Mikään ei ole pysyvää – haastattelussa Sapata

Kotimainen doom-bändi Sapata samoilee uudella levyllään aiempaa synkemmissä metsissä.

Sapata.
Kuva: Tomi Tiitto

Ensimmäinen albuminne Satanibator ilmestyi lähes neljä vuotta sitten. Mihin suuntaan Sapata on tänä aikana kasvanut? 

– Olemme löytäneet oman soundimme ja suunnan, mihin haluamme musiikillisesti mennä. Sävellysten ja teemojen tunnelma on nyt yhtenäinen ja kokonaisuuksiin keskittyvä, kitaristi Felix Voltti mietiskelee. 

– Neljä vuotta on melko pitkä aika, ja siihen väliin on ehtinyt mahtua paljon, rumpali Anttu Puutio jatkaa. 

– Kokoonpano on muuttunut basistinvaihdoksen ja toisen kitaristin liittymisen myötä. Näiden muutosten kautta ollaan saatu jalostettua meidän soundia enemmän siihen suuntaan, mitä se on aina visioissamme ollut. 

– Myös kaikkien jäsenten elämäntilanteet ovat tietysti muuttuneet – itselläni esimerkiksi lasten syntymät ovat vaikuttaneet hurjasti ajankäyttöön. Nyt haluaa tehdä mahdollisimman hyvin sen, mihin rajallista aikaansa käyttää. 

Kerrotte esittelyssä, että uuden albumin inspiraationaiheet löytyvät ”pimeän ja menetyksen ajatuksista”. Liikkuvatko tarinat henkilökohtaisella vai yleisellä tasolla? 

– Musiikki heijastaa tekijäänsä, ja teemat heräävät omista kokemuksista ja ajatuksista. Albumin teon aikana tuli käytyä läpi paljon raskaita tunteita, joista monet jäivät elämään lopputulokseen, laulaja Saara Šamane määrittelee. 

– Tunteet peilaantuivat universaaleihin teemoihin tarkastellen samalla inhimillisyyttä sekä meihin sisäänrakennettua tarvetta löytää asioille merkitys. Sitä kautta syntyi myös hyväksyntä siitä, ettei mikään ole pysyvää. Tämä pysymättömyys sekä pimeän ja valon vuorottelu kuuluvat lopputuloksessa. 

No Sun to Embrace on mielestäni sekä sävellyksiltään että tunnelmaltaan esikoista monipuolisempi levy. Oletteko samaa mieltä? 

– Musiikki on kasvanut tekijöidensä mukana, Šamane myöntää. 

– Albumien väliin mahtunut Reflections -ep kuvastaa hyvin debyytin jälkeistä aikaa, jolloin aloimme kasvaa tekijöinä ja suhde yhtyeeseen syveni. No Sun to Embrace on sävellyksiltään ja ilmaisultaan syvänraskas mutta tunnelmallisen kaunis kokonaisuus täynnä kerroksia löydettäväksi. 

Koronarajoitukset ovat syöneet keikkamahdollisuudet pitkältä ajalta. Kuinka soittofiilis pysyy tällaisessa tilanteessa yllä? 

– Pandemia on iskenyt musiikkialaan lujaa. Omalta osaltamme säännöllisellä treenauksella ja livesetin tarkalla suunnittelulla pysyy kiinni soittofiiliksissä ja ajatuksessa, että pääsemme vielä joskus yleisönkin eteen, Voltti mietiskelee. 

– Kyllähän se harmittaa, että esimerkiksi suunnitellut levynjulkkarikeikat peruuntuivat rajoitusten vuoksi. Onneksi saimme järjestää nykyaikaan sopivan striimikeikan Virta.liven kautta. Tavallaan tuntuu, että ei oikein tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä – tehdäkö nyt uutta musiikkia täysillä vai keskittyä livesetin treenaamiseen, Puutio pähkäilee. 

– Tulevaisuus pandemian suhteen on vielä hämärän peitossa ja keikkalavoille paluun aikataulu epäselvä. Meillä on onneksi kasassa hyvä porukka, ja treenit toimivat ainakin itselleni tosi hyvänä terapiana kaiken tämän hähmäisyyden keskellä.

Julkaistu Infernossa 2/2021.