Ministry on täällä taas – BLM-mielenosoituksista inspiraation saanut single julki

Uusi pitkäsoitto tulossa syksyllä.

Al Jourgensenin kipparoima industrial-veteraani Ministry julkaisee tulevana syksynä jo viidennentoista pitkäsoittonsa. Lokakuun ensimmäisenä päivänä ilmestyy Moral Hygiene ja tuttuun tapaan sillä otetaan jälleen vahvasti kantaa ja kommentoidaan nykypäivän sekavaa maailmanmenoa. Tuoreimpana maistiaisena siltä on julkaistu lyriikkavideo kappaleelle Good Trouble, joka esimerkiksi syntyi Black Lives Matter -protestien innoittamana.

”Sosiaalisista aktiviteeteista ja kiertueista irrottautuminen vuodeksi oli siinä mielessä hyvä asia, että sen vuoksi pystyi todella tutkimaan ja näkemään kokonaiskuvan siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Ja se, miten me käsittelimme useita kriisejä pandemiasta rasismin kautta siihen kenet äänestämme maamme johtoon, osoitti minulle, että ajat ovat todellakin muuttuneet ja yhteiskunnan täytyy oikeasti päästä irti siitä ajatuksesta, että pidämme huolta vain itsestämme ja muut voivat painua vittuun. Tarvitsemme moraalista hygieniaa nyt enemmän kuin koskaan”, Jourgensen kommentoi.