessäni bändin ura on loppunut monta kertaa, koska olen kokenut itseni väärinymmärretyksi. En ole myöskään saanut ansaitsemaani arvostusta siitä, kuinka paljon olen tehnyt kovaa duunia ja käyttänyt energiaa bändin ja koko death metal -skenen eteen, Mameli tilittää.
– Olen aina ottanut suuria riskejä tutkiessani uusia maisemia ja pysyessäni uskollisena Pestilencen tyylille. Spheresin ilmestyessä jengi lyttäsi meidät tosi rajusti eikä antanut minkäänlaista tukea. Nyt se on kulttilevy, mutta olisimme tarvinneet tukea silloin aikoinaan.
Mameli jatkaa huonoista kokemuksistaan avautumistaan. Vähemmän yllättäen osansa saavat myös nettikommentaattorit.
– En jaksa internetsolttuja, jotka luulevat, että he voivat sanoa mitä tahansa ihan vain trollatakseen. Vuosien kova työ rutataan pelkäksi paskaksi. Olen kuitenkin pistänyt touhuun koko sydämeni ja sieluni, Mameli puhisee.
– Sitten jos vastaan kommentteihin, saan kuulla olevani ylimielinen. Hassua, miten maailma nykyään toimii, mutta tätä todellisuus on. Enpä ole kuullut viime vuosina uutta musiikkia, joka olisi niin ihmeellistä ja erikoista, että se tekisi minuun suuren vaikutuksen. Parempi siis tehdä homma taas itse, eikö? Niinpä tässä on nyt Hadeon.
Patrick Mameli on kenties arponut Pestilencen olemassaolon kanssa mutta päätyy mietteliäästi jatkuvuuden kannalle.
– Luulen, että on kohtaloni tehdä Pestilenceä ja yrittää olla koko ajan parempi kuin eilen. Myös uskolliset fanit pitävät pyhän liekin elossa.
Terveyttä ja perhettä
Pestilencen esikoislevy Malleus Maleficarum juhlii tänä vuonna kunnioitettavasti kolmekymppisiään.
– Olimme niin nuoria. Emme tienneet mitään musiikkiteollisuudesta tai muusikonelämästä. Olimme kehissä kuolon alkuaikoina ja olemme yhä tänä päivänä. On mahtavaa olla osa tätä kaikkea!
Moni muistakin vanhan liiton tekijöistä on ruodussa edelleen, ja jälki on monesti täyttä terästä. Hollantilaisen death metal -veteraanin suhde muiden musiikkiin pääsee kuitenkin yllättämään.
– En juuri kuuntele sitä, joten en saa vaikutteita tai inspiraatiota siltä suunnalta. Yritän olla analysoimatta musiikkia, koska tahdon pitää Pestilencen tyylin niin puhtaana kuin mahdollista, Mameli vakuuttaa.
Kai nyt metallia sentään kuuntelet?
– En, tai musiikkia muutenkaan. Kenties jotain, mitä tulee radiosta, koska se ei vaikuta omaan musiikkiini.
Uskottava se on, kun Pestilence-päällikkö niin sanoo. Mamelin bändin ulkopuoliset kiinnostuksenkohteet ovat siis muualla kuin musiikissa.
– Olen perheihminen. Tykkään olla tulevan vaimoni Bettyn ja lasteni kanssa.
Vuonna 1966 syntynyt Mameli on joutunut olosuhteiden pakosta tarkistamaan elintapojaan ja elämänsä suuntaa.
– Kun sain tietää, että minulla on diabetes, tiesin että minun täytyy muuttua pirusta enkeliksi. Käyn nykyään kuntosalilla joka päivä. Olen viisissäkymmenissä vahvempi ja terveempi kuin kahdeksantoistavuotiaana.
Pestilence heittää tänä vuonna old school -tyyppisen kiertueen, eikä tien päälle ole aikomus lähteä rapakunnossa.
– Tuleva rundi tulee olemaan hyvin kuluttava, joten minun täytyy olla tiukassa kondiksessa. Ei alkoholia tai huumeita tähän kundiin, Mameli lataa napakasti.
Suomeenkin olisi mukava päästä soittamaan. Pestilence on näyttäytynyt näillä leveysasteilla viimeksi vuoden 2009 Tuska-festivaaleilla.
– Emme ole saaneet yhtään konkreettista tarjousta Suomesta, eli kannattaa kysyä promoottoreilta asiasta. Tulemme mieluusti Suomeen, koska meillä on hyviä muistoja sieltä.
Pestilencen jatko on roikkunut viimeisimpinä vuosina ohuesta langasta. Miltä tulevaisuus näyttää juuri tällä hetkellä?
– Elän hetkessä ja tahdon saada tulevan kiertueen päätökseen. Katsotaan sitten mitä tapahtuu. Minulla on paljon uutta Pestilence-matskua koneella, eli kuulette minusta vielä! Tulen aina olemaan se ”Little Pest”, josta ette pääse eroon, hah hah.
Julkaistu Infernossa 2/2018.